Tänä iltana tarjolla vain pehmeitä aiheita

Illalla ensiapukurssilla käytiin läpi rastiharjoitus, jossa autettiin muiden muassa hypotermiapotilasta, käteensä avomurtuman kaatunutta ja muita paljolti talviseen toimintaan liittyviä potilaita. Rastiharjoituksen järjestäjät - kuten merkillepantava osa koulutettavistakin - olivat paikallisen SPR:n osaston ensiapuryhmäläisiä. Anne-nukke oli päättänyt päättää päivänsä lääkkeiden yliannostuksella, joten kalman morsiamen pussailukin kuului aiheeseen.

Vaikka kyseessä oli vain harjoitus, panimme merkille niin parini Pekka kuin minäkin, miten onnettomuustilanteen kohtaaminen tekee suuren muutoksen ihmisen toiminnan käytäntöihin. Meidän kaltaisemme maallikko ei toimi samalla varmuudella kuin ammattilainen tai kokenut ja koulutettu vapaaehtoisensiapuryhmän jäsen. Itse olen onneksi aniharvoin joutunut tositilanteisiin. Vaikka olen yrittänyt kursseille ja harjoituksiin osallistumalla pitää yllä edes välttävää rutiinia, on myönnettävä, että viime keväänäkin veturitallilla kädet tärisivät taitellessani haavasidosta ilkeän näköisesti itsensä loukanneen kaverin päähän. Tärkeintä on kuitenkin toimia.

Paikalla kävi myös aluepelastuslaitoksen paikallisen ensivasteyksikön päivystäjä kertomassa yksikön toiminnasta. Nykyäänhän tilanne on sellainen, että aluehälytyskeskus hälyttää saatavilla olevia yksiköitä tapahtumapaikalle etupainotteisesti, ja ensimmäinen paikalle saapuva voi sairaskohtaustapauksessakin olla ensivasteyksikön paloauto. Ainakin tällä seutukunnalla kuulemma suurin osa palokunnallekin tulevista hälytyksistä on ensivastetoiminnan vuoksi nykyisin erilaisia sairaskohtauksia. Yksikön henkilökunta on luonnollisesti koulutettu ja ajoneuvon kalustuksessa varauduttu myös tähän.

Harvoin kuulee edes niinsanottujen ihmistyöntekijöiden suusta niin lämpimän inhimillistä puhetta kuin kokeneelta palomieheltä. Heillä jos kenellä ihmisen arvostus on korkealla.

Joskus viime vuosikymmenellä muistan jossakin vastaavantyyppisessä tilaisuudessa toisen palo- ja pelastusviranomaisen hieman vähätelleen debriefing-toiminnan merkitystä heidän työssään. Alalla ei voi pitkään toimia, jos sellaista apua tarvitsee, hän sanoi. Asenteet ovat pehmentyneet, ja tämäniltainen esitelmöitsijä myönsi suoraan, että sellaistakin tarvitaan joskus. Korosti kavereiden ja erityisen kunnioittaen puolisoiden merkitystä, ei niinkään virallisia auttajatahoja. Niin se varmasti on ollut ennen koko hienon debriefing-sanan keksimistäkin.

Ajatusta voidaan kehitellä lähemmäs monien weblogien erästä mieliaihepiiriä. Kun kuunteli tuota miestä ja hänen ajatuksiaan rankassa työssä jaksamisesta, ei voinut olla tulematta mieleen, miten tähtitieteellisen kaukana sellainen ihmissuhdekäsitys on "netti-ihmisten" teoriankehittelyistä ja julistuksista. Asian voi nähdä laajasti yhtäältä kumppanuutta korostavan näkemyksen ja toisaalta ulkoisia arvoja - tarkoitan tässä ylipäätään kaikkea sellaista arvostusta, mitä on helppo mekaanisesti listata, en pelkkää estetiikkaa - ja nautintoja korostavan näkemyksen välisenä ristiriitana. MinUsta TUntuu (*tm), että jälkimmäisen ajattelutavan omaksuneet "markkina-arvoteoreetikot" ja vastaavat ovat tähän elämän osa-alueeseensa keskimäärin näistä kahdesta tyytymättömämpi ryhmä (sikäli kuin mistään ryhmistä on järkevää puhua tällaisessa mutu-pohjalta heitetyssä väitteessä), oli heidän tosiasiallinen ihmissuhdetilanteensa mikä tahansa.

Lisää heittolaukauksia asian tiimoilta. Enemmän tai vähemmän tosissaan olen kuullut joskus väitettävän, että palomies olisi melko korkealla naisihmisten arvostamissa miesten ammateissa. Jos niin on, syyt voivat olla paljon moninaisempia kuin päällepäin näyttäisi.

Takaisin asiaan. Kävin vastaavan ensiapukurssin ensimmäistä kertaa melko tarkalleen 10 vuotta sitten. Joitain tekniikoita varsinkin hätäensiavussa on tuona aikana virtaviivaistettu (aikuisen elvytysrytmi 2 puhallusta/15 painallusta riippumatta auttajien määrästä, tajuttoman potilaan kylkiasentoon kääntämisen uusi tekniikka, scifi-viihteestä viehättyneitä ehkä miellyttävän neuvovan defibrillaattorin vähittäinen yleistyminen jne.), mutta käytännössä kaikkein suurin myönteinen muutos 10 vuoden takaiseen tilanteeseen on minusta matkapuhelinten rajun yleistymisen aiheuttama hälyttämisen helppous. Tilastokeskus kertoo samaa selkein numeroin.

Matkapuhelin vaikuttaakin hämmästyttävällä tavalla turvallisuudentunteeseen. Olen omistanut sellaisen vasta pari vuotta, mutta vaikkapa autossa tien päällä olo on hieman ontto, jos huomaa puhelimen jääneen kotiin. On myös hyvä muistaa, että sokea luottamus turvallisuutta lisäävään teknologiaan on todellisen turvallisuuden vihollinen.

Lopuksi interblogismia. Nimimerkki "Kris" löytää hyväksymäänsä uskoa vain kolmesta weblogista. En halua olla tahditon, mutta ovatko tämän kaltaiset näkemykset aivan ongelmattomia vaikkapa Luuk. 18:9-14:n tai Matt. 6:5-6:n suhteen?