lauantaina, helmikuuta 07, 2004

Hiljainen lauantai


Kevättalvi näyttää muuallakin olevan sisustushaaveiden aikaa. Käväisimme aamupäivällä kotikylän ja naapurikylän huonekaluliikkeissä, mutta asiallista massiivimäntyistä hyllystöä kullan työhuoneeseen emme löytäneet. Tarjous lahtelaisen firman modulaarisesta tuotteesta tarttui kyllä mukaan. Kulta on viettänyt iltaa millimetripaperin ääressä. CADia tässä kommuunissa kukaan ei oikein hallitse.

Autonpesu kylän tätä nykyä ainoassa pesukoneessa kustansi 11 euroa. Ilman kilpailua hinnat taitavat karata pilviin.

Nopeiden lämpötilanvaihteluiden aiheuttamien jäiden poistaminen ulkorappusilta tapahtuu vanhan kansan konstein joko petkeleellä hakkaamalla (työkalulle on kai eri murteissa eri nimiä) tai kompostiureaa levittämällä. Ensinmainittu on vanhalle betonille paljon hienovaraisempi tapa mekaanisen voiman käytöstä huolimatta. Mutta se vasta hyötyliikuntaa onkin. Huh! Hiihtokeli sen sijaan oli oikein hyvä. Saunalenkki ei ollut lenkki vaan nautiskelua. Perässähiihtäjän osa on muutenkin mukava ja helppo.

Kampaajaksi minusta ei olisi. Illalla käsien voitelun jälkeen kulta pyysi tekemään nutturan itselleen. Jos se oli huonoa hiustaidetta, se oli liian epäkäytännöllistä sellaiseksikin.

Epämääräisiä weblog-arkistojani selaillessa huomasin jättäneeni täyttämättä ainakin yhden lukijoille tekemäni lupauksen. Korjaan asian vielä tänään. Keep the frequency clear.

Ei kommentteja: