lauantaina, helmikuuta 28, 2004

Neuvottelutuokio aikakoneessa



Vuosikokous pidettiin rautatieaseman neuvotteluhuoneessa. Takavuosikymmenten mahtirautatieaseman neuvotteluhuone ei tarkoita nykykäytännön mukaista pienelle tiimille kalustettua koppia, vaan tarvittaessa usealle kymmenelle osallistujalle kalustettavissa olevaa kaksoissalia. Läpi talon ulottuvassa toisen kerroksen tilassa suuret ikkunat avaavat näköalan toinen ratapihalle ja toinen kaupungin puolelle, asema-aukiolle päin. Asetelma on vallankäytön symboli, kauppala panopticonina "rautavaltion" hallinnassa.

Koko miljöö kertoo pienessä mittakaavassa menneen maailman suuruudesta. Monikymmenpäiselle virkamies- ja toimihenkilökunnalle varatuissa tiloissa työskentelee nykyään päivittäin kolme henkilöä. Suurin osa tiloista on tyhjänä. Vuokralaisia sinne ei löydy yrityksistä huolimatta.

1960-luvun alussa rakennetuissa tiloissa lyövät kättä funktionalismi ja modernismi kauniilla tavalla. Uskon kauniiseen, puhtaaseen tulevaisuuteen sekä tekniikan ja rationalismin voittoon voi melkein lukea runsaista, valoisista aulatiloista, seinien väristä, joka pilvisellä säällä uskottelee valojen palavan huoneessa, saniteettitilojen siisteistä kaakeleista ja yhä kirkasputkisista kaksihanaisista vedensekoittajista. Jos avarasta aulasta kulkisi portaat maan alle, päätyisi ovelle, jonka takaa vielä jokin aika sitten löytyi köyhän miehen Star Trek -tunnelmaa aidossa 1960-lukulaisessa hengessä: kriisiajan junaohjauskeskus lukuisine analogisine järjestelmineen.

Onkohan neuvotteluhuonettakaan käyttänyt kukaan sitten edellisen vuosikokouksemme viime talvena?

Itse kokous sujui tuttavallisessa ilmapiirissä, kuten aina. Tämän kommuunin keittiössä aamulla väsätyt sämpylät katosivat hyvällä ruokahalulla yhden jos toisenkin rautatieharrastajan henkilökohtaiseen tulipesään. Allekirjoittanut aloittaa 14. vuotensa yhdistyksen puheenjohtajana. Joskus 90-luvun lopulla toivoin voivani jättää homman, mutta nyt kuten jo parina edellisenä vuonnakin mieltä lämmitti kokousväen kannatus jatkamiselle. Kiitokset niille kenelle se kuuluu: Esko, Ilkka, Jarkko, Jukat, Marko, Ollit, Simo, Timo ja te kaikki, jotka teette yhdistyksestä toimivan yhdistyksen!

Ei kommentteja: