Klara vappen

Eilisen otsikon pohjalta: jos vapun kunniaksi joisin liikaa viinaa, voisin vastoin tapojani ryhtyä pyydettäessä vaikka laulamaan. Jos pitäisi laulaa marssilaulu, osaisin tasan kaksi. Toinen on heimoaatehenkinen "Kaunis Karjala". Toinen alkaa näin:

Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa.
Kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on.
Raakaa sortovaltaa vastaan
nostaa maasta, armeijastaan
jalon kansan parhaat pojat taistelohon.


Työväenjuhlan aattona tehdaskaupungin ihmiset olivat kiukkuisia. Marketin kassalla edellä ollut perheostosten tekijä juuttui juttelemaan kassanhoitajan kanssa. Hän tyhjensi kärryistään vain puolet hihnalle ja kuittasi ne luottokortilleen. Huomasi yhtäkkiä, että toinen puoli oli yhä kärryissä. Olin rohjennut laskea omat ostokseni hihnalle asianmukaisen erotinmerkin perään. Rouva heitti vihaisesti ostokseni hihnan perille ja latoi omansa tilalle. Sitten varttunut rouvashenkilö kiilasi eteen todeten hänellä olevan niin vähän ostoksia. Hän oli oikeassa. Hänellä oli voipaketti. Minulla serpentiinirulla ja hammastahnatuubi. Vappuriemua.

Sairaalanmäellä tuoksui havupuu. Vaaleaksi rapattu sairaala on kuin luonnonlain mukaan aina rakennettu liuskekivin koristellun kivijalan päälle mäntyjä kasvavalle mäelle. Kuin saman ajan koulut ja muut yhteisen hyvän laitokset. Tulevaisuususkon aikakauden monumentti järjen ja terveyden voitolle, yksi monien joukossa.

En juo liikaa viinaa enkä laula marssilauluja. Mutta puhaltelimme ilmapalloja ja ripustimme serpentiinejä, viimeksimainittuja varsinkin Vilma-kissan iloksi. Kohta poksautetaan halpa kuohuviini. Iloista työväen ja ylioppilaiden (onko heillä jotain eroa keskenään?) juhlaa kaikille!

Kylvömme kun tehdään, kasvaa kerran tähkään

Näin vapun alla ilmestyy vasemmistopuolueiden vappulehtiä. Joskus niissä - ja usein vain niissä - voi kuulla kaikuja vanhoista työväen taistelulauluista. En tarkoita 1960-1970-luvun taitteen korkeakoulutettujen ja muiden älyköiden muotiliikkeen hengennostatuslauluja, vaan niitä alkuperäisiä. Vasemmistopuolueiden ajamat asiat ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet yhteiskunnan myötä. Vappujulkaisut muistuttavat vielä perinteistä.

Seutukunnallinen Vasemmistoliiton lehti Vasuri jaetaan vapuksi joka kotiin. Tänä vuonna lehden täyttivät eläkeläisten asiat. Ei niin, etteivätkö ne olisi tärkeitä, mutta puolueen- tai ainakin sen paikallistoiminnan - tulevaisuuden kannalta pitäisin vähintään huolestuttavana, jos tärkeimmäksi viiteryhmäksi katsotaan elämänkaaren loppuvaihetta elävät. Monet työväestöön kuuluvat nykyeläkeläiset muistavat omakohtaisestikin 1940-1950-lukujen ankarat ammattiyhdistyskiistat ja hyvinvointivaltion rakentamisen. He ovat arvatenkin otollista kuulijakuntaa. Vanhanajan työläisiä. Mutta ovatko suuret ikäluokat, tulevaisuuden eläkeläiset? "Kuusikymmenlukulaisista" moni on kaukana perinteisestä työväestöstä ja moni on myös kääntänyt takkinsa.

Nuoriakin puolueen toiminta ilmeisesti houkuttelee vähäisessä määrin. Hieman aikaisemmin silmiini osui toisessa seutukunnallisessa julkaisussa Vasemmistoliiton eurovaaliehdokas, jonka tärkein vaalivaltti oli olla "nuori nainen, jolla on näkemystä". Voisi kuvitella toverihaudoissa lepäävien käännähtävän vaivautuneesti, ja saattaapa joku nähdä pun... tai siis jotain väriä, josta ei pidä.

Ei tietenkään ole mitään moitittavaa olla nuori nainen, jolla on näkemystä. Mutta pitäisikö ehdokkaalla olla jotain muutakin? Ikä ja sukupuoli nimittäin ovat hyvin neutraaleita asioita, tai ainakin niiden pitäisi olla, eikä sukupolvien tai sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta ole hyvä, jos ne muodostuvat ensisijaisiksi valintaperusteiksi. Jäljelle jää näkemys, mutta ainakin vanha työväestö piti enemmän teoista kuin puheista.

Valtiovierailuista minnelauluihin

Eilen radiossa uutisoitiin, miten korkeassa asemassa oleva yhteiskunnallinen vaikuttaja on oikein laskenut Tasavallan Presidentin käyntejä suurvallassa. Käyntejä on ollut liian vähän, siis presidentti on huono. Asioiden kvantifioiminen voi olla hauskaa, mutta tuo ylitti jo surkuhupaisuuden rajan. Eikös kolmisenkymmentä vuotta sitten arvotettu poliitikkoja sen mukaan, miten usein reissattiin toisella ilmansuunnalla?

Demokraattisessa yhteiskunnassa on oikein arvostella vallankäyttäjiä, ja vapaa yhteiskuntajärjestys sallii sen mitä moninaisimmin perustein. Presidentin suorittamien valtiovierailuiden määrä on epäilemättä selkeä ja helposti ymmärrettävä asia, ja sillä voi popularisoida monenlaista, mutta mitä sillä varsinaisesti voi perustella?

Jalkaväkimiinoista on taas puhuttu niin paljon, että en nyt tökkää lusikka-haarukkayhdistelmääni hernesoppapakkiin, vaikka torstai onkin.

Työpäivän jälkeen palomestari poikkesi veturitallilla. Suunnittelimme toukokuulla pidettävää talkooväen sammutus- ja turvallisuuskoulutusta. Niin ketkä me? Voi pitää itseään nopeimpana sanojana ainakin Haihunkosken tällä puolen, jos palomestarin kanssa keskustellessa onnistuu saamaan kaksi sanaa väliin (tämä kaikella ystävällisyydellä sanottuna, hiljaisia miehiä Hämeessä on muutenkin kotitarpeiksi :-) Mutta hyvä suunnitelma saatiin aikaiseksi.

Illan treeneissä väännettiin pitkästä aikaa puhdasta mattotekniikkaa. Se on tällaiselle satunnaiselle harrastelijalle terveellistä ainakin siinä mielessä, että niveliin ei kohdistu samanlaisia nopeita vääntörasituksia kuin pystyssä harjoitellessa. Varsinkin vapaaottelussa lihaksisto joutuu ehkä kokonaisvaltaisemmin, ainakin pitkäkestoisemmin, töihin kuin pystyssä otellessa. Veikkaan, että huomenna voi kipeytymisen muodossa todeta laardin alla olevan jotakin lihastenkin tapaista. Pitäisi ottaa oppia torpan notkeasta naisväestä ja venytellä paremmin.

Matto-ottelun tapaista toimintaa voi suositella myös kaikille ihmisten fyysistä läheisyyttä kaipaaville. Ehkä se ihminen ei pohjimmiltaan olekaan niin vastenmielinen säkki kuin Rovaniemen markkinoilta annetaan ymmärtää? Postmoderni kriitikko toki voi heittää historian nurkkaan ja nähdä ihmisen kauneuden ja rakastettavuuden valheelliseksi, epäaidoin keinoin tuotetuksi ja todellisuudesta vieraantuneeksi ajatusrakennelmaksi. Tällöin menneisyys, jos sitä edes ajatellaan, näyttäytyy jonakin täydellisen epäinhimillisenä tilana, ja sitä eläneet ihmiset eivät ehkä ihmisen nimeä ansaitsisi.

Voidaan ajatella toisinkin. Ihmiset 1100-1200-luvuilla olivat niin elämässä kuin kuolemassakin sangen lähellä luontoa sen mutaisimmissa ja verisimmässäkin muodoissa, mutta silti ainakin jotkut heistä kykenivät näkemään toisensa mitä viehättävimpinä olentoina, kuten itsensä herra Linnunlaulun nimiin menevä minne-säkeistö kuvaa:

Ich kam gegangen zuo der ouwe,
do was min friedel komen e.
Da wart ich empfangen, here frouwe,
daz ich bin saelic iemer me.
Kust er mich? Wol tusentstunt,
tandaradei,
seht wie wie rot mir ist der munt!

(Taisi olla jo kolmas kerta runonlaulua tässä blogissa: Tuo on ihan rehellisesti sanoen netistä haettua ja vieressä olleesta nykykielisestä tekstistä jotenkuten tulkittua, mutta näyttää hienommalta laittaa näkyviin vanhaa kieltä ;-)

Onko jokin syy epäillä, etteikö nykyihminenkin - ainakin pienen totuttelun jälkeen - alkaisi pitää itsestään ja lajikumppaneistaan myös nykyistä alkeellisemmissa olosuhteissa, kun erilaisten ihmissuhteiden solmiminen kuitenkin on jonkinlainen vietinomainen piirre?

Auton buuttaus

Viime viikolla oikkuilunsa aloittaneeseen kotimenopeliin piti sitten vaihtaa koko akku. Napojen irrottaminen tyhjentää monissa autoissa säätöjärjestelmän tietoja. Uuden akun paikalleen asentamisen jälkeen odotin jännityksellä, kertooko auto omin sanoin "Non system engine or engine error" tai jotain sinnepäin. Mutta kauniistihan tuo starttasi uudella virralla.

Kiintolenkkiavainsarja oli kadonnut kaapistaan oudolla tavalla, eikä minulla ole aavistustakaan, missä se voisi olla.

Täysi-ikäiseksi

Akun vaihdossa syntyi ongelmajätettä, mutta täällä sitä vasta syntyikin. Linkki on tainnut olla laajassa levityksessä viime aikoina. Kokonaisuudessaan juttu on minusta vaikuttava. Pari kohtaa jäi erityisesti mieleen.

Tämä kertoo osuvasti kirjoittajan arvatenkin mitä surrealistisimmasta kokemuksesta: "At first glance, Ghost Town seems like a normal town. There is a taxi stop, a grocery store, someone's wash hangs from the balcony and the windows are open. But then I see a slogan on a building that says - The Party of Lenin Will Lead Us To The Triumph Of Communism"......and I realize that those windows were opened to the sping air of April of 1986." Meillä eleltiin melko leppoisia aikoja, mutta kaikkialla kahdeksankymmenluku ei varmasti jää historiaan pelkkänä hymyhuulten vuosikymmenenä.

Tämä taas tuntuisi sisältävän jotakin muutakin kuin mitä kirjoittaja haluaa sanoa:
"These are bikers taking part in a town parade in 1985. They ride old Soviet wimpy bikes. Ohh, a lot of things have changed since 1985, and one of them is technology. My big Ninja probably produces more horsepower than all of them added together."

Minulla oli tapana kirjoittaa päiväkirjaa nuorena. Sellaista hyvin pelkistettyä "haircuttia", kuten sitä Blogistadissa kutsuttaisiin. Tuossahan nuo vielä ovat, pahviseen lehtikoteloon sullottuina työhuoneen kirjahyllyssä. Punavalkoraitainen vihko kertoo käsialalla, joka oli opettajien mielestä surkea, mutta silti paljon nykyistäni parempi, huomattavan lämpimästä lauantaista (+ 20 celsiusastetta) ja isän nuoruudenystävän vierailusta. Isoja asioita saisi jälkeenpäinkin lukea lehdistä parempien kirjoittajien kuvaamina. Sitten muuanna keväisenä sunnuntaina vietiin soutuvenettä setämiehen mökille jossain Tampereen takana. Muistan päivän melko sateiseksi, eikä se ukrainalaismotoristin tekstejä lukiessa tunnu kovin mukavalta muistolta.

Kova päivä

Päivä oli tätä lajia viimeinen, ja se tuntui. Kaikkea sitä harrasteen eteen tekeekin. Ihan vailla ongelmia ei päästy illastakaan. Nurmijärven paikkeilla öljynpainemittarin neula putosi pelottavan alas, ja lentokoneohjaamoinen joutui tekemään pakkolaskun Myllykukon parkkipaikalle. Ei vuotoja, savuja, hajuja tai muita oireita, mutta öljytikku valitti janoaan. Myymälän kautta tiikeriä moottoriin, ja käynnistettäessä neula kohosi taas asiallisiin lukemiin. Käytiinkö toinen Persianlahden sota siksi, että turvataan öljylle persojen jenkkiautojen voitelu? ;-)

Loppusaldo on silti väsymystä ja onnea. Onnistuneesta viikonlopusta kiitokset iskujoukolle Ermolle, Eskolle, Ilkalle, Jukalle, Markolle ja Simolle.

Kovat työt

Ei voi kuin kunnioittaa promootiokeikkojen - en nyt tarkoita maisteri- ja tohtori-sellaisia - tekijöitä ja muita välitöntä henkilökohtaista panostaan esittely- ja myyntityöhön antaville. Olipa esiteltävä tai myytävä asia miten tarpeeton tahansa (kuten asianlaita monelta "järkevältä" kannalta katsottuna nytkin oli), se ei vähennä työpanoksen merkitystä. Olen myös kovasti eri mieltä keski-ikäisen mutanttiristiritarikilpikonnan kanssa hampurilaisenmyyjän työn vaativuudesta. Lopputuotoksen yhteiskunnallisen tai kansantaloudellisen arvon kannalta pikaruokalatyö ei ole merkitykseltään verrattavissa vaikkapa lääkärin työhön, jostakin tietoliikenneteknisen alan suunnittelijan tai paperikoneenhoitajan työstä puhumattakaan, voipa olla kansanterveydellis-taloudellisin mittarein jopa miinusmerkkinen (viimeksi sanotulla lainkaan moralisoimatta; sen verran ahkerasti tuli kyseisiä ravintolapalveluita viikonlopun aikana käytettyä). Juuri kansantaloudellinen näkökohta viime kädessä määrittää työhön olennaisesti liittyvän palkan. Kovin paljon muutoin ei voi ollakaan, koska palkka sinällään on taloudellinen käsite.

Työn vaativuutta voidaan tarkastella monella tavalla aina yleisistä arvostuksista lähtien päätyen mitä hienojakoisimpiin osaamisen erittelyihin. Yleensä vaativuuden tarkastelu ainakin verkkokeskustelujen omaisilla foorumeilla taitaa olla subjektiivisen arvolatautunutta, niin että oma ja oman viiteryhmän työ nähdään muiden työtä vaativammaksi.

Yksi tapa tarkastella työn vaativuutta on täydellisen subjektiivinen: millainen työ minusta itsestäni tuntuisi vaativalta? Oma vastaukseni on se, että itselleni vaativimpia töitä (kun jätetään laskuista ammattitaide, ammattiurheilu, huippututkimus ja muut vastaavat harvinaista erityislahjakkuutta edellyttävät työt) olisivat vaikkapa hampurilaisenmyyjän tai messuesittelijän ammatit. Ne vaatisivat paljon sellaista ajattelu- ja toimintatapaa, joka on luontaisen ja opitun suuntautumiseni vastaista.

Ennen kuin alamme arvostella muiden työn vaativuutta tai paremminkin vaatimattomuutta, kannattaisiko toviksi laskea arvopanssari yltään ja uhrata hetki ajatukselle: voisiko oma työni ja alani sittenkin olla minulle helpompaa ja sopivampaa kuin tuo toinen? Jos voin sanoa pitäväni enemmän ajatuksesta tehdä nykyistä työtäni kuin tuota toista, luulen että vastaus on myöntävä. "Helpompi"-komparatiivi redusoituna täydellisen subjektiiviseksi omiin lähtökohtiin liittyväksi ajatukseksi sisältää loppujen lopuksi varsin monenlaisia asioita.

Sitä samaa

Päivän ohjelmassa oli taas messuamista ja maantiekilometrien nielemistä lentokoneen ohjaamoa muistuttavan tuulilasin läpi katsottuna. Markolle suuret kiitokset ajokilometreistä puolien jakamisesta. Ei sillä, ettenkö viihtyisi auton ratissa, mutta melko vähän ajavana puutumus iskee jo varhain.

Monelle käytännön elämässä tarpeeton teknillinen perimätieto jatkaa siirtymistään uudelle sukupolvelle. Nuoret tapiolalaiset miehet hamstrasivat urakalla harvat jäljellä olevat harmaat raamatut. Kirjatietoa toki saa sitä kaipaava aina tavalla tai toisella, mutta moni pitänee arvatenkin tiedostamattomasti sen omaksi hankkimista jonkinlaisena initaatioriittinä, merkkinä sitoutumisesta.

Itse törsäsin kotimaiseen militariakirjallisuuteen. Kevyttä ja tarpeetonta pilkunviilausta: En keksi hyvää syytä siihen, miksi kuvassa on kuvateksti, joka kertoo Fokker DXXI -hävittäjälentokoneen (linkin takaa tarjolla piirroskuva) merkityksestä talvisodassa, mutta lentokone kantaa jatkosodan aikaista itärintamatunnusta. Luulen että asialla on paljonkin tekemistä sen kanssa, että oli saatu painettua jatkosodan aikainen värivalokuva. Miksi mustavalkoinen kuva ei olisi kelvannut, jos kuvan tarkoitus oli kertoa ajasta, josta värivalkokuvia ei ole säilynyt? Näyttävyys ennen historiallisuutta?

Iltapäivän lyhyellä happihyppelyllä aurinko haki lämpimiä värejä töölöläisten kivitalojen seinistä. Maalaispojan silmiin arvokkaat talot näyttävät viisailta. Hiljentyvät kadut olisivat houkutelleet pidemmällekin kävelylle.

Illalla Hervanta jäi vetämään vaaleaa pyjamaa päälleen yöpuulle käydessään. Niinikään pastellisävyyn pukeutunut Linnainmaa toivotti hyvää yötä. Huomenna herätään taas yhtä päivää keväisempinä.

Perjantai vapaalla pääkaupungissa

Vapaapäivä kului mukavasti teknisten harrasteiden messuilla Helsingissä. Tai pienoismallimessuiksi noita taas nykyään nimitetään. Tästä on ehtinyt tulla perinteinen keväänmerkki.

Mitäpä tuosta erityistä kerrottavaa? Pienoisrautatiekerhon Löylymäki-rata oli taas kerran kukkulan kuningas ainakin oman hyvin subjektiivisen arvioni mukaan. Muovimalleissa, erityisesti sotilasaiheisissa dioraamoissa, näkyi joltistakin väsähtämistä. Toki laadukasta, mutta jonnekin vuosikymmenen takaisiin aikoihin verrattuna melko vähän eikä kovinkaan paljon uutta. Uutuuksina tosin erilaisiin scifi- tai fantasiamaailmoihin sijoittuva muovimallikalusto jatkoi esiinmarssiaan perinteisten toisen maailmansodan mallien kustannuksella. Vaikea sanoa, oliko pääsylippujen hintataso kohdallaan, mutta minusta kymmenen ja kuuden euron hinnat tuntuivat korkeilta.

Hajahuomioita: Lainattu kaunis tila-auto oli moottoritiellä mukava ajettava, mutta vakionopeussäätimeen oli tottumattoman vaikea ihastua. Bensiinirosvoltakin vaikutti. MacDonalds paitsi riistää, myy ikävämmän makuista roskaruokaa kuin vastaava turkulaisperäinen etnoruokalaketju. Kahviin on taas pääsiäisen jälkeen ehtinyt addiktoitua. Oli nieltävä ylpeytensä ja ostettava puolentoista euron hintainen pieni kupillinen. Ei kai se kallista ole, jos olisi varakas tai hintatasoon muuten tottunut. Matkalukemisinamme ollut Tamppi on tänäkin vuonna taattua tavaraa.

Parasta päivässä oli tietenkin loistava seura. Muutkin uskolliset olivat hankkineet vapaata sorvien äärestä. Ei-pienoismallisuuntautuneet rautatieharrastajat rahoittivat messumatkailunsa ja tulevan kesän toimintaansa pitämällä vaatimatonta pikku kirjan- ja kortinmyyntipistettä Löylymäen katveessa pimeässä nurkassa. Silmäkulmassa toki enemmän pilke kuin senttien kiilto. Samaa toimintaa on tarkoitus jatkaa huomenna. Luvassa on aikainen herätys, joten nyt petiin.

Webbimutinaa

Kiire, todellinen tai pelkkä tuntuma, hävisi iltapäivän kääntyessä lopuilleen. Nuorten miesten kanssa lastattiin auto ja käytiin moottoritien varressa kahvilla.

Kritiikki taannoisesta Teknologiasäätiön jakamasta Millennium-palkinnosta on kiirinyt yhä useampiin medioihin. Erikoista sinänsä, että weblogeissa - tai siinä kapeassa otoksessa, jota aktiivisesti seuraan - ei ole asiaa isommin kommentoitu. Ehkä tällä rintamalla se ei ole sopivaakaan ainakaan poleemisessa mielessä. Eihän NKP:n keskuskomitean jäsentenkään into kyseenalaistaa Leninin saavutuksia ollut kovin suurta, jos vertaus sallitaan.

Yhteiskunnallisia asioita vihreästä näkökulmasta tarkastelevan Elonkehä-lehden pääkirjoitus kaipasi palkittavaksi kovempaa teknologiaa kuin mitä viestintätekniikka on. Ympäristö- tai energiateknologinen innovaatio olisi varmasti tyydyttänyt lehden linjoja. Sen sijaan kritiikin toisena perusteena käytetty WWW:n heikko saavutettavuus kolmannessa maailmassa vesittäisi varsin monen muunkin tuoreen teknologisen innovaation palkitsemismahdollisuudet. Ottamatta kantaa asian suhteen esitettyihin oikein vai väärin -kysymyksiin, luulen WWW:n tyyppisen viestintätekniikan nostamisen korokkeelle olevan soveliasta ja poliittisesti korrektia ainakin kahdesta syystä, ja siksi riskitön ja sovelias valinta.

Ensinnäkin se on demokraattista, koska suuri osa välittömästä kohdeyleisöstä tunnistaa tekniikan, ja moni jopa voi aivan perustellusti pitää itseään sen asiantuntijana. Palkitseminen kasvattaa koko tämän joukon itsetuntoa. Tässähän palkitaan samalla melkein koko kansaa!

Toiseksi uudehkon tekniikan haaran innovaatio on vielä suhteellisen helposti liitettävissä yhden ihmisen nimeen - jos ei muuten niin siitä syystä, että innovaattori on uutukaisensa ansiosta saanut julkisuutta, joka vielä hyvin muistetaan. Vakiintuneilla ja "kovan teknologian" aloilla näin ei välttämättä ole. Tässähän palkitaan melkein tuttua miestä!

Palkitun teknologian soveltamiskysymykset sen sijaan näyttävät herättäneen weblogistien keskuudessa enemmänkin keskustelua. Vaikea ottaa Pinseri-kysymyksiin kantaa. Listaa voi epäilemättä aina pyrkiä kehittämään nykyistä yhteisöllisempään ja keskustelevampaan suuntaan, mutta kuten mitä monituisimpiin verkkovuorovaikutusta kehittämään pyrkiviin ryhmätyö-, opetus- ja vastaaviin järjestelmiin tutustuneet ovat varmasti joskus joutuneet huomaamaan, yhteisöllisyyden kehitystasolla ei tarvitse olla juurikaan tekemistä teknisen kehitystason kanssa. Minusta vain keskusteluaktiivisuus voi tämänkaltaisessa mediassa olla yhteisöllisyyttä suoraan tuottava muoto, ja siinä teknologiset uudistukset saattavat osoittautua nörttitermein ilmaistuna kuolleen kanan heilutteluksi.

Maalaisen esittämä kritiikki sijoituksiin perustuvaa listan kiinnostavuutta kohtaan asettaa enemmänkin kirjoitusmotivaation ja listasijoituksen suhteeseen kuin teknisiin seikkoihin liittyviä kysymyksiä, ja siksi se on hyvin mielenkiintoista. Vaikka nyt epäilemättä syyllistyn taas kerran ylimielisyyteen, väitän että listasijoituksen ja kirjoitusmotivaation yhteys piilee kirjoittajan omassa päässä ja on haluttaessa katkaistavissa tai uusinnettavissa siellä. En liene ainoa, joka omien arviointiperusteidensa näkökulmasta uskoo joillakin vaatimattomilla sijoituksilla kirjoittavan motivoituneempia ja aktiivisempia tekijöitä kuin joillakin korkeilla sijoituksilla.

Minusta tärkeintä listan kehitystyössä - ellei sen toiminnan perusperiaatteita uudisteta täysin esimerkiksi siirtymällä kaupalliseen toimintaan - on se, että ylläpidon ja kehitystyön tuottama vaiva niiden tekijöille pysyy kohtuudessa. On turvallista, että ylläpitäjänä toimii Sami Köykän kaltainen ammattimies. Yli-innokas kirkasotsainen harrastajataho saattaisi joutua helposti kiusaukseen pyrkiä johonkin tavoittamattomaan ja sitten väsähtää.

Pihanperäsosiologiaa

On olemassa ihmisiä, jotka epävarmuustilanteissa omaa asemaansa varmistellakseen ovat innokkaita etsimään kritisoitavaa ympäriltään. Jos asia a aiheuttaa henkilölle x epävarmuutta, hän ryhtyy mielellään tukemaan asiaa b, joka puolestaan aiheuttaa epävarmuutta henkilölle y. Toiminta voi olla yksilöpsykologisesti järkevää puolustusmekanismeja ajatellen, mutta konkreettisilta vaikutuksiltaan se voi jäädä kuin mustan magian harjoittamiseksi, jossa itseä uhkaava paha yritetään loitsuin siirtää muihin.

Koska yhteiskunnan organisaatiot koostuvat ihmisistä, yllä kuvattuun tilanteeseen voi törmätä myös organisaatioiden välisissä suhteissa. Muotitermit "yhteistyö" ja "kehittäminen" kuulostavat sopivassa yhteydessä hieman samalta kuin klassikko "rauhanaseet".

Sain juuri yhden pitkään painaneen paperin pois tekstinkäsittelyohjelman telalta. Pitäisi kirjoittaa toinen, mutta sitä ennen pitää yrittää selvittää itselleen organisaatioiden välisen epävarmuuspallottelun logiikkaa. Ettei ainakaan alkuun näyttäisi innokkaalta peliin mukaan pyrkijältä.

Sitten aivan toinen organisaatiokulttuuriin liittyvä asia. Onko tavallinen PC-työasema vielä 2000-luvullakin statussymboli, joka jaksaa herättää organisaatiossa kateudensekaisia kiistoja? Jos x:n työasemassa on hyppysellinen enemmän megoja kuin y:n työasemassa, tuleeko y:n katsoa olevansa kohtuuttoman syrjinnän uhri? Eikö olisi hienompaa ylpeillä vaikka vähäisempienkin megojen ja gigojen käyttötaidosta kuin numeroista itsestään? Jos 2000-luvun Wordilla ei saa aikaiseksi asiakirjassa molempien reunojen tasausta tai riippuvia sisennyksiä, mitä ihmettä tekee megoilla ja gigoilla, kun vähänkään viitseliäs saa WP 4.2 -klassikolla parempaa jälkeä aikaiseksi? Ja sisältöhän riippuu jo aivan muusta. Tiedetään, tiedetään. Tarvitaan sähköpostia, joka syö niitä doccceja, jotka puolestaan vaativat ehdottomasti sen uusimman wooordin. Ja inttter nettiin pitää päästä ja wepppiin kanssa.

Olenpa ollut kova valittamaan viime aikoina.

Asioilla on tapana selvitä

Linja-autofirmalle kiitokset lakin talteenotosta. Nyt ei aamullakaan päätä palele, ja uskalsin käydä töiden jälkeen kaljunkiillotuksessa.

Auton starttiongelmien syy oli kaikessa yksinkertaisuudessaan akun varauksen outo purkautuminen. Ratkaisun kävin lainaamassa veturitallilta. Aperitiiviksi pieni kulaus akkuvettä kennoihin, ja potilas alkoi heti ottaa ahnaasti vastaan kuuden ampeerin paksuista virtaa. Oudoillakin asioilla toki on syynsä. Olisi pitänyt huomata lainata samalla ainakin ominaispainomittari.

Jätin akun nauttimaan virtaa, ja kokouksen jälkeen sitä riitti kevyesti starttimoottorin pyörittämiseen. Kokeilin ajaa isoa tietä Pirkanhoviin saakka, eikä auton omakaan laturi osoittanut pelistä pois olemisen merkkejä. Näinköhän helposti tämä kävi?

Pieniä ovat arjen tekemiset, kun verrataan hänen tekemisiinsä. Parhaat onnittelut! Tuo jos mikä ansaitsisi olla lähipäivien isommissakin lööpeissä.

Ylimielisyyttä vielä kerran

Katja Kivilahti tulkitsi perjantaisen tekstini sangen mielenkiintoisella tavalla. Kirjoitan epäselvästi, mutta missään tapauksessa en myönnä kuitanneeni Kivilahden tekstejä räyhäämiseksi. Blogien lukemista vuoden päivät harrastaneena luulisin jo osaavani erottaa räyhäämisen asiallisesta tekstistä. Luulen, että emme kykene jatkamaan keskustelua varsinaisesta asiasta, eikä kommentointimahdollisuuden puuttuminen blogistani liene ainoa syy (selkeä puute se toki on). Toistemme mielipiteitä emme pysty muuttamaan, eikä sen pidä olla keskustelun tarkoituskaan. Käsitykset ihmisyhteisöissä vaikuttavista toimintakäytännöistä ja toimijoiden välisistä suhteista ovat paljolti subjektiivisia totuuksia. Mutta kun palautteesta päätellen onnistuu kategorisesti aiheuttamaan tarpeetonta mielipahaa keskustelun muille osapuolille (mielipaha on kai huono ilmaisu, mutta en nyt keksi toistakaan), on hyvä ymmärtää säätäytyä hiljaisemmalle.

Siinä suhteessa kyllä tunnustan yli- tai sanotaanko paremminkin matalamielisyyteni, että eilinen Kysynvaanin kirjoitus mielestäni vei blogiparodiat aivan uusiin sfääreihin. Täältä takarivistä kun on ylimielisen helppoa ja turvallista naureskella, isojen tyttöjen ja poikien härnätessä toisiaan samaan aikaan kun oma tyylitön, linjaton ja mielenkiinnoton nahka on sanansäilän käyttäjiltä turvassa.

Jollei ylimielisyyttä, niin ainakin nostalgista ylhäisyydentunnetta palautti mieleen Tommi Perkolan tarjoama linkki monarkistiystäväämme. Joskus Klaun kotisivuilla oli allekirjoittanutta lähes imarteleva tekstinpätkä, mutta kyllä varsinainen beneficium ja ritariksilyönti tapahtui karummissa olosuhteissa, kuten Googlen kronikka täten, täten ja täten muistaa. Se on kuulkaas sillä tavalla, että ihan kuka tahansa ei aatelisarvoja jakele ;-)

Hohhoijaa

Aamulla taloutemme petoeläinedustaja harjoitteli kahteen otteeseen yrjönpäiväohjelmistoa. Matolle ja lattialle pulahti iloisesti. Työmatkalla lakki unohtui linja-autoon. Muuan työprojekti alkaa paisua kilpaa keväisten päivien nopean ohi juoksun kanssa. Tarvittaisiin apuvoimia, joita ei ole. Illalla hajosi auto. Kieltäytyy starttaamasta.

Hiton mukava päivä.

Timo Salolle kiitokset itseäni koskevasta katoamisilmoituksesta. Itse asiassa en edes huomannut olevani hukassa, eli tilanteen on täytynyt korjaantua omatoimisesti. Iltasoitoksi päivän yleiseen ratkiriemukkaaseen säveleen sopisikin huomata Bloggerin aloittaneen surullisenkuuluisat temppuilunsa.

Kunnonmiehet eivät puhu kuin radiopuhelimelle

Mea kaipaili taannoin käheitä haalareita ja releitä. Siinä voi muuten olla yksi syy, miksi rautateiden harrastaminen on postmodernimmissakin piireissä suosittua hauskanpitoa. On kiva kytkeä koliseva lenkki kiinni, huokaista kumartuessaan puskinten alle ja huudahtaa "Kiinni on!" muka kyllästyneellä äänensävyllä aivan kuin samaa tekisi sormilla laskettavan määrän päivittäin. Puhumattakaan siitä ilosta, että joskus saa harjoittaa kommunikaatiota radiopuhelimella, jonka modulaatio leikkaa moniarvoisimmankin äänimaailman monotonisen maskuliiniseksi.

Tästä blogista haetaan reilun miehisiä asioita. Muun muassa dieselveturin käynnistäminen, Stalingradin historia, XP:n palautuskonsoli, Surfmanager ja Renault 19:n kytkimen vaihto ovat olleet hakusessa viime aikoina. Jotta peikkissyndrooman oireet eivät näyttäisi yhtään vähäisemmältä, on täältä haettu myös hyvää palkkaa.

Mahtaako vastalääkkeeksi enää riittää levyllinen Ultra Brata ja lehdellinen Voimaa?

Sekalaista

Kevään haravointiurakka on takana päin. Haravanvarressa roikkujalle näyttäytyvä nopeaa mutkaista asfalttiajoa suosiva seututie tarjoaa paljon silmänruokaa kauniina pyhäpäivinä. Teinivuosieni unelmia on vielä kiitettävästi liikenteessä. Lieneekö olemukseltaan kahdeksankymmenlukulaisempaa kulkuneuvoa olemassakaan? Tai no, ehkä valkoinen pikkupösö tai Lancia Delta silloisen rallin maailmanmestaruussarjan B-ryhmästä lainatuilla aerodynaamisilla vimpaimilla varustettuna. Enää niitä ei juuri näy.

Päätimme palkita itsemme haravointityöstä pizzalla. Kevätsunnuntai oli maahanmuuttajien ylläpitämässä By appointment to their excellence the railway enthusiasts -pizzeriassa mitä vilkkain. Seisovia silmiä ja eilen nautittujen alkoholijuomien tuoksahduksia. SuSEn sisilisko oli Adidaiden joukossa kotonaan. Nuorukaisella oli kaulassa hopeinen vaakunaleijona ja neidollaan risti. Oma isänmaallinen heraldiikkakissani koristi työväenaatteenpunaista lippalakkia. Ovatkohan muuten lakin alunperin metsästykseen suunnitelleet tulleet ajatelleeksi, miten tervehenkinen symboliikka siihen sisältyy? Muuan nuorimies ei ollut malttanut riisua lakkiaan saatuaan kebabannoksen eteensä. Daaminsa ilme oli sen näköinen, että asiasta taidettiin keskustella kotona. Toivottavasti keskusteltiin.

Asiat ovat järjestäneet itseään hyvään kuntoon ensi viikonlopun kesäkauden aloituskeikkaa ajatellen. Kulkuvälineiden hovitoimittaja on lupaillut järjestää varsinaisen namupalan keväiseen kruisailuun, ja äskettäin Ilkka soitti hommanneensa perjantain vapaaksi hyville harrasteille.

Veli Panu, mitenhän tämän nyt sanoisi, mutta jos sitten kuitenkin se toinen kotimainen kieli :-)

Lännen Lokarille kiitokset selvennyksestä plagiointikysymykseen. Kuten jo Alivaltiosihteeri aikanaan sanoi, harjoitus tekee varkaan, tilaisuus mestarin. Vakavasti puhuen en lainkaan epäile, etteikö ammattikoulussa voitaisi harjoittaa plagiointia samalla tavalla kuin korkeakouluissa, jos se opintosuoritusten luonteen kannalta olisi mahdollista.

Jokunen päivä sitten kirjoittamani yritelmä Tammelantorin maisemista ei tee ympäristölle täyttä oikeutta. On myös tukahduttavan kuuma kesäkuu ja korkealla vanhan tehtaan kadulle päin avoimet ikkunat.

Otosta Yrjöön

Kun piinaviikko on välikauden jälkeen vaihtunut otonpäivästä yrjönpäivään kestävään vanhan kansan viinaviikkoon, kävimme Alko Oy:n paikallisliikkeessä ensimmäistä kertaa sitten alkoholiveromuutosten. Asia, josta talvella kovasti kohistiin, oli karua todellisuutta. Egri bikaver ja moni muukin maailmanparannukseen soveltuva viiniköynnöksen hedelmä näytti lähes kallistuneen. Luultavasti vain näytti. Skottilaista (höyry?)koneöljyä ei rautatiepaikkakunnalla enää ollut edes tarjolla. Korin pohjalle tuttua halpaa australialaista valkoviiniä.

Lisää öyhötystä

Nyt kun juomat on hankittu, sopii harjoittaa lisää ammattikouluöyhötystä. Ystävämme lampolasta on selvinnyt hyvässä kunnossa pääsiäispöydästä, mistä lämpimät onnittelut.

Toveri Ihmelammas mitä syvimmin uusintaa kirjoituksellaan sitä yleistä käsitystä, joka on johtanut Suomen koulutuspoliittisten linjausten korkeakoulupainotteisuuteen. Kun koulutuspoliittisessa keskustelussa otetaan kansantaloudellisten vaatimusten sijasta argumenteiksi 1800-luvun arvot, päädytään juuri nykyiseen korkeakoulupolitiikkaan, jonka seurauksena X-Marketin rahastajalta edellytetään maisterin tutkintoa ja kuittihihnan vaihtajalta diplomi-insinöörin vastaavaa.

Siinä olen Ihmelampaan kanssa samaa mieltä, että ammattikoulussa opettava ei suinkaan tarvitse tiedekorkeakoulututkintoa. Siitä on kiistämätöntä hyötyä joissakin toisen asteen ammatillisen koulutuksen tehtävissä, mutta ammattitaidon opettamisessa tarvitaan myös tukevampaa käytännön osaamista. Atk-alalla vaikkapa datanomi voi ammattikoulussa hyvin vastata niitä kuuluisaa kymmentä maisteria tai diplomi-insinööriä. Julkisen sektorin työsuhde-ehtojen siirtyessä yhä laajemmin yksityisen sektorin suuntaan luulen tehtävänmukaiseen osaamiseen liittyvän taidon näkyvän aikaisempaa enemmän myös palkkauksessa.

Ammattikouluöyhötystä

Lännen Lokari tarjoaa talvisodan hengessä sympatiaa täällä karuissa olosuhteissa Ammattikouluntiellä ja Amiksenjoella kamppaileville. Kiitos paljon, mutta tilanne rintamalla näyttää sangen hyvältä. V-pommituskin, josta maailmalla liikkuu huhuja, taitaa olla pelkkä kauhukertomus.

Vakavasti puhuen oma kokemukseni koskee ensisijaisesti aikuisten kanssa toimimista - josta siitäkin liikkuu hurjia harhakäsityksiä erityisesti tiettyjen koulutusmuotojen osalta. Itse luulisin ammatillisen aikuiskoulutuksen olevan opettajan pedagogisen (vai pitäisikö sanoa andragogisen) työn kannalta lähellä avointa yliopistokoulutusta. Sisältöalueet ovat luonnollisesti toisenlaiset, mutta asiakaskunta - monessa suhteessa tabula rasasta poikkeava - on kokemustensa täyteläisyyden ja kirjavuuden puolesta yhtä antoisaa.

Nuorten kanssa toimimisesta edelliset, verrattain vähäiset kokemukseni ovat vuosituhannen vaihteen tienoilta yhtäältä eräästä tamperelaisesta ammattioppilaitoksesta ja toisaalta eräästä ympäristökunnan lukiosta. Miksi muuten näiden kahden omalla alallaan arvokasta työtä tekevän koulun nimiä ei voisi sanoakin: Hervanta ja Toijala siinä olivat kyseessä. Kun jätetään huomiotta opetustyön viitekehyksenä toimiva lainsäädäntö ja sen ohjaama tutkintorakenne, en näkisi opettajan työn kannalta suurtakaan eroa mainitsemieni esimerkkitapausten välillä. Molempien opiskelijat olivat varsin fiksuja nuoria ihmisiä.

Minua puolestaan ovat lievästi järkyttäneet Lovelacen testissä usein toistuvat kuvaukset harjoitustöiden plagioinnista. Roistojako kyseinen oppilaitosmaailma on täynnä? Ajatukseni on luonnollisesti virheellinen, koska se ei perustu kuin tekstin perusteella välittyviin mielikuviin ja oppilaitosmaailmoidemme väliseen kontrastiin harjoitustöiden luonteen osalta. Tarkoitan sitä, että ammattikoulussa plagiointi ei yleensä ole edes mahdollista. Miten plagioida määrätyssä (sangen rajallisessa) urakointiajassa toteutettava verkkopalvelun asennus ja konfigurointi tai kerroskaapeleiden päättäminen jakamon kytkentäpaneeliin? Muilla kuin atk-alalla vastaavat esimerkit olisivat ehkä vielä parempia.

Muta nyt päivä näyttää aivan liian hyvältä, jotta voisi välttää houkutuksen tarttua haravanvarteen. Joten ei muuta kuin pihalle. Ennakoinkohan väärin, jos luulen iltapäivällä tällä tiellä ohi kulkevien moottoripyörien lukumäärän ohittavan autojen lukumäärän? Ainakin, jos maaseudunkin yhä keski-ikäistyvämpään kulttuuriin olennaisesti kuuluvia talven seisontavakuutuksessa olleita 1970-lukulaisia yhdysvaltalaisvalmisteisia autoja ei lasketa :-)

Palataan asiaan

Katja Kivilahti pahastui toissapäiväisestä kouluarviointien jälkivaikutuksiin liittyvästä kirjoituksestani. Ensimmäiseksi esitän Kivilahdelle anteeksipyynnön, mikäli teksti oli loukkaavaa.

Mielipidettäni asian suhteen en ole valmis muuttamaan. Puheena olleissa tapauksissa arviointi on lähes poikkeuksetta ollut paitsi menetelmällisesti huonoa myös epäoikeudenmukaista. Tämän asian ymmärtäminen on avain sen voittamiseen, koska tätä kautta ulkoa annettu latistava arviointi näyttäytyy määritelmällisenä virhetoimintona. Täten ymmärtää myös arvioiden pohjalta syntyneiden rajoitteiden eläneen lopultakin vain omassa mielessään. Itsensä näkeminen muinaisten opettajien taluttaman orjan sijasta hiukan hassuna turhien uskomusten uudistajana voi olla lähestulkoon katarttinen kokemus. Arviointiin ja sen vaikutuksiin pätee ajatus, jonka mukaan se, mikä on alunperin perustunut virheellisiin päätelmiin, ei voi kestää ellei sitä aktiivisesti uusinneta, toisin sanoen tavalla tai toisella huijata jotakuta. Vuosia tai vuosikymmeniä varsinaisten tapahtumien jälkeen huijari ei voi olla enää juurikaan muu kuin se, joka uskoo alkuperäistä huiputtajaa ja siten huijaa itseään.

Myönnän kirjoittaneeni väärin, kun käytin syyttää-verbiä. Itsensä syyttäminen ei ole sen oikeampi selviytymisstrategia kuin vanhojen opettajiensa tai koulujärjestelmän syyttäminen. Sen sijaan itsensä arvostaminen on.

Lopuksi: Sukupolvemme, joka niin mielellään korostaa itsenäisyyttään ja riippumattomuuttaan, ei pidä jäädä rähmälleen ainakaan elämänkaaren alkuvaiheiden auktoriteettien eteen :-)

Viime syksynä kävimme blogien välityksellä ainakin Jari Vaarman kanssa samansuuntaista keskustelua toisesta peruskouluasioihin liittyvästä aiheesta. Paljon puhuttu objektiivinen totuus kun tämänkaltaisissa asioissa tahtoo olla varsin subjektiivinen, kiitän Kivilahtea samoin kuin aikanaan Vaarmaa omien perusteltujen ja vastaansanomattomien tuntemustensa tuomisesta mukaan keskusteluun. Verkkokeskusteluilla on tietämystä kasvattava vaikutus.

Meninköhän rikki?

Niinhän siinä eilen kävi kuin ennakoinkin. Polvea ei tarvinnut paljon taivuttaa painon ollessa päällä. Nyt täytyy kai alkaa harkita terveydenhuollon palveluiden käyttämistä. Työpäivä meni varsinkin aamupäivästä kipuillessa. Ei hyvä oppituntien laadun kannalta. Ethernet-standardeista edes kaikkia tärkeimpiä pääarvoja ei niin vain muistunut mieleen ilman lunttilappua.

Illalla klenkutin ampumaradalle. Ei kai tämä ole tulossa tavaksi? Sarjassa "Ajatellen historian linjat suoriksi suhteettomuusviivaimen avulla": Onko jokin erityinen syy siihen, että ampumarata sijaitsee sellaisen 1960-luvulla rakennetun liikerakennuksen kellarissa, joka rakennettiin entisen suojeluskuntatalon paikalle? En tiedä, mutta rohkenen arvella, että toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten historiallinen todellisuus syvällä yhteiskunnassa oli kovin erilainen - paljon monivivahteisempi ja monivärisempi - kuin minkä kuvan silloinen media ja erityisesti nykyinen historiankirjoitus haluavat antaa.

Meitä oli paikalla kokonaista kaksi. Sain taas ilmapistoolin. Heikki ei välittänyt ampua, mutta hänen neuvonsa olivat parhaimmillaan kympin arvoisia. Siltikin kokonaisuutena pelkkä tottumattoman tulos. Jos harjoittelisi edes tottuakseen, pitäisi viikoittaisessa ampumaillassa kuulemma ampua seitsemisenkymmentä kuulaa kaikessa rauhassa. Luulen, että ammunnan harjoittelu on käytännön toteuttamistapansa olemukselta lähempänä zeniläisiä ihanteita kuin budolajit. Päämäärän voi päästä vain unohtamalla sen ja sulauttamalla toiminnan siihen. Voin olla aivan hyvin väärässä, koska en varsinaisesti tunne sen paremmin filosofiaa, budoa kuin ammuntaakaan.

Kun silmä ja käsi väsyivät, tervehti lämpimän ilta-auringon lisäksi ratapihalta vaihtoveturi pysähtymisopasteella, joka kimposi neljään kertaan urheilukentän takaisten kerrostalojen seinistä.

Kun omaa juttua ei riitä, harjoitetaan interblogistista monologia

Nimittäin ei tässä vielä siinä iässä olla, että oltaisiin tänne Blogistadin torille tultu kipeistä polvista tai muista sairauksista keskustelemaan. Listasijoitus 1 ... 99 muuten on kuin Keskustori ja sijoitus 100 ... 199 kuin Tammelantori. Vaiko Alaranta? Näillä sijoituksilla on niin paljon - kaikki seuraavat seikat kunnioituksella hyviä kirjoittajia kohtaan todettuna - kroonista angstia, taiteellista angstia, teiniangstia ja muuta melankoliataakan kantamista, että tämän täytyy olla rujonkaunis Tammelantori kuukausista julmimman aamunkoitteessa taustallaan aurinko, joka ei lämmitä. Alaranta olisi jo keväällä liian kevytmielinen.

En voi olla tänään huutelematta kiitosta sinne eturiviin tai Keskustorille suosikkimielipideautomatteihini kuuluvan Keski-ikäisen(?) mutanttiristiritarikilpikonnan hauskasta huomiosta kunnonmiesten ja runoilijaboheemien väliseen ristiriitaan. Miten minusta tuntuu, että jos Ilmarin käytöksen pääasiallinen vaikutin on ollut intin käynti, hänen ei taida olla kovin helppoa löytää tyttöseuraa. Muistelkaamme vaikkapa takavuosien ystäväämme Teemua (ei suinkaan armoitettu kirjailija itse vaikuta blogiscenessä, siellä Keskustorin puolella ehkä?).

Lopuksi kiitos myös lukijalle, joka antoi oikean translitterointimuodon pääsiäispäivän otsikkooni. Vanhojen kielten taito on minusta mitä kunnioitettavin taito. Se ei ehkä ensinäkemältä tunnu kovin palkitsevalta, mutta se on perusedellytys säilyttämisen arvoiseksi katsotun kulttuuriperinnön säilyttämiseksi mahdollisimman vääristymättömänä.

Reklamaatioita mielipideautomaateille

Eilen ja tänään on välillä pitänyt etsiä katseellaan yhä pienemmäksi käyviä likaisia lumikasoja, jotta vakuuttuisi siitä, että on huhtikuu eikä loka-marraskuu. Eilinen kirkas viileys oli syksyistä ja niin on tämä leudompi pilvipoutakin.

Täältä takarivistä on helppoa huudella, mutta en malta olla heittämättä muutamaa kommenttia sinne etuosan älyköille.

Eturivin Minnalle tämänpäiväisen johdosta: en nyt välitä osallistua keskusteluun siitä, miten pahapahapaha peruskoulu sortaa superlahjakkuuksia, jotka karvain mielin sitten joutuvat esittämään Elämän valttikortteja erilaisin prosaistisin keinoin, mutta vastauksena kysymykseen täällä nousee ainakin yksi käsi. Jos jokin asia on saattanutkin tuntua pohjattoman masentavalta kouluiässä, ei ole sopivaa antaa sen häiritä elämää enää vuosien jälkeen. Sitä kutsutaan myös aikuisuudeksi. Jos vuosien jälkeenkin pysyy antautuneena jollekin ulkopuolelta annetulle arvioihin perustuvalle rajoitteelle, siitä sopii syyttää itseään ennen kuin muinaisia opettajiaan.

Eturivin Ilkalle eilisen tiimoilta: tuskin kukaan meistä on niin tunnettu ja tärkeä, että voisimme odottaa ihmisiltä jotakin sanomisiamme ja tekemisiämme ennalta arvottavaa sosiaalista kontekstia. Pääosan kommunikaatioon käyttämästämme ajasta olemme ihmisinä - lähipiiriämme lukuunottamatta - melko yhdentekeviä kommunikaation toiselle osapuolelle. Lähipiirin ulkopuolella on vain harvoin olemassa mitään pysyväistyyppistä suhtautumista meihin. Sanomisiamme ja tekemisiämme mahdollisesti arvottava sosiaalinen konteksti syntyy juuri sen pohjalta, mitä sanomme ja teemme. Jos yleensä syntyy lainkaan. Me itse emme ole sosiaaliselta kannalta katsottuna juurikaan mitään (vaikka niin ehkä olisikin mukava ajatella), vaan rakennumme lyhytjännitteisimmillään tilannekohtaisesti tekemistemme pohjalta sosiaalisen kontekstin toimijaksi ja/tai objektiksi. Sekin on vapauttava näkemys samalla tavalla kuin yksityisyritteliäisyyden salliva yhteiskuntajärjestelmä on yksilön kannalta vapauttava verrattuna totalitarismiin, joskin vaatii jonkin verran vastuuta omista tekemisistään.

Interblogistisen purnaamisen vastapainoksi taidan lähteä paukuttamaan tatamia. Ennustan polven kipeytyvän, kun kommuunista ei löydy tukisidettä, mutta mihinkään henkevämpään tai tuottavampaan toimintaan ei mielenkiinto nyt riitä.

Muumeilussa mukana

Aivan kuin jotakuta kiinnostaisi.

Grab the book nearest to you, turn to page 18, find line 4. Write down what it says:
käyttömahdollisuuksiensa puolesta. Veturit ovat perusrakenteeltaan 4-ak-
(Se oli sivu 17, mutta sivulla 18 oli vain pari vetovoimafunktion kuvaajaa.)

Stretch your left arm out as far as you can. What do you touch first?
Puhelin. Lanka-sellainen.

What is the last thing you watched on TV?
Tapahtui marraskuussa enkä tiedä ohjelman nimeä, mutta se oli joku ruotsalainen draama, joka kertoi 1970-luvulla elelevästä rikkaasta perheestä ja heidän ihmissuhdesotkuistaan. Happy end.

Without looking, guess what time it is:
21.52.

Now look at the clock, what is the actual time?
21.47.

With the exception of the computer, what can you hear?
Auto kiihdyttää kylille päin tasoristeykseen hidastamisen jälkeen.

When did you last step outside? What were you doing?
Pari tuntia sitten. Kävin kaupassa.

Before you came to this website, what did you look at?
Iltarutiiniani Pinserin listaa.

What are you wearing?
Pyjama. Sininen. Taitaa olla ainoita omistamani sinisiä vaatekappaleita. Ei minun värini.

Did you dream last night?
En, koska olen kova nukkumaan unissani.

When did you last laugh?
Taisi olla sunnuntaina haravoinnin lomassa Alivaltiosihteeriä kuunnellessa.

What is on the walls of the room you are in?
Vain paljaat Halltex Saturnus -seinälevyt. Finnish railway calendar ja sammutuspeite riippuvat kirjahyllyjen seinässä

Seen anything weird lately?
Kissa rairuohon kimpussa pääsiäistipujahdissa eilen ja toissapäivänä. Vai onko se weird?

What is the last film you saw?
Koirankynnen leikkaaja.

If you became a multi-millionaire overnight, what would you buy first?
Kevyen puutarhajyrsimen. Ja siihen bensaa.

If you could change one thing about the world, regardless of guilt or politics, what would you do?
Vähemmän tappelemista.

Do you like to dance?
En.

Imagine your first child is a girl, what do you call her?
Aino-Maria Helmi.

Imagine your first child is a boy, what do you call him?
Petri Jaakko Olavi.

Would you ever consider living abroad?
Jos ihan pakko olisi.

Historiaa lasin läpi

Seutukunnalle annettu lähipäivien sääennuste sai vaihtamaan autoon kesärenkaat. Talvirenkaiden nastoja oli irtoillut kevätkeleillä luvattoman paljon. Taisi olla viimeinen talvi niillä renkailla. Siivosin silti urat pikkukivistä ja pesin vanteet ennen pinoon laittamista.

Rengaspaineentarkistusmatkalla käväisin veturitallilla katsastamassa paikat ja keittelemässä päiväkahvit. Kevät alkaa olla sopivassa vaiheessa tallin päävesijohdon avaamiselle. Pitääkin muistaa soittaa kaupungin putkimestarille asiasta. Vesimittari jäi hänen haltuunsa syksyllä.

Kävimme kokeilemassa kesärengasajoa Iittalan reissulla. Söimme siellä päivällisen ja kävimme pitkästä aikaa lasimuseossa. Minun silmääni se on miellyttävästi toteutettu paikka, jossa lasiteollisuuden ja erityisesti muotoilun historia on onnistuttu yhdistämään Suomen historiaan 1800-luvun lopulta 1990-luvulle. Lopputuloksena kylläkin on historiallista todellisuutta paljon vahvempi näkemys siitä, mitä kaikkea lasinmuotoilu kertoo omasta aikakaudestaan. Mutta monille ominaista symboloimisen, luokittelun ja tiivistämisen tarvetta museon perusidea palvelee hyvin. On mukavaa yhdistää vaikkapa edelleen tuotannossa oleva Göran Hognelin puhdaslinjainen Aarne-sarja toisen maailmansodan jälkeiseen rationalismiuskoon ja kirkkaan tulevaisuuden odotuksiin.

Myymälän puolella säästäväisyys voitti shoppailuhalut.

hgerqh o kurios ontws

Aurinkoisen pääsiäisaamun ohjelmaan kuului kirkkomatka Sääksmäelle. Seitsenkymmenluvun radikaalin laululiikkeen kärkisäveltäjä, nykyisin ponteva kotiseutumies, avasi oven. Vanhan ajan herrasmies. Pitäjän toista radikaalia, pyhän vihansa vuosikymmenten läpi säveltäjää tarkemmin säilyttänyttä, ei temppelissä näkynyt. Lieneekö ollut verkkoja kokemassa. Ei hänkään kirkkoon päin sylje.

Messu kirkonkiertoineen ja mehiläisvahakynttilöiden jakamisineen oli ehtaa paikallisten tapojen mukaista tavaraa. Musiikkipuoli taitavine duettoineen ja viuluineen taisi olla Rydmanin itse järjestämää. Mikäs tuolla on sisäsiistiä mystiikkaa harjoittaessa, maan suurimman linnavuoren juurella, seutukunnan vanhimpien seinien suojassa. Pidetäänhän sellaista kaipaavat karitsat pois new age -houkutuksista kunnollisina ja tunnollisina kymmenysten maksajina :-) Olenkohan aivan väärässä, kun kuvittelen vaivannäöllä - ja epäilemättä hyvin aikomuksin ja hyvällä maulla - toteutettavien kirkonmenojen houkuttelevan väkeä myös kaupungista vanhaan emäseurakuntaan?

Kahvia tuli keiteltyä kotona ensimmäistä kertaa useampaan viikkoon, kuten aikomus oli. Kananmunilla vahvistettu aamiainen piti nälän loitolla pitkälle iltapäivään. Niistä ja suklaamunista sai aimo annoksen pontta haravan varteen. Sammalta ja koivunrisuja nousi useampi kottikärryllinen. Iltapäivän räntäsade lopetti työt ulkona.

Pääsiäislammas kuului vain Vilman ruokalistalle. Talouden sekasyöjät harjoittivat kasvissyöntiä perunan ja tofun muodossa.

Jos tätä lukee Uuden Testamentin eksegetiikkaa tai yleensä klassillisia kieliä tunteva, saako rippikoulupohjan eksegeetikko ja muutenkin kielitaidollisesti hyvin rajoittunut kysyä, onko postauksen webin kautta haetussa otsikossa mitään itua?

Haja-ajatuksia saunan jälkeen

Päivä on mennyt tiiviisti tietokoneen ääressä. Ei hyvä. Olen kirjoitellut pohjatöitä erääseen toukokuussa pidettävään seminaariin. Päivän saldona on pari alustavaa esitystä tietokoneasentajan ammattitutkinnon näyttötehtäviksi. Toinen, tietoliikenteen perusteita ja lähiverkkojen kaapelointia koskeva, teettää simppelin kanavan kaapeloinnin rimalta työpisterasialle mittauksineen sekä GPRS-pohjaisen Internet-yhteyden asentamisen. Toinen, multimediaohjelmistojen käyttöä ja asennusta koskeva, asennuttaa äänikorttia, digitaalikameraa ja tallentavaa optista asemaa sekä jonkin sortin multimediaohjelmistoa ja testauttaa niiden toimintaa pienen itse tehtävän "multimediaesityksen" avulla.

Saa nähdä, mitä yhteistyökumppanit Porvoossa ja Varkaudessa näistä pitävät. Aataminaikuiset tutkinnon perusteet vuodelta 2000 eivät suoranaisesti tunne langatonta tiedonsiirtoa, mutta tutkinnon perusteita uudistetaan tänä vuonna, ja näytöissä on korkea aika alkaa varautua nykyaikaan. Multimedian (nimikin taitaa olla vähitellen historiaa) osalta esittämäni on tässä vaiheessa liian heppoinen. Toivottavasti porukasta löytyy edes yksi media-asiantuntija. Arkisella alalla he ovat yleensä vähissä.

Rairuohon itävyys ei tänä pääsiäisenä ole ollut kehuttava. Niin kuin heinäpelto talven jälkeen huhtikuussa. Siemenissä taisi olla vikaa. Saisikohan maa- ja metsätalousministeriöltä haettua satovahinkokorvauksia?

Rautatieajatuksia saunan jälkeen

Yhden kävimme illansuussa viemässä rautatieaseman vitriiniin. Somisteeksi muutama tipu ja pieni palanen ratasepeliä. Vitriini kuulemma pitäisi tyhjentää jossakin vaiheessa. Se on luvattu muutostöiden jälkeen takaisin, mutta aseman tulevaan käyttöön liittyy monenlaisia epävarmuustekijöitä. Mukavaa, että tämä päätyi edes esityslistalle saakka (pöytäkirjaa ei ole vielä julkaistu). Ideanpoikasesta lämpimät kiitokset Markulle Kaivokadulle. Asemaravintolassa kahvin ja colan ääressä syntyy hedelmällisiä keskusteluja :-) Varsinkin vahvimpia kandidaatteja Riihimäkeä ja Lahtea vastaan on työläs kisata, mutta köyhän on aina pakko yrittää. Riihimäki on lähellä kaikkea, ainakin kun katsotaan Eteläesplanadilta ja Arkadianmäeltä päin. Lahti siirtyy nykyistä paljon lähemmäksi, kun Ke-Lh-oikorata valmistuu vuonna 2006.

Riihimäelle koittanee Vuosaaren sataman myötä joka tapauksessa uusi kultakausi rautatieliikenteen solmukohtana. Lähes koko 1990-luvun ajan Korttion ratapihalla vähäisemmäksi käynyt vaihtotyö päässee uudelleen kukoistukseen, kun Vuosaaren ja sisämaan välisiä junia ilmeisesti joudutaan kokoamaan sielläkin. Satamaan suunniteltu kahdeksanraiteinen ratapiha ei riitä ainakaan, jos uuden sataman myötä junakuljetukset vilkastuvat VR Cargon toivomalla tavalla.

Maalaismaisemakin on pelissä mukana, joten emmeköhän me pikkukylien miehet sovi, että ainakin yksi isompi paikkakunta ohitetaan lopullisessa rankingissa? Jos ei muuten, niin ihan piruuttaan.

de Generoitumista

Ikätoveri(?) kirjoittaa, miten statuskilpailu ja kulutuskeskeisyys olisivat enää eläkeikää odottelevien asenteita. Kaunis ja kestävän kehityksen kannalta mitä otollisin ajatus, mutta mitä näemme, kun katsomme 30+ ikäpolvea (ainakin vaihtoehtoliikkeiden ja tiettyjen akateemisen maailman sektorien ulkopuolella)? Näemme tiilitalojen rakentajia, isompaan asuntoon ja arvostetummalle alueelle muuttavia, kiiluvia silmiä nauliutuneena nopeisiin isoihin Volvoihin, rohkeita naisia ja miehiä isoine moottoripyörineen. Näemme kalliita kiiltäviä Macceja eliittiin itsensä lukevien työpöydillä (sorry, omenapuutarhurit, oli ihan pakko ;-) ja kodit täynnä viimeisintä kuluttajaelektroniikkaa. Näemme väitöskirjan tekijöitä tai jatkuvaa itsensä täsmäkurssittamista, joiden taustalla elinikäinen oppiminen on pelkkä väline parempiin tehtäviin ja virkoihin. Näemme pitkälti yli sadantuhannen euron asuntoluottoja. Näemme sosiaalisen ja henkisen nuoruuden pitkittämistä niihin ikävuosiin, jotka 60+ sukupolvi tulkitsi tukevasti keski-iäksi - nuoruus kun on monien fyysisten ominaisuuksien kannalta biologisesti parhaan statuksen aikaa.

Ja ehkä vielä enemmän näemme heitä, jotka haaveilevat tai ovat haaveilleet siitä kaikesta ja sitten joutuneet pettymään.

Osa on tietysti olosuhteiden välttämättömyyttä ja osa kulutuskeskeisyyttä ja statuskilpailua.

Mutta keski-ikää vasta lähestyvien puuhat eivät näytä statuskilpailulta ja kulutuskeskeisyydeltä verrattuna suurten ikäluokkien toimiin. Suuret ikäluokat joutuivat ja sitä kautta tottuivat ottamaan omansa. Se näkyi ja kuului ensin 1960-70-lukujen taitteen taistelulauluissa ja sitten 1980-luvun pikavoittojen todellisessa tai kuvitellussa kilinässä. Menestyjät kuuluttivat valtaansa 1990-luvun alun irtisanomisilmoituksilla, kunnes edellisen vuosikymmenen kultareunus jälleen palasi hetkiseksi ja sitten alettiinkin valmistautua eläkkeelle siirtymiseen.

Myöhempi sukupolvi on tottunut saamaan omansa. Statuksen hankinta ja kuluttaminen sujuvat aatelisen itsevarmuudella. Ei tarvitse huutaa eikä käyttää kyynärpäitä. Ainakaan näkyvästi.

Panu kirjoitti joskus, että kuulostan papilta. Viime päivinä aihepiirit ovat olleet sen suuntaisia, mutta edellä sanottu voisi paatoksessaan kelvata saarnaksikin :-)

Historian parantelua pitkäperjantaina

Pitkäperjantaina kävimme aamujumalanpalveluksessa Sääksmäellä. Kauniina pyhäaamuna ihmisiä oli liikkeellä paljon. Olen kai parikin kertaa aiemmin kirjoittanut 1500-luvun alussa rakennetun kirkon nykyasusta, joka edustaa kansallisromantiikan - viimeisten korjausten osalta omankin aikamme - jälkimaininkien käsitystä keskiajasta. Entisöinneissä on luotu eteerisempi ja sakraalimpi tunnelma kuin mihin 1500-luvun hämäläinen estetiikka ja rakennustekniikka koskaan olisivat pystyneet.

Pitkäperjantain sanajumalanpalveluksen toteutustapa Sääksmäellä vastaa hyvin temppelin olemusta. Miikan kirjaan perustuvat Moitteet (improperia) laulettuna papin ja kuoron yksiäänisenä resitatiivisena vuorolauluna (lääninrovasti on laulumiehiä) tai jumalanpalveluksen lopuksi tapahtuva teatraalisuutta hipova krusifiksin kantaminen pois kirkkosalista eivät voi olla antamatta vaikutelmaa läntisen kirkon keskiaikeisesta jumalanpalveluselämästä. Tai oikeammin siitä, mikä käsitys meillä on keskiaikaisesta jumalanpalveluselämästä.

Mitenkään kristillistä ei pseudohartaiden kirkkonäytelmien seuraaminen ole, mutta estetiikalla - olkoon se vaikka vain epätodellinen kuva historiallisesta todellisuudesta - on oma paikkansa.

Samassa yhteydessä kävi ilmi, että teologi Martti Lindqvist on kuollut hiljattain. Hän kuului lääninrovastin ystäviin, eikä tämän ollut helppo salata liikutustaan asiasta mainitessaan. Lindqvistin mukana menetettiin suuri etiikan ajattelija. Liian varhain, vain 59-vuotiaana.

Pyhäpäivisin ei vanhan tavan mukaan sopisi tehdä töitä, mutta lämmin päivä kului mukavasti haravan varressa. Siksi toiseksi hyvällä säällä pihalla puuhastelu ei ole työtä vaan nautiskelua :-) Metallipiikit raapivat kosteaa rinnettä ehkä turhan raskaasti, mutta kottikärryyn nousi kelpo kasa sitä vanhaa vainoojaa itseään eli sammalta. Samaten hopeapajujen talven satoa eli kuivuneita oksia tuli siivottua vaikka lankalauantaina pienen pääsiäiskokon tarpeiksi.

Illan vietimme Tampere-talolla Matteus-passiota seuraamassa. Esitys oli toinen samaan pyhäpäivään osunut esimerkki menneisyyden "parantelusta" nykypäivää paremmin tyydyttäväksi. Alunperin continuolle ja pienelle orkesterille säestettäväksi tarkoitettu teos oli paisunut John Storgårdsin ja Tampere Filharmonian massiiviseksi orkesteriteokseksi. Mahtipontinen sovitus oli kylläkin onnistunut, koska suuren orkesterin vastapainona 102-päinen Tampereen Filharmoninen kuoro vahvistettuna Pirkanpojilla sekä vahvat solistit jättivät pääosan ihmisäänille. Tosin urkujen osuus hukkui lähes tyystin. Solisteista evankelistana laulanut John Mark Ainsley vei shown vahvalla tulkinnallaan, josta evankelistan perinteinen resitointi oli kaukana. Vahvoja olivat myös oli Jeesuksen osassa laulanut Petteri Salomaa sekä sopraano Alexandra Coku ja altto Stella Doufexis.

Vahvan teoksen vahva sovitus ja hyvin sopiva aikaan, jona mikään ei riitä.

Junassa oli Tampereella mennessä samoin kuin sieltä tullessa tilaa yllin kyllin. Olimme Ed-vaunun yläkerrassa lähes ainoat matkustajat. Kotona olimme puoliltaöin. Kirkonmäelle oli pystytetty kolme suurta ristiä ja nuotio. Tuttu seurakunnanpalvelija näkyi olevan päivystämässä. Ei niinkään mustapäiden ja muun finnikansan kirkonpolttoaikeiden hillitsemiseksi vaan alulle laittamaansa perinnettä vaalimassa. Poikkesimme vaihtamaan sanasen. Lähinnä henkilöstö- ja kuntaliitospolitiikasta, kuten pääsiäisen pyhinä kirkonmäellä kuuluu tehdä ;-)

Sananen kiirastorstain illaksi

Kevät on muuten kelpo vuodenaika, mutta kostealla hiekalla on ikävä taipumus kulkeutua kenkien pohjissa ei-toivottuihin paikkoihin. Eteisen portaikon ala-askelma on kuin eilen ei olisikaan siivottu.

Pääsiäinen alkoi perinteiseen tapaan kiirastorstain messulla. Kävimme naapurikunnan kyläkirkossa. Kansaa oli melko paljon, muutama tuttukin joukossa. Seurakunnan paria edellistä pappia - veljeksiä muuten - olisi kaivannut saarnastuoliin. Uusi sielunpaimenkin kyllä kaatoi tuhdin annoksen viiniä.

Kirkonmenojen jälkeen ehdimme vielä käydä kaupassa. Pääsiäisen seudun pyhäpäivien aloitusperinteeseemme kun kuuluu myös jäätelötuuttien ostaminen. Taitaa olla jonkin viime takavuosien lämpimän pääsiäisen peruja. Suosikkimakuani isoa kirpeää päärynätuuttia näemmä saa edelleen.

Minulla on ollut - osittain sfnetin vanhojen Survo-sotien muistot mielessä pitäen (anteeksi, jos nimitys on tahditon) - tarkoitus välttää tämänkaltaisia aiheita weblogissani, mutta pitkien pyhien edellä aihepiiri sallittakoon:

Tukevan paketin muodossa sanasen viikonvaihteeksi tarjoaa myös Kotimaa-lehti. Sveitsiläinen teologi Ulrich Duchrow ravistelee omaan erinomaisuuteemme tuudittautunutta keskiluokkaa. Globaalissa liberalistisessa taloudessa keskiluokan enemmistö kuuluu hänen mukaansa nettohäviäjiin. Sellaisen keskiluokan aseman laskun kuin on tapahtunut Argentiinassa, Duchrow ennustaa ennemmin tai myöhemmin myös Eurooppaan. Duchrowin näkemys on sellainen, että keskiluokalle on tarjolla lähinnä kuvitelmia vailla reaalisia toteutumismahdollisuuksia. Näkemys on mielenkiintoinen. Perinteisesti on ajateltu - joskus kotoisessa Blogistanissakin - että uskonnon yhteiskunnallinen tehtävä on tyytymättömien ihmisten rauhoittaminen tuottamalla odotuksia tulevasta hyvästä. Duchrowin edustama kristillis-yhteiskunnallinen Kairos-liike puolestaan syyttää uusliberalistisia talousideologioita turhien unelmien tehtailusta ja keskittyy kritisoimaan sitä ankarin sanoin yhteiskunnan ajamisesta saalistuskentäksi.

Kairos-liikkeen piiristä esitettävät näkemykset ovat kovaa purtavaa perinteiselle stabiliteettia ja sitä kautta yhteiskunnan vallitsevia arvoja tukevalle kristillisyydelle. Yhä hankalammaksi palaksi ne muuttuvat sitä mukaa, mitä kovempia taloudellisia ja kilpailullisia arvoja yhteiskunnassa korostetaan. Erityisen kiusalliseksi näkemyserot talouden kovat arvot hyväksyvän kristillisyyden ja muutoksia vaativien liikkeiden välillä nousevat näihin aikoihin vuodesta, kun vietetään erään muinaisen muutosta vaatineen "kapinallisen" likvidoinnin muistopäivää. Historia ei tunne jossittelua, mutta jos Jerusalemissa reilut 1970 vuotta vuotta sitten pidetyn oikeudenkäynnin primäärisiä dokumentteja olisi säilynyt, miten olennaisesti syytteiden tai tuomion perusteiden henki mahtaisi erota vaikkapa Tampereella 86 vuotta sitten toimitetuista ja niinikään likvidointeihin johtaneista oikeudenkäynneistä? Uutta Testamenttia - nimenomaan evankeliumeita - lueskelemalla ei ole vaikeaa tulla päätelmään, että yhteiskunnalliselta sanomaltaan kristinusko on pohjimmiltaan jotain aivan muuta kuin turruttavaa oopiumia kansanjoukoille. Yhtä lailla maksaa vaivan huomata, että vaadittujen muutosten toteutusvälineeksi ei kuitenkaan tarjota puukkoja ja puntareita.

Päivän saldo logaritmisella asteikolla

Työmaalla päästiin opetustöiden osalta päivän lopuksi eksponentti- ja logaritmifunktioihin. Mihinkö tietokoneasentaja tarvitsee sellaisia? Ei suoranaisesti ehkä mihinkään, mutta on hyvä tietää, mitä on kaapelianalysaattorin ilmoittaman vaimentumis- tai ylikuulumislukeman takana. Se on sitä paljonpuhuttua humanismia. Nihil humani a me alienum puto, kuten Viialassa sanotaan.

Toisin kuin nykyisiin ammatillisiin perustutkintoihin, ei astetta ylempiin ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin kuulu yleensä erillisiä yleisaineita. Näin ollen näiden nimenomaan aikuisille suunnattujen ylempien toisen asteen tutkintojen suoritusajat pysyvät kohtuullisen lyhyinä. Tämä on ollut toisen asteen uuden tutkintojärjestelmän tarkoitus erityisesti työn ohessa suoritettavia ammattipätevyystutkintoja - jollaisiksi ammatti- ja erikoisammattitutkinnot on alunperin kaavailtu - ajatellen.

Käytännön pätevyyksiin tähtäävissä opinnoissa on paikallaan käsitellä asioiden taustoja sovellusaiheiden yhteydessä, ei välttämättä erillisillä yleisaineiden tunneilla. Olen joskus pohdiskellut, mitä uutta perusopetuksen yläasteen matemaattisten aineiden opetus saisi, jos opettajalla olisi puhtaan matemaatikon taustan sijasta soveltavan alan, kuten jonkin insinööritieteen, asiantuntijan tausta.

Mitenkäs minulta on jäänyt huomaamatta, että weblog-markkinoiden kirjallisuusosastolle on syttynyt uusi tähti. Arto Salmisen ja Ilkka Heilän arkinen inhorealismi tulee mieleen ensimmäisenä vertailukohtana. Viimeksimainitusta puheenollen myös Henryn sarjakuvat sopisivat paljon laajemmankin joukon kuin weblogistien nautittaviksi. Henryn sankareista kissamies Velmu on oma suosikkini.

Malkamaanantain mainintoja

Aamuisin on liian viileää vaihtaa talvitakki kevyempään. Iltapäivällä on kuuma, ja päähineen ja käsineet saa tunkea taskuun.

Perjantainen arvaukseni vahtikarhun bitinsulatushäiriöistä osui oikeaan. Pandan sisäkalut eivät sulata truncina syötettävää liikennettä. Sääli, koska laite vaikutti ideana mielenkiintoiselta.

Työmaalla oli turhan kova kiire, mutta erinäiset asiat löysivät paikkansa kalenterista. Se helpottaa ajankäytön suunnittelua. Opetustyölle ei jää niin paljon aikaa kuin toivoisin. Lieneekö jotakin agraarisen ajan- ja elämänkäsityksen kollektiivista perintöä se, että keväisin - samoin kuin usein alkusyksystäkin - ryhdytään toteuttamaan jos jonkinlaista asiaa, ja elämä saa kiireisen rytmin. Tätä tapahtuu monissa muissakin ympyröissä kuin oppilaitosmaailmassa; siellä koko esittämäni kysymys on triviaali lukukausiin rytmittyvän vuodenkierron takia.

Iltapäivällä säilytettiin taas historiaa. Veturitallin kunnostusprojekti on paisunut toiveiden tynnyriksi, vaikka vesitornin suhteen paljosta on onneksi jo luovuttu. Käytiin paljon keskustelua tallin mahdollisesta ovien entisöinnistä. Olisivathan nämä lasiovet kauniimmat kuin nykyiset, mutta yhdistettynä pulpettikattoon ne edustavat rakennuksessa vain lyhytaikaista ja rakennushistoriallisesti epätyypillistä vaihetta. Kunnossa- ja puhtaanapito-ongelmiakin isot ikkunat tarjoavat tarpeeksi. Oviongelma saattaa raueta itsekseen eurojen puutteeseen.

Ovien yläpuolella olevien 12-ruutuisten ikkunoiden korjauksen haluaisin tavalla tai toisella saada toteutettua. Ilman nostolavaa ja muita ammattilaisten vimpaimia niitä ei hevin kunnosteta.

Kiireisen päivän päätteeksi oli mukava poiketa hiljaisen viikon iltatilaisuuteen kirkolle. Näillä tilaisuuksilla on vekkuli nimi: ahtisaarna. Seurakuntatalon viherkasvi oli saanut luovuttaa kasvannaisiaan maljakkoihin pajunkissojen kaveriksi eilispäivän nimissä. Olivat ne kai paikallaan jo eilen. Silloin katseeni viihtyi kuoronjohtajattaren hiuksissa, joihin lasimaalausten läpi siivilöityvä valo antoi entistä punertavamman sävyn. Tänä iltana ei moiseen epäkirkolliseen ajatukseen ollut mahdollisuutta.

Virpojat vähissä

Virpojia ei ole liikuskellut enää pariin vuoteen. Näillä kulmilla asuu vain harvoja lapsiperheitä, ja näidenkin lapset ovat jo ylittäneet virpomisiän. Uudella asuntoalueella toisella puolella kylää asuva tuttava kertoi heillä käyneen aamupäivän aikana jo 19 pikkunoitaa. Tasan eivät käy koivunoksat.

Toiveikkaina varasimme hyvän määrän suklaamunia virpojille. Tulisi nyt joku trulli, jotta emme ahmi yliannostusta viikon päästä.

Vähitellen voisi alkaa harkita kirkkomatkaa pitkästä aikaa. Useimmissa seutukunnan kirkoissa on tänään iltamessu.

Koko päivä kotosalla

Päivä kului pienissä kotitöissä. Auton kevätsiivous täytti pölynimurin pussin hiekalla. Kesärenkaita en uskaltanut vielä vaihtaa alle. Yöpakkasten jälkeen notkelmissa kulkevan tieosuudet ovat vielä jäisiä.

Hiihtämään ei ole päässyt puoleentoista viikkoon, ja vaikka takatalvi vielä tulisikin, joutivat sukset kesäteloille. Oli aivan kelpo talvi niiden käytön kannalta. Teini-iässä jäi tavaksi latujarmojen jäljittely laskemalla suksittuja kilometrejä. Tämän talven saldo noudatteli muutaman edellisen linjaa: kuusi ja puolisataa kilometriä. Riittää sunnuntaihiihtelijälle. Sulatin pohjavoidetta kesäsäilytyksen suojaksi. Pohjat alkavat olla käytetyn näköisessä kunnossa.

Auringonpaiste ja lännen puolelta käynyt tuuli suosivat pyykkipäivää. Leppoisalla saunalenkillä valoisa, hiljainen maisema muistutti jo kesälauantai-illoista, mutta tuuli tuntui illan tullen viileältä. Keskiviikkona vääntynyt polvi jaksoi muistuttaa itsestään.

Vilma on malttanut ottaa päivän levon kannalta. Neiti pötkötteli pitkään sängyn päällä iltapäivän auringon lämmössä. Vaikka ystävämme ei jaksanutkaan tapansa mukaan kulkea kotona olevien ihmisten perässä huoneesta toiseen, oli kotiväki tervetullut katsomaan toipilasta, ja tyytyväisyys rapsuttelusta kerrottiin kehräämällä. Illan tullen ruokakin maittoi jo vähän.

Kevään tullen moniin ihmisiin iskee moottorikuumeen erilaisia muotoja. Niistä autokuume lienee yleisin. Minun sen sijaan tekisi mieli tällaista. Onko kellään kokemuksia moisesta? Onko laitteesta pienten alojen kevyeen harrastelukäyttöön, vai kelpaako se vain jänisräikäksi?

Avaruuskissa

Vilma-kissamme joutui tänään luopumaan pentujentekomahdollisuudesta. Kauniilla ja hyväkäytöksisellä bengalilais-maatiaisella olisi varmasti ollut hyviä geenejä tarjottavana jälkipolville, mutta kissafarmia emme kuitenkaan voi perustaa.

Eloisan eläimen luontaisen kiipeilyvietin hillitsemisessä saa toipilasaikana olla tarkkana. Alakerrassa hankalasti kiivettävä saunan leveä ikkunalauta viehätti kovasti jo muutaman tunnin päästä heräämisestä. Leikkaushaavan nuolemista estävä kaulus on veikeän näköinen. Ennen sellaisen sijasta käytettiin eräänlaista haalaria, mutta tämä päältä avonaisen avaruuskypärän mieleen tuova ratkaisu on kuulemma parempi, kun haavan päällä ei ole hautovaa kangasta. 2000-lukulaisen avaruusajan lemmikki.

Tao-Tao, liian suuri pandakarhu

Työmaalla testattava Panda-merkkinen virustorjuntalaatikko ei ollut yhteistyöhaluinen. Monenmoisten kytkentä- ja konfigurointiyritysten jälkeenkin laite halusi estää kaiken verkkoliikenteen. Panda toki on pyöreä otus, mutta ei kai sen pitäisi sentään sadan miljoonan bitin levyistä väylää pystyä tukkimaan? Pelkään, että ongelmalla on jotain tekemistä sen kanssa, että vahtikarhua ei yritetä asettaa luontaiselle elinalueelleen puhtaasti sisäverkon ja ulkoverkon rajalle, vaan sisäverkon ja seutuverkon - eräänlaisen välimuodon - rajalle, jossa sisääntuleva liikenne tulee virtuaaliverkkotietoineen kuitumuuntimen kautta ns. truncina kytkimelle. Niin laitetoimittajan kuin omankin järjen mukaan laitteen pitäisi toimia kuitumuuntimen ja kytkimen välissä yhtä lailla kuin oppikirjamallissa reitittimen ja kytkimen välissä, mutta kun ei niin ei. Blogistanissa kun vähintään joka toinen lienee atk-ammattilainen, rohkenen kysyä, olisiko teillä hyvät lukijat ongelman ratkaisuun ideoita? Vai pitäisikö vahtikarhua ruokkia ensin bambunversoilla?

Laite on fyysisiltä mitoiltaan vaikuttava. 19-tuumaisessa laitetelineessä saisi olla syvyyttä kaksin verroin tavallisten kytkinten mitoitukseen verrattuna, jos niiden turvaksi haluaa ruuvata vahtikarhun.

Pikainen Tampereen käynti

Talvella suorittamani tietoturvallisuuskurssin koetehtävänä ei onneksi ollut vahtikarhun kesyttämistä. Olisi tulos jäänyt tämän päiväisen kokemuksen perusteella heikonlaiseksi. Taisin taannoin mainita, että kurssin loppukoe oli monivalintatehtäväpainotteinen. Työpäivän jälkeen poikkesin Tampereella katsomassa, josko tenttituloksia olisi julkaistu. Lieneekö ollut arpaonnea, kun olin näemmä onnistunut arvosanalla 2+. Kalevankankaan akatemiassa on voimissaan arviointiasteikko 0 ... 3. Helsingin vastaavassa sitä kuulemma ollaan muuttamassa välille 0 ... 5.

Mukaan tuli otettua jälleen nuo mainiot ilmaisjakelulehdet. Aikalaisessa oli iso juttu itsestään Blogistanin presidentistä.

Kotiin palatessa rautatieasema vilisi ihmisiä, mutta lipunmyyntijono eteni nopeasti. Nopeammin kuin lippuautomaatin jono. Moni halusi Turkuun päin junan täyttöasteesta päätellen. Turun junilla matkustaessa tulee toisinaan mieleen, että jos Ratahallintokeskukseen ja VR Osakeyhtiöön lähettäisi oikein hienolla veturinkuvalla varustetut anomuspostikortit, suostuisivatkohan he avaamaan uuden seisakkeen Tl-Tku-rataosuudella noin kilometrillä 150+500 :-)

Ohjelmisto-ongelmia ja matkustelua

Työmaalla pidettiin taas näyttö parin kuukauden hiljaisemman jakson jälkeen. Kyseessä oli tietokoneasentajan ammattitutkinto ja aiheena ohjelmistojen käyttö ja asennus. Toisinaan kritisoidaan ohjelmisto-osaamisen sisältymistä tietokoneasentajan ammattitutkintoon, mutta itse olen sitä mieltä, että kyseessä on tärkeä aihe. Mikäli tietokoneasentaja sijoittuu atk-tukitehtäviin - kuten usein sijoittuukin - on tärkeää tuntea yleisesti käytössä olevia työvälineohjelmistoja, jotta osaa avustaa ja neuvoa niiden käyttäjiä, räätälöidä ohjelmia asetusten muokkauksen ja makrojen avulla ja ratkaista ohjelmien käyttöön liittyviä ongelmia. Toisin kuin niin sanotut rautapuolen osaajat usein ajattelevat, ei nykyaikaisten laajojen toimisto-ohjelmistojen ammatillinen osaaminen ole myötäsyntyinen piirre. Tämän päiväinen puhui melko karua kieltä: kahdestatoista osallistujasta viisi suoritti tehtävät hyväksytysti. Vaikeita nuo arkipäivän käyttöön ja perusasetusten muokkauksiin liittyvät tehtävät eivät minusta olleet, mutta vaativat runsaasti huolellisuutta.

Testikäyttöön tilaamani uusi vimpain seikkaili kuljetusfirman mukana pitkin eteläistä Suomea. Portinvartijan karkumatka tuntui ärsyttäneen kovasti laitetoimittajaa. Yritin rauhoitella kertomalla erään kaapelianalysaattorin matkailuharrastuksesta. Kohtuullisen puhelin- ja sähköpostiliikenteen jälkeen selvisi, että laitteen Hyvinkään reissusta oli kehkeytynyt Slovenian ulkomaanmatka.

Mun kasa ei ole hyvä kasa

Illalla puolisoni lähdettyä kuorotytöksi sain hetken mielijohteesta päähäni lähteä poikkeamaan ampumaradalla. Paikalla sattui olemaan puolituttu mies ammunnanjohtajana. Käteen olisi tarjottu ison näköinen pyssy. Pyysin josko sen voisi vaihtaa ilma-aseeseen, mikä kävi päinsä. Sain urheilullisen näköisen ilmapistoolin. Olen harjoittanut ammuntaa äärimmäisen harvoin, oikeastaan vain kertausharjoitusten tai vastaavien yhteydessä, ja vielä harvemmin lyhyellä aseella. Radan vakiokäyttäjät seurasivat jonkin aikaa silmä kovana uuden tulokkaan ensimmäisiä yrityksiä. Mikäs siinä, varsinkin kun sain hyviä neuvoja. Kun herrat huomasivat, että ei tässä ainakaan kilpa-ampujakandidaatti ole kyseessä, he jatkoivat omia ammuntojaan ruutiaseilla.

Ihan mukavaahan tuo oli, vaikka tuuli tuntui vievän osumat mihin sattui ;-) Kasaa ei oikein päässyt syntymään. Käsi ja silmä väsyivät nopeasti. Harjoituksen puutetta.

Aikani poksauteltuani kysyin asevuokran, luotien ja taulujen hintaa. Maksuksi riitti maininta soveltuvasta jäsenkortista.

Arvot tasan

Radiouutiset tiesivät kertoa, että Hämeen monitiedekuntaisen yliopiston rehtoriksi valittiin professori Krista Varantola. Hänen kerrottiin olevan ensimmäinen nainen kyseisessä virassa. Minulle jäi mieleen, että kun ehdokkaita esiteltiin jossakin lehdessä (olisikohan ollut Aikalainen), hän oli ainoa, jonka puolison tieteelliset ansiot erikseen mainittiin. Se ei näyttänyt kovin reilulta Varantolaa itseään kohtaan.

Joka tapauksessa lähes minkä tahansa oppilaitoksen rehtorin tehtävä on yksi niistä mitä monituisimmista ammateista, joissa sukupuolella ei ole merkitystä ammatissa menestymisen kannalta.

Mediassa asioita mielellään sukupuolistetaan. Miksi?

Entä parantaako tasa-arvoa se, että sukupuolta usein erityisesti korostetaan, jos nainen on tullut nimetyksi korkea-arvoiseen tehtävään. Eikö tuollainen ylläpidä sitä ajattelutapaa, että naisten eteneminen työuralla niin pitkälle on harvinaista? Kun näkemystä tuolla tavoin uusinnetaan, siitä tulee normaalina pidettävä asiaintila.

Pilailevat piskit

En ole keksinyt minkäänlaista aprillijuttua, mutta Pinseri-logo oli hauska. Se oli hauska jo siitäkin syystä, että web-sivuilla olevat virallisen oloiset logot ovat hienoja. Pinseri-noteerauksesta kertovahan oli kuin aktiiviharrastajan pinssi pikkutakin rintapielessä. Ammattilaisten weblogissa sellainen olisi sopinut HTML- ja CSS-validointimerkkien rinnalle. Ja olisihan se samalla lohduttanut meitä, joilla ei ole kuukkelinkuvaa ripustettavaksi näytille. Tuosta viimeksi mainitusta näkökohdasta - varsinkin Pinseri-logon kevyen muodonmuutoksen jälkeen - tulee mieleen jossakin kärkipään huumoriblogissa kirjoitettu sanaleikki huputetuista huippumiehistä vs. huiputetuista huppumiehistä :-)