Kylvömme kun tehdään, kasvaa kerran tähkään

Näin vapun alla ilmestyy vasemmistopuolueiden vappulehtiä. Joskus niissä - ja usein vain niissä - voi kuulla kaikuja vanhoista työväen taistelulauluista. En tarkoita 1960-1970-luvun taitteen korkeakoulutettujen ja muiden älyköiden muotiliikkeen hengennostatuslauluja, vaan niitä alkuperäisiä. Vasemmistopuolueiden ajamat asiat ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet yhteiskunnan myötä. Vappujulkaisut muistuttavat vielä perinteistä.

Seutukunnallinen Vasemmistoliiton lehti Vasuri jaetaan vapuksi joka kotiin. Tänä vuonna lehden täyttivät eläkeläisten asiat. Ei niin, etteivätkö ne olisi tärkeitä, mutta puolueen- tai ainakin sen paikallistoiminnan - tulevaisuuden kannalta pitäisin vähintään huolestuttavana, jos tärkeimmäksi viiteryhmäksi katsotaan elämänkaaren loppuvaihetta elävät. Monet työväestöön kuuluvat nykyeläkeläiset muistavat omakohtaisestikin 1940-1950-lukujen ankarat ammattiyhdistyskiistat ja hyvinvointivaltion rakentamisen. He ovat arvatenkin otollista kuulijakuntaa. Vanhanajan työläisiä. Mutta ovatko suuret ikäluokat, tulevaisuuden eläkeläiset? "Kuusikymmenlukulaisista" moni on kaukana perinteisestä työväestöstä ja moni on myös kääntänyt takkinsa.

Nuoriakin puolueen toiminta ilmeisesti houkuttelee vähäisessä määrin. Hieman aikaisemmin silmiini osui toisessa seutukunnallisessa julkaisussa Vasemmistoliiton eurovaaliehdokas, jonka tärkein vaalivaltti oli olla "nuori nainen, jolla on näkemystä". Voisi kuvitella toverihaudoissa lepäävien käännähtävän vaivautuneesti, ja saattaapa joku nähdä pun... tai siis jotain väriä, josta ei pidä.

Ei tietenkään ole mitään moitittavaa olla nuori nainen, jolla on näkemystä. Mutta pitäisikö ehdokkaalla olla jotain muutakin? Ikä ja sukupuoli nimittäin ovat hyvin neutraaleita asioita, tai ainakin niiden pitäisi olla, eikä sukupolvien tai sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta ole hyvä, jos ne muodostuvat ensisijaisiksi valintaperusteiksi. Jäljelle jää näkemys, mutta ainakin vanha työväestö piti enemmän teoista kuin puheista.