Sananen kiirastorstain illaksi

Kevät on muuten kelpo vuodenaika, mutta kostealla hiekalla on ikävä taipumus kulkeutua kenkien pohjissa ei-toivottuihin paikkoihin. Eteisen portaikon ala-askelma on kuin eilen ei olisikaan siivottu.

Pääsiäinen alkoi perinteiseen tapaan kiirastorstain messulla. Kävimme naapurikunnan kyläkirkossa. Kansaa oli melko paljon, muutama tuttukin joukossa. Seurakunnan paria edellistä pappia - veljeksiä muuten - olisi kaivannut saarnastuoliin. Uusi sielunpaimenkin kyllä kaatoi tuhdin annoksen viiniä.

Kirkonmenojen jälkeen ehdimme vielä käydä kaupassa. Pääsiäisen seudun pyhäpäivien aloitusperinteeseemme kun kuuluu myös jäätelötuuttien ostaminen. Taitaa olla jonkin viime takavuosien lämpimän pääsiäisen peruja. Suosikkimakuani isoa kirpeää päärynätuuttia näemmä saa edelleen.

Minulla on ollut - osittain sfnetin vanhojen Survo-sotien muistot mielessä pitäen (anteeksi, jos nimitys on tahditon) - tarkoitus välttää tämänkaltaisia aiheita weblogissani, mutta pitkien pyhien edellä aihepiiri sallittakoon:

Tukevan paketin muodossa sanasen viikonvaihteeksi tarjoaa myös Kotimaa-lehti. Sveitsiläinen teologi Ulrich Duchrow ravistelee omaan erinomaisuuteemme tuudittautunutta keskiluokkaa. Globaalissa liberalistisessa taloudessa keskiluokan enemmistö kuuluu hänen mukaansa nettohäviäjiin. Sellaisen keskiluokan aseman laskun kuin on tapahtunut Argentiinassa, Duchrow ennustaa ennemmin tai myöhemmin myös Eurooppaan. Duchrowin näkemys on sellainen, että keskiluokalle on tarjolla lähinnä kuvitelmia vailla reaalisia toteutumismahdollisuuksia. Näkemys on mielenkiintoinen. Perinteisesti on ajateltu - joskus kotoisessa Blogistanissakin - että uskonnon yhteiskunnallinen tehtävä on tyytymättömien ihmisten rauhoittaminen tuottamalla odotuksia tulevasta hyvästä. Duchrowin edustama kristillis-yhteiskunnallinen Kairos-liike puolestaan syyttää uusliberalistisia talousideologioita turhien unelmien tehtailusta ja keskittyy kritisoimaan sitä ankarin sanoin yhteiskunnan ajamisesta saalistuskentäksi.

Kairos-liikkeen piiristä esitettävät näkemykset ovat kovaa purtavaa perinteiselle stabiliteettia ja sitä kautta yhteiskunnan vallitsevia arvoja tukevalle kristillisyydelle. Yhä hankalammaksi palaksi ne muuttuvat sitä mukaa, mitä kovempia taloudellisia ja kilpailullisia arvoja yhteiskunnassa korostetaan. Erityisen kiusalliseksi näkemyserot talouden kovat arvot hyväksyvän kristillisyyden ja muutoksia vaativien liikkeiden välillä nousevat näihin aikoihin vuodesta, kun vietetään erään muinaisen muutosta vaatineen "kapinallisen" likvidoinnin muistopäivää. Historia ei tunne jossittelua, mutta jos Jerusalemissa reilut 1970 vuotta vuotta sitten pidetyn oikeudenkäynnin primäärisiä dokumentteja olisi säilynyt, miten olennaisesti syytteiden tai tuomion perusteiden henki mahtaisi erota vaikkapa Tampereella 86 vuotta sitten toimitetuista ja niinikään likvidointeihin johtaneista oikeudenkäynneistä? Uutta Testamenttia - nimenomaan evankeliumeita - lueskelemalla ei ole vaikeaa tulla päätelmään, että yhteiskunnalliselta sanomaltaan kristinusko on pohjimmiltaan jotain aivan muuta kuin turruttavaa oopiumia kansanjoukoille. Yhtä lailla maksaa vaivan huomata, että vaadittujen muutosten toteutusvälineeksi ei kuitenkaan tarjota puukkoja ja puntareita.