Pihanperäsosiologiaa

On olemassa ihmisiä, jotka epävarmuustilanteissa omaa asemaansa varmistellakseen ovat innokkaita etsimään kritisoitavaa ympäriltään. Jos asia a aiheuttaa henkilölle x epävarmuutta, hän ryhtyy mielellään tukemaan asiaa b, joka puolestaan aiheuttaa epävarmuutta henkilölle y. Toiminta voi olla yksilöpsykologisesti järkevää puolustusmekanismeja ajatellen, mutta konkreettisilta vaikutuksiltaan se voi jäädä kuin mustan magian harjoittamiseksi, jossa itseä uhkaava paha yritetään loitsuin siirtää muihin.

Koska yhteiskunnan organisaatiot koostuvat ihmisistä, yllä kuvattuun tilanteeseen voi törmätä myös organisaatioiden välisissä suhteissa. Muotitermit "yhteistyö" ja "kehittäminen" kuulostavat sopivassa yhteydessä hieman samalta kuin klassikko "rauhanaseet".

Sain juuri yhden pitkään painaneen paperin pois tekstinkäsittelyohjelman telalta. Pitäisi kirjoittaa toinen, mutta sitä ennen pitää yrittää selvittää itselleen organisaatioiden välisen epävarmuuspallottelun logiikkaa. Ettei ainakaan alkuun näyttäisi innokkaalta peliin mukaan pyrkijältä.

Sitten aivan toinen organisaatiokulttuuriin liittyvä asia. Onko tavallinen PC-työasema vielä 2000-luvullakin statussymboli, joka jaksaa herättää organisaatiossa kateudensekaisia kiistoja? Jos x:n työasemassa on hyppysellinen enemmän megoja kuin y:n työasemassa, tuleeko y:n katsoa olevansa kohtuuttoman syrjinnän uhri? Eikö olisi hienompaa ylpeillä vaikka vähäisempienkin megojen ja gigojen käyttötaidosta kuin numeroista itsestään? Jos 2000-luvun Wordilla ei saa aikaiseksi asiakirjassa molempien reunojen tasausta tai riippuvia sisennyksiä, mitä ihmettä tekee megoilla ja gigoilla, kun vähänkään viitseliäs saa WP 4.2 -klassikolla parempaa jälkeä aikaiseksi? Ja sisältöhän riippuu jo aivan muusta. Tiedetään, tiedetään. Tarvitaan sähköpostia, joka syö niitä doccceja, jotka puolestaan vaativat ehdottomasti sen uusimman wooordin. Ja inttter nettiin pitää päästä ja wepppiin kanssa.

Olenpa ollut kova valittamaan viime aikoina.