Meninköhän rikki?

Niinhän siinä eilen kävi kuin ennakoinkin. Polvea ei tarvinnut paljon taivuttaa painon ollessa päällä. Nyt täytyy kai alkaa harkita terveydenhuollon palveluiden käyttämistä. Työpäivä meni varsinkin aamupäivästä kipuillessa. Ei hyvä oppituntien laadun kannalta. Ethernet-standardeista edes kaikkia tärkeimpiä pääarvoja ei niin vain muistunut mieleen ilman lunttilappua.

Illalla klenkutin ampumaradalle. Ei kai tämä ole tulossa tavaksi? Sarjassa "Ajatellen historian linjat suoriksi suhteettomuusviivaimen avulla": Onko jokin erityinen syy siihen, että ampumarata sijaitsee sellaisen 1960-luvulla rakennetun liikerakennuksen kellarissa, joka rakennettiin entisen suojeluskuntatalon paikalle? En tiedä, mutta rohkenen arvella, että toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten historiallinen todellisuus syvällä yhteiskunnassa oli kovin erilainen - paljon monivivahteisempi ja monivärisempi - kuin minkä kuvan silloinen media ja erityisesti nykyinen historiankirjoitus haluavat antaa.

Meitä oli paikalla kokonaista kaksi. Sain taas ilmapistoolin. Heikki ei välittänyt ampua, mutta hänen neuvonsa olivat parhaimmillaan kympin arvoisia. Siltikin kokonaisuutena pelkkä tottumattoman tulos. Jos harjoittelisi edes tottuakseen, pitäisi viikoittaisessa ampumaillassa kuulemma ampua seitsemisenkymmentä kuulaa kaikessa rauhassa. Luulen, että ammunnan harjoittelu on käytännön toteuttamistapansa olemukselta lähempänä zeniläisiä ihanteita kuin budolajit. Päämäärän voi päästä vain unohtamalla sen ja sulauttamalla toiminnan siihen. Voin olla aivan hyvin väärässä, koska en varsinaisesti tunne sen paremmin filosofiaa, budoa kuin ammuntaakaan.

Kun silmä ja käsi väsyivät, tervehti lämpimän ilta-auringon lisäksi ratapihalta vaihtoveturi pysähtymisopasteella, joka kimposi neljään kertaan urheilukentän takaisten kerrostalojen seinistä.

Kun omaa juttua ei riitä, harjoitetaan interblogistista monologia

Nimittäin ei tässä vielä siinä iässä olla, että oltaisiin tänne Blogistadin torille tultu kipeistä polvista tai muista sairauksista keskustelemaan. Listasijoitus 1 ... 99 muuten on kuin Keskustori ja sijoitus 100 ... 199 kuin Tammelantori. Vaiko Alaranta? Näillä sijoituksilla on niin paljon - kaikki seuraavat seikat kunnioituksella hyviä kirjoittajia kohtaan todettuna - kroonista angstia, taiteellista angstia, teiniangstia ja muuta melankoliataakan kantamista, että tämän täytyy olla rujonkaunis Tammelantori kuukausista julmimman aamunkoitteessa taustallaan aurinko, joka ei lämmitä. Alaranta olisi jo keväällä liian kevytmielinen.

En voi olla tänään huutelematta kiitosta sinne eturiviin tai Keskustorille suosikkimielipideautomatteihini kuuluvan Keski-ikäisen(?) mutanttiristiritarikilpikonnan hauskasta huomiosta kunnonmiesten ja runoilijaboheemien väliseen ristiriitaan. Miten minusta tuntuu, että jos Ilmarin käytöksen pääasiallinen vaikutin on ollut intin käynti, hänen ei taida olla kovin helppoa löytää tyttöseuraa. Muistelkaamme vaikkapa takavuosien ystäväämme Teemua (ei suinkaan armoitettu kirjailija itse vaikuta blogiscenessä, siellä Keskustorin puolella ehkä?).

Lopuksi kiitos myös lukijalle, joka antoi oikean translitterointimuodon pääsiäispäivän otsikkooni. Vanhojen kielten taito on minusta mitä kunnioitettavin taito. Se ei ehkä ensinäkemältä tunnu kovin palkitsevalta, mutta se on perusedellytys säilyttämisen arvoiseksi katsotun kulttuuriperinnön säilyttämiseksi mahdollisimman vääristymättömänä.