Reklamaatioita mielipideautomaateille

Eilen ja tänään on välillä pitänyt etsiä katseellaan yhä pienemmäksi käyviä likaisia lumikasoja, jotta vakuuttuisi siitä, että on huhtikuu eikä loka-marraskuu. Eilinen kirkas viileys oli syksyistä ja niin on tämä leudompi pilvipoutakin.

Täältä takarivistä on helppoa huudella, mutta en malta olla heittämättä muutamaa kommenttia sinne etuosan älyköille.

Eturivin Minnalle tämänpäiväisen johdosta: en nyt välitä osallistua keskusteluun siitä, miten pahapahapaha peruskoulu sortaa superlahjakkuuksia, jotka karvain mielin sitten joutuvat esittämään Elämän valttikortteja erilaisin prosaistisin keinoin, mutta vastauksena kysymykseen täällä nousee ainakin yksi käsi. Jos jokin asia on saattanutkin tuntua pohjattoman masentavalta kouluiässä, ei ole sopivaa antaa sen häiritä elämää enää vuosien jälkeen. Sitä kutsutaan myös aikuisuudeksi. Jos vuosien jälkeenkin pysyy antautuneena jollekin ulkopuolelta annetulle arvioihin perustuvalle rajoitteelle, siitä sopii syyttää itseään ennen kuin muinaisia opettajiaan.

Eturivin Ilkalle eilisen tiimoilta: tuskin kukaan meistä on niin tunnettu ja tärkeä, että voisimme odottaa ihmisiltä jotakin sanomisiamme ja tekemisiämme ennalta arvottavaa sosiaalista kontekstia. Pääosan kommunikaatioon käyttämästämme ajasta olemme ihmisinä - lähipiiriämme lukuunottamatta - melko yhdentekeviä kommunikaation toiselle osapuolelle. Lähipiirin ulkopuolella on vain harvoin olemassa mitään pysyväistyyppistä suhtautumista meihin. Sanomisiamme ja tekemisiämme mahdollisesti arvottava sosiaalinen konteksti syntyy juuri sen pohjalta, mitä sanomme ja teemme. Jos yleensä syntyy lainkaan. Me itse emme ole sosiaaliselta kannalta katsottuna juurikaan mitään (vaikka niin ehkä olisikin mukava ajatella), vaan rakennumme lyhytjännitteisimmillään tilannekohtaisesti tekemistemme pohjalta sosiaalisen kontekstin toimijaksi ja/tai objektiksi. Sekin on vapauttava näkemys samalla tavalla kuin yksityisyritteliäisyyden salliva yhteiskuntajärjestelmä on yksilön kannalta vapauttava verrattuna totalitarismiin, joskin vaatii jonkin verran vastuuta omista tekemisistään.

Interblogistisen purnaamisen vastapainoksi taidan lähteä paukuttamaan tatamia. Ennustan polven kipeytyvän, kun kommuunista ei löydy tukisidettä, mutta mihinkään henkevämpään tai tuottavampaan toimintaan ei mielenkiinto nyt riitä.