de Generoitumista

Ikätoveri(?) kirjoittaa, miten statuskilpailu ja kulutuskeskeisyys olisivat enää eläkeikää odottelevien asenteita. Kaunis ja kestävän kehityksen kannalta mitä otollisin ajatus, mutta mitä näemme, kun katsomme 30+ ikäpolvea (ainakin vaihtoehtoliikkeiden ja tiettyjen akateemisen maailman sektorien ulkopuolella)? Näemme tiilitalojen rakentajia, isompaan asuntoon ja arvostetummalle alueelle muuttavia, kiiluvia silmiä nauliutuneena nopeisiin isoihin Volvoihin, rohkeita naisia ja miehiä isoine moottoripyörineen. Näemme kalliita kiiltäviä Macceja eliittiin itsensä lukevien työpöydillä (sorry, omenapuutarhurit, oli ihan pakko ;-) ja kodit täynnä viimeisintä kuluttajaelektroniikkaa. Näemme väitöskirjan tekijöitä tai jatkuvaa itsensä täsmäkurssittamista, joiden taustalla elinikäinen oppiminen on pelkkä väline parempiin tehtäviin ja virkoihin. Näemme pitkälti yli sadantuhannen euron asuntoluottoja. Näemme sosiaalisen ja henkisen nuoruuden pitkittämistä niihin ikävuosiin, jotka 60+ sukupolvi tulkitsi tukevasti keski-iäksi - nuoruus kun on monien fyysisten ominaisuuksien kannalta biologisesti parhaan statuksen aikaa.

Ja ehkä vielä enemmän näemme heitä, jotka haaveilevat tai ovat haaveilleet siitä kaikesta ja sitten joutuneet pettymään.

Osa on tietysti olosuhteiden välttämättömyyttä ja osa kulutuskeskeisyyttä ja statuskilpailua.

Mutta keski-ikää vasta lähestyvien puuhat eivät näytä statuskilpailulta ja kulutuskeskeisyydeltä verrattuna suurten ikäluokkien toimiin. Suuret ikäluokat joutuivat ja sitä kautta tottuivat ottamaan omansa. Se näkyi ja kuului ensin 1960-70-lukujen taitteen taistelulauluissa ja sitten 1980-luvun pikavoittojen todellisessa tai kuvitellussa kilinässä. Menestyjät kuuluttivat valtaansa 1990-luvun alun irtisanomisilmoituksilla, kunnes edellisen vuosikymmenen kultareunus jälleen palasi hetkiseksi ja sitten alettiinkin valmistautua eläkkeelle siirtymiseen.

Myöhempi sukupolvi on tottunut saamaan omansa. Statuksen hankinta ja kuluttaminen sujuvat aatelisen itsevarmuudella. Ei tarvitse huutaa eikä käyttää kyynärpäitä. Ainakaan näkyvästi.

Panu kirjoitti joskus, että kuulostan papilta. Viime päivinä aihepiirit ovat olleet sen suuntaisia, mutta edellä sanottu voisi paatoksessaan kelvata saarnaksikin :-)