Hohhoijaa

Aamulla taloutemme petoeläinedustaja harjoitteli kahteen otteeseen yrjönpäiväohjelmistoa. Matolle ja lattialle pulahti iloisesti. Työmatkalla lakki unohtui linja-autoon. Muuan työprojekti alkaa paisua kilpaa keväisten päivien nopean ohi juoksun kanssa. Tarvittaisiin apuvoimia, joita ei ole. Illalla hajosi auto. Kieltäytyy starttaamasta.

Hiton mukava päivä.

Timo Salolle kiitokset itseäni koskevasta katoamisilmoituksesta. Itse asiassa en edes huomannut olevani hukassa, eli tilanteen on täytynyt korjaantua omatoimisesti. Iltasoitoksi päivän yleiseen ratkiriemukkaaseen säveleen sopisikin huomata Bloggerin aloittaneen surullisenkuuluisat temppuilunsa.

Kunnonmiehet eivät puhu kuin radiopuhelimelle

Mea kaipaili taannoin käheitä haalareita ja releitä. Siinä voi muuten olla yksi syy, miksi rautateiden harrastaminen on postmodernimmissakin piireissä suosittua hauskanpitoa. On kiva kytkeä koliseva lenkki kiinni, huokaista kumartuessaan puskinten alle ja huudahtaa "Kiinni on!" muka kyllästyneellä äänensävyllä aivan kuin samaa tekisi sormilla laskettavan määrän päivittäin. Puhumattakaan siitä ilosta, että joskus saa harjoittaa kommunikaatiota radiopuhelimella, jonka modulaatio leikkaa moniarvoisimmankin äänimaailman monotonisen maskuliiniseksi.

Tästä blogista haetaan reilun miehisiä asioita. Muun muassa dieselveturin käynnistäminen, Stalingradin historia, XP:n palautuskonsoli, Surfmanager ja Renault 19:n kytkimen vaihto ovat olleet hakusessa viime aikoina. Jotta peikkissyndrooman oireet eivät näyttäisi yhtään vähäisemmältä, on täältä haettu myös hyvää palkkaa.

Mahtaako vastalääkkeeksi enää riittää levyllinen Ultra Brata ja lehdellinen Voimaa?