Historian parantelua pitkäperjantaina

Pitkäperjantaina kävimme aamujumalanpalveluksessa Sääksmäellä. Kauniina pyhäaamuna ihmisiä oli liikkeellä paljon. Olen kai parikin kertaa aiemmin kirjoittanut 1500-luvun alussa rakennetun kirkon nykyasusta, joka edustaa kansallisromantiikan - viimeisten korjausten osalta omankin aikamme - jälkimaininkien käsitystä keskiajasta. Entisöinneissä on luotu eteerisempi ja sakraalimpi tunnelma kuin mihin 1500-luvun hämäläinen estetiikka ja rakennustekniikka koskaan olisivat pystyneet.

Pitkäperjantain sanajumalanpalveluksen toteutustapa Sääksmäellä vastaa hyvin temppelin olemusta. Miikan kirjaan perustuvat Moitteet (improperia) laulettuna papin ja kuoron yksiäänisenä resitatiivisena vuorolauluna (lääninrovasti on laulumiehiä) tai jumalanpalveluksen lopuksi tapahtuva teatraalisuutta hipova krusifiksin kantaminen pois kirkkosalista eivät voi olla antamatta vaikutelmaa läntisen kirkon keskiaikeisesta jumalanpalveluselämästä. Tai oikeammin siitä, mikä käsitys meillä on keskiaikaisesta jumalanpalveluselämästä.

Mitenkään kristillistä ei pseudohartaiden kirkkonäytelmien seuraaminen ole, mutta estetiikalla - olkoon se vaikka vain epätodellinen kuva historiallisesta todellisuudesta - on oma paikkansa.

Samassa yhteydessä kävi ilmi, että teologi Martti Lindqvist on kuollut hiljattain. Hän kuului lääninrovastin ystäviin, eikä tämän ollut helppo salata liikutustaan asiasta mainitessaan. Lindqvistin mukana menetettiin suuri etiikan ajattelija. Liian varhain, vain 59-vuotiaana.

Pyhäpäivisin ei vanhan tavan mukaan sopisi tehdä töitä, mutta lämmin päivä kului mukavasti haravan varressa. Siksi toiseksi hyvällä säällä pihalla puuhastelu ei ole työtä vaan nautiskelua :-) Metallipiikit raapivat kosteaa rinnettä ehkä turhan raskaasti, mutta kottikärryyn nousi kelpo kasa sitä vanhaa vainoojaa itseään eli sammalta. Samaten hopeapajujen talven satoa eli kuivuneita oksia tuli siivottua vaikka lankalauantaina pienen pääsiäiskokon tarpeiksi.

Illan vietimme Tampere-talolla Matteus-passiota seuraamassa. Esitys oli toinen samaan pyhäpäivään osunut esimerkki menneisyyden "parantelusta" nykypäivää paremmin tyydyttäväksi. Alunperin continuolle ja pienelle orkesterille säestettäväksi tarkoitettu teos oli paisunut John Storgårdsin ja Tampere Filharmonian massiiviseksi orkesteriteokseksi. Mahtipontinen sovitus oli kylläkin onnistunut, koska suuren orkesterin vastapainona 102-päinen Tampereen Filharmoninen kuoro vahvistettuna Pirkanpojilla sekä vahvat solistit jättivät pääosan ihmisäänille. Tosin urkujen osuus hukkui lähes tyystin. Solisteista evankelistana laulanut John Mark Ainsley vei shown vahvalla tulkinnallaan, josta evankelistan perinteinen resitointi oli kaukana. Vahvoja olivat myös oli Jeesuksen osassa laulanut Petteri Salomaa sekä sopraano Alexandra Coku ja altto Stella Doufexis.

Vahvan teoksen vahva sovitus ja hyvin sopiva aikaan, jona mikään ei riitä.

Junassa oli Tampereella mennessä samoin kuin sieltä tullessa tilaa yllin kyllin. Olimme Ed-vaunun yläkerrassa lähes ainoat matkustajat. Kotona olimme puoliltaöin. Kirkonmäelle oli pystytetty kolme suurta ristiä ja nuotio. Tuttu seurakunnanpalvelija näkyi olevan päivystämässä. Ei niinkään mustapäiden ja muun finnikansan kirkonpolttoaikeiden hillitsemiseksi vaan alulle laittamaansa perinnettä vaalimassa. Poikkesimme vaihtamaan sanasen. Lähinnä henkilöstö- ja kuntaliitospolitiikasta, kuten pääsiäisen pyhinä kirkonmäellä kuuluu tehdä ;-)