keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

Vastauksia ja vastakysymyksiä


Jari Sedergrenin lanseeraamablogietiikkatesti on liian vaikea muumiksi. Muumin pitäisi olla kepeä ja helppo kuin elämä Muumilaaksossa.

1) Keille blogiasi kirjoitat ja keihin blogisi vaikuttaa? (Kysymys Rawlsin hengessä)
Kirjoitan kaikille niille, jotka tätä lukevat :-) En kuitenkaan useimmille heistä, jotka turhaan hakevat täältä mitä mielikuvituksellisimpia asioita. Vain häveliäisyyteni estää minua listaamasta joitakin sellaisia.
Lukijoissa on niin reaalimaailman tuttuja kuin blogistanilaisiakin. En minä tällä halua vaikuttaa kehenkään.
Kuka on Rawls?

2) W.D. Rossin mukaan prima facie (tässä "ensimmäisen kertaluokan") velvollisuuksia - nimenomaan sellaisia joista ON neuvoteltava toisten kanssa - ovat läpinäkyvyys, vastuullisuus, muille tuotetun harmin minimoiminen, vapaa ilmaisu, tosiasioissa pitäytyminen, etiketti (Transparency, Accountability, Minimizing Harm to Others, Free Expression, Factual Truth, Etiquette). Tutkija pyytää asettamaan ne omaan arvojärjestykseesi ja vielä antamaan panoksensa näiden termien kehittämiseen: onko muita tärkeitä ensimmäisen kertaluokan velvollisuuksia.
1. vastuullisuus, 2. muille tuotetun harmin minimoiminen, 3. tosiasioissa pitäytyminen, 4. etiketti, 5. vapaa ilmaisu, 6. läpinäkyvyys. Tosin blogi voi olla tarkoituksella täysin fiktiivinen tuotos (kuten moni varmaan onkin), jolloin tosiasioissa pitäytyminen tai läpinäkyvyys eivät ole lainkaan relevantteja seikkoja.
Kuka on Rossi? Francisin sukulainen? Akaalaisen Tipurin (no niin niin, tuollaisilla nimillä tätä seutukuntaa on paiskattu) tilan hurja isäntä joskus menneillä vuosisadoilla?

3) Kantin hengessä tutkija kysyy, onko olemassa velvollisuuksia, joita bloginpitäjän on täytettävä koko ajan ollakseen "hyvä bloggari". Ja onko asioita, joita ei saa koskaan tehdä blogatessa?
Jonkinlainen kontaktin pito lukijoihin lienee koko ajan täytettävä velvoite. Se voidaan toteuttaa karkeasti kahdella tavalla, joita molempia havaitaan Pinserin kärkipään blogeissa. Yhtäältä se voi olla "kaikki mukaan" -meininkiä jossa lukijat eksplisiittisesti haastetaan blogiyleisöksi (kärkipäässä esim. Schizoblog ja mielipideblogit). Toisaalta se voi olla piilotetumpaa, puhtaasti sisältöön perustuvaa kontaktin ottoa, josta Ei sinutella ja tiukat teemablogit ovat esimerkkejä.
Blogatessa ei saa laulaa Rannanjärvestä.
Onko kantin henki sellainen, jonka vaikutuksen alaisena on kanttia kysellä vaikeita? Vai onko se filosofinen aatos suoran kulman ideasta?

4) Tutkija kysyy, mitä yhteiskunnallista merkitystä bloggaamisella on?
Se antaa joillekin tunteen osallisuudesta neljännen valtiomahdin käyttämiseen ja siten toivottavasti tekee onnellisempia ihmisiä. Vakavasti ottaen ja pitkällä tähtäimellä se vähentää radikaalisti verkkojulkaisemisen yhteiskunnallista merkitystä ja uskottavuutta (tarkoitan yhteiskunnallista vallankäytöllisessä eli poliittisessa mielessä, en esimerkiksi sivistysharrastuksen tai kansanterveyden näkökulmasta) luomalla niin paljon kohinaa, että keskivertokansalainen asettaa blogijulkaisun mediana jonnekin puhelintolppapamflettien ja joka kotiin kannettavien mainosten välimaastoon.
Yhtä kaikki, se tasa-arvoistaa julkaisuhalukkaita (hyvä asia yksilöpsykologisesti) ja tasapäistää vallanhaluisia (hyvä asia yhteiskunnan stabiliteetin kannalta). On hienoa olla mukana tällaisessa toiminnassa.

5) Lopuksi tutkija kysyy, miksi päätit aloittaa blogin pitämisen? Mitä halusit saavuttaa blogillasi? Oletko saavuttanut sen tarkoituksen nyt?
Oli yksinäinen kesäloman keskiviikkoilta ja päivän kuumuus oli hellittänyt sen verran, että huvitti istua tietokoneella. Näin perustelin aloittamispäätöstäni ensimmäisessä blogimerkinnässäni kesäkuussa 2003: "Silmiini sattui alkukesästä jo maaliskuussa julkaistu tietokoneväen oman 'V8-Magazinen' eli vuodesta toiseen sitkeästi suuria tehoja ja karvanoppakulttuuria tietokonemaailmassa edustavan Mikrobitin julkaisema kolumni (olisikohan kirjoittaja ollut Kari Haakana), jossa todettiin weblog kuolleeksi kulttuurin muodoksi. Jos joku on siis totaalisesti out, se on selvästi meikäläisen heiniä! [...] Mitä annettavaa tällä verkkopäiväkirjalla sitten voisi olla? Tuskin mitään. Minulla ei ole tarjota hienoja ajatuksia tieteenfilosofiasta tai tiedepolitiikasta (eikä juuri muustakaan politiikasta) eikä ihmissuhdetilityksiä. Kaipa sitä yksi junttimaisen mitäänsanomatonkin kirjoitelma aina joukkoon mahtuu? Katsotaan nyt :-)"
Sen kummempia tavoitteita minulla ei ole ollut. Eiköhän noita ole saavutettukin.

5 kommenttia:

Sedis kirjoitti...

Toivottavasti et pahastu, että imuroin juttusi talteen.
Sedis.

Sedis kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Sedis kirjoitti...

Oli niin monta kirjoitusvirhettä, että pistän uusiksi.

John Rawlsia pidetään usein kaikkein tärkeimpänä poliittisen filosofian edustajana 1900-luvun jälkipuoliskolla. Hän edisti liberaalista näkökantaa. On suomennettukin: termi "oikeudenmukaisuus" tuli uudella tavalla poliittiseen keskusteluun hänen kauttaan myös Suomessa.
http://www.policylibrary.com/rawls/

Sir William David Ross oli brittiläinen moraalifilosofi, joka toimi 1900-luvun ensimmäisellä puolella. Hän puolusti näkemystä jota nimitetään eettiseksi intuitionismiksi. Hän väitti, että on olemassa objektiivisia eettisiä totuuksia, ja että perustavat totuudet ovat itsestään selviä, ja että skeptiset hyökkäkset moraalia kohtaan epäonnistuvat.

Hän argumentoi edelleen, että utilitarianismi ei ole paras keino tavoittaa eettisiä intuitioita, vaan ne tavoitetaan parhaiten joukolla "prima facie" velvollisuuksia, jotka ovat keskenään samanarvoisia. (Tässä mielessä jenkkitutkija tekee toisin - hän nimen omaan tavoittelee näiden asettamista rankingjärjestykseen.)

W. D. Ross:
http://www.hu.mtu.edu/~tlockha/hu329ov8.htm

Kant sitten olikin tuttu :-))

tommi kirjoitti...

Tutkijalle voisi myös mainita, että tuo nimientiputtelu on aika typerän näköistä. Ehkä se toimi paperikirjoittamisen aikaan tiettyihin ihmisiin, mutta nykyään siitä ei onneksi ole enää kuin haittaa.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Sedis, toki voit imuroida. Mutta varo kolhimasta jalkalistojen kantteja.

Tommi, lähdeviittauksissa nimet tai "nimet" (henkilön, teoksen, arkistoasiakirjan tms.) ovat koko lailla pakollisia, kun viitataan jonkun toisen tekeleisiin. Kaikkiin mahdollisiin kirjallisiin lähteisiin ei voi viitata ISBN:n, ISSN:n tai arkistosignuminkaan mukaan. Ja nimiähän nekin ovat, yksittäiseen olioon osoittavia merkkejä. Ehkä tässä tutkija viittasi nimiin, koska hänen kysymyksenasettelunsa pohjasi jollakin tavoin noiden ihmisten tekeleisiin. Tosin minusta olisi luovempaa ja hyödyllisempää, jos tutkija asettelisi tutkimuskysymyksensä kokonaan itse, mutta kuten Sedis omassaan kirjoitti, tässähän kai oli kyse proseminaarityöstä, jossa ei ymmärtääkseni vielä ihmeitä vaadita? Viitekehys tarvitaan, mutta onko sen aina oltava jonkun toisen tutkijan ajattelutapa? Vai onko kyse käytännöllisyydestä, ja valmiiden polkujen tallaaminen on helpompaa ja siksi suosittua?

Mistä tullaan pääasiaan: luulen, että on kovin paljon tutkimuksia, joiden paradigma on suunnilleen "asia A henkilön X ajattelussa". En millään jaksa uskoa, että henkilöhistoria olisi oikeasti niin mielenkiintoinen aihepiiri. Paikallishistorioille ei tahdo löytyä yhteiskunnan tukea, miksi sitten henkilöhistorioille löytyisi? Tai sitten tässä on takana jotakin, jota en ymmärrä. Tieteentekijät, kertokaa.