Projektiprojektori

Koulumaailmassa on paljon projekteja. Valtakunnallisiakin on paljon. Vielä lukuisampi määrä on alueellisia ja paikallisia. Jokainen kynnelle kykenevä haluaa olla projektin kehittelijä, omistaja tai ainakin jonkin tason koordinaattori.

Valtakunnallisissa tapauksissa on karkeasti ottaen kolme osapuolta:

1. koordinaattorit


2. toteuttajat


3. yhteistyötahot

Opetusalan Ammattijärjestön taholta arvostellaan toisinaan toteuttajille koituvaa työn lisäystä, toisin sanoen sitä, että erilaiset projektit teettävät paljon ylimääräistä työtä kouluissa. En epäile, etteikö se olisi totta ja erityisesti peruskoulussa, jossa kaikki ylimääräinen on pois peruskoulun tärkeimmältä tehtävältä, kasvatukselta. Periaatteessa kyseessä on kuitenkin koululaitoksen sisäisin järjestelyin hoidettavissa oleva asia. Periaatteessa.

Vakavimman uhan projekteille muodostavat yhteistyötahoille - koulumaailman ulkopuolisille - koituvat haasteet. Projektilla on aina hyvä ja kaunis tavoite, mutta itse projekti ja jopa sen tavoitteet muuttuvat kirosanaksi koulumaailman ulkopuolella, jos järjestötasolla tehtyjen linjausten perusteella koulumaailman kehittämisprojekteihin ahmitaan talkooapua Muualta yhteiskunnasta. Varsin moni koulu peruskoulun ala-asteesta tiedekorkeakouluun on projekteineen esimerkiksi yrittäjien kimpussa. Haluttiin tai ei, eletään kuitenkin markkinataloudessa, jossa yrityksen ensisijainen tavoite on taloudellisesti kannattava tuotannollinen toiminta.

Tietenkin koulumaailman pitää olla avoin muuhun yhteiskuntaan. Mutta projekteihin on paha tapa sisällyttää oletus siitä, että muu yhteiskunta on lähinnä koulumaailmaa varten ja koulumaailman ongelmat ovat muun yhteiskunnan jakamattoman kiinnostuksen kohteena.

Verkostoituminen on tarpeellinen asia, koska yksinään ei yksittäinen organisaatio, ole nyky-yhteiskunnassa tuotannolliselta kannalta oikeastaan mitään. Verkostoitumisessa on kuitenkin syytä muistaa se, mitä yhteistyö tarkoittaa. Se on aina kahdensuuntaista hyötymistä, vaihtokauppaa. Verkostoitumaan pyrkivän tulisi, jollei aivan ensimmäiseksi niin sitten toiseksi, miettiä mitä tarjottavaa hänellä on mahdollisille yhteistyökumppaneille. Pelkkä verkosto on hyvin harvoin itseisarvo kenellekään. Paitsi projektikoordinaattoreille.

Projektikoordinaattorin pahin uhka on joutuminen riippuvaiseksi projektista. Tämän vuoksi olisi tärkeää miettiä moneen kertaan, onko erityisen projektihenkilöstön rekrytointi tarpeen. Erityisesti tämä pätee henkilöstöön, joka voi toiminnallaan vaikuttaa projektin muihin osapuoliin tai tehdä näitä koskevia päätöksiä. Jos koordinaattori on esimerkiksi ansiotulonsa puolesta projektistaan riippuvainen, hänen etunsa ei välttämättä ole projektin toteuttajien ja yhteistyötahojen - jotka puolestaan eivät ole riippuvaisia projektista - etu. Ei välttämättä edes projektin alkuperäisten tavoitteiden etu.

Kirjoitus oli yhtä epämääräinen kuin kirjoittajan suhtautuminen moninaisiin projekteihin. Tänään sullottiin yli 60 sivua pedagogista munkkihepreaa ensin RTF:ään ja sitten vielä kirjekuoreen. Eikä se vielä tähän lopu. Illansuussa käsiin saapunut uusi pingviininovelli joutuu odottelemaan paketissaan tuttavuuden tekemistä.