All along the watchtower

Jossakin vaiheessa päivää olivat paikalliset Jehovan Todistajat tuoneet taas postilaatikkoon omat lehtensä. Arvatenkin olivat käyneet ovellakin koputtelemassa, mutta Vilma ainoana kotona olleena ei tainnut olla juttutuulella. Jehovat, kuten me hieman epäoikeudenmukaisesti heitä kutsumme mutta vain helppoussyistä ja vailla pahaa tarkoitusta, ovat olleet ahkeria vierailijoita. Arvatenkin heitä kiehtoo osaltaan kombinaatio puolisoni ammatti ja se, että täällä ei ainakaan heti kättelyssä lähdetä riitelemään kansankirkon Raamattu kädessä.

Lehdet, Vartiotorni ja Herätkää, olivat perinteistä luettavaa. Ensinmainittu ja luultavasti tunnetumpi on sangen teologinen ja dogmaattinen, ja näin luterilaisesta näkökulmasta katsottuna melko vieraan oloinen. On myönnettävä, että sen parissa aikaa ei yleensä pitkään kulu. Jälkimmäinen, vaikka suomeksi käännetäänkin, kuuluu samaan anglosaksiseen journalismin rikkaaseen kulttuuriperintöön kuin National Geographic, The Economist tai Time. Ei joku Naturekaan kaukana ole, vaikka arvaan uskonasioihin tiukkapipoisesti suhtautuvien karsastavan viimeistään tätä vertausta. Helppolukuista, viiteryhmänsä aatemaailmaa jämerästi mutta joviaalin tuntuisesti ja jopa herrasmiesmäisellä tavalla uusintavaa ja - suoraan sanottuna - ihan viihdyttävää tekstiä. Kuulemma toinen tiukan linjan julistaja, Sääksmäen kalastaja P. Linkola, lukee Jehovan Todistajien lehtiä, koska niiden kielellinen ilmaisu on hänen mielestään selkeää ja virheetöntä.

Iltapuhteena vapaa tyyli oli raskasta, mutta latua ei vielä ollut. Aamullakin lunta satoi täällä vain niukasti, vaikka tehtaanpiippujen juurella sitä riitti aurauskaluston kuljettajien työksi saakka.