Terveisiä Ritvalasta

Puolisoni oli ollut jutuissa Sääksmäen tämän hetken varmaankin tunnetuimman kalastajan kanssa. Siltä suunnalta tuulee välillä aika koleasti, ja madonlukuja oli nytkin luettu.

Ylpeänä voin todeta yhdessä mielessä täyttäväni hyvän miehen kriteerit: matkustan julkisilla kulkuneuvoilla paljon enemmän ja paljon mieluummin kuin yksityisautolla. Yksityisautoilu kuulemma on varsinkin miesten perisyntejä.

Talouskasvun tärkeyden uskonnonomaisen korostamisen kritiikki on ollut Pentti Linkolan perusteemoja jo pitkään. Monen nykyelämäänsä tyytyväisen olisi ensikuulemalta helppoa yhtyä hänen mielipiteeseensä ja todeta, että hyvä on, nyt on riittävän hyvin, jätetään tilanne tähän. Mutta niin hassulta kuin se tuntuukin, nykyisen elintason säilyminen on riippuvuussuhteessa talouden kasvamiseen.

Omantunnon kolkuttamaksi tuleva valistunut hyväosainen voisi tiukan paikan tullen epäilemättä aika helposti luopua autostaan, liiallisesta saunomisestaan (yksi Linkolan suurimpia inhotuksia muuten) ja monesta muusta yksityiselämänsä asiasta. Mutta entä sitten, kun kyseeseen tulevat ne asiat, joiden yllä- ja ajantasalla pitämiseksi talouskasvu todella on edellytys: esimerkiksi yhteiskunnan kustantama tuloksellinen terveydenhuolto ja koulutus?

Arvostan Linkolan ajattelutapaa erityisesti siinä, että pohjimmiltaan hän ei osoittele sormella oman elämänkentän ulkopuolelle. Aivan. Hänelle pohjimmiltaan pahaa ei ole energiantuotanto, suurteollisuus tai yleensä mikään "ne" tai joku epämääräinen taho siellä jossain. Ei mikään sellainen, jota vastaan on kiva käydä banderollein ja iskulausein. Ritvalan kalastajan puheissa sormi kääntyy usein kuulijaan itseensä, järjestelmän ylläpitäjään.

Siltikin binäärilogiikan ihmiset tuntuvat vierailta. Valtamedian tapaan provosoivaan sävyyn kirjoitetussa, mutta silti varsin kuvaavassa, artikkelissa esitetyssä ideaalimaailmassa varmaankin aika harva haluaisi elellä. En minäkään.

Linkolan hevosella lienee hyvät olot. Sen ei tarvitse miettiä näitä, kun isäntä hoitaa sellaiset kuormat.