Taas ammattikoulunurinoita

Päivä kului jälleen Hämeenlinnan Myllymäellä jalon aatteen merkeissä. Tästä olen kirjoittanut useasti ennenkin, mutta jospa taas kerran. Hieman arveluttavia ovat ne painopistealueet, joilla maamme ammatillista koulutusta kehitetään. Keskeiseen osaan nousee erilaisten metataitojen - kärjistetymmin sanottuna välineellisten taitojen - kehittäminen ja lukuisat niihin liittyvät tuki- ja ohjausjärjestelmät. Jos tällä tiellä jatketaan liian pitkälle, syntyy "ammattilaisen" karikatyyreja, jotka - otettakoon esimerkki tietotekniikan alalta - osaavat laatia loistavan reflektiivisia henkilökohtaisia opiskeluohjelmia ja analysoida loputtomiin ammattikuvaansa ja itseään, mutta ihmettelevät kytkentätyökalun käyttötarkoitusta, kun pitäisi rakentaa siirtotie jakamolta työpisteeseen. Toisaalta, onhan meillä ratkaisu nimeltä työssäoppiminen. Siirretään substanssiosaamisen koulutusvastuu työpaikoille. Mitä muuta varten maan yritykset ja julkisen sektorin laitokset olisivat kuin toteuttamassa ammattikoulutusta?

Ammatillisen koulutuksen yksi perusongelma on se, että suuri osa siinä tavalla tai toisella johtavassa asemassa toimivista - olivat he sitten opettajia, tutkijoita tai korkeita virkamiehiä - ovat usein itse vieraantuneita tosiasiallisesta kontekstistaan. Perusongelma alkaa jo siitä, että monilla ammatillisen koulutuksen aloilla opettajan kelpoisuutena on ylempi korkeakoulututkinto ja alan työkokemus (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986). Ensinnäkin tiedekorkeakoulun tutkinto on kaukana suorittavan työn ammattien tutkinnoista ja toiseksi tiedekorkeakoulututkinnon suorittaneen henkilön työkokemus on jotain muuta kuin suorittavan työn tekijän työtä. Tieteellis-teoreettisten, tiedekorkeakouluihin soveltuvien käytäntöjen uusintaminen ei välttämättä ole tehokkain tapa toteuttaa ammatillista koulutusta.

Opetushallituksen järjestämässä seminaarissa tuli seurattua suoraan sanoen melko noloja esityksiä. Yhdestä tuli mieleen Saision Elämänmenon vanhan äidin kokemus lääketieteen opetuksen esimerkkinä. AiHepiirin näkökulmasta sisällöllisesti varmasti mitä relevanteinta tapausesimerkkiä selosti kaksi opettajaa ja kaksi opiskelijaa. Nämä tuntuivat lukevan vuorosanansa paperista. Ketkähän noista neljästä olivat käsikirjoituksen laatineet? Opettajat loivat esityksen aikana opiskelijoihin arvioivia katseita. "No niin tytöt, kertokaapas nyt sitten, miten te..." tai "Hyvä, tytöt, hyyvä...". En tiedä, olenko vainoharhainen, mutta melkein pisti vihaksi katsoa, miten aikuisia ihmisiä nöyryytetään. Voin olla hyvin sukupuolirajoittunut, mutta en oikein olisi osannut kuvitella neljän miehen välille tuonkaltaista suhdetta vastaavassa tilanteessa. Toisessa tapausesimerkissä mässäiltiin lahjakkaan opiskelijaneidon psyykkisillä ongelmilla (kyseinen henkilö ei toki itse ollut paikalla, ja identiteetti häivytettiin asianmukaisesti). Omasta mielestäni ei kovin rakentavaa.

Hyvääkin toki oli paljon. Verkko-oppimisen puolella rakennetaan sovelluksia, jotka vaikuttavat hyvin lupaavilta juuri välineellisten taitojen hallintaan uhrattavan työpanoksen pienentämisessä. Ruokapöydässä (Hämeenlinnassa aina erinomainen, siinä viihtyy luvattoman pitkään) keskustelimme hartaasti open source -idean mahdollisuuksista tämänkaltaisessa työssä. Tuottaja itsekään ei vastustanut, päinvastoin.

Kaupunki oli yhtä harmaa ja sateinen kuin pari viikkoa sitten. Olin poiketa kauppaan edes katsomaan, mutta nuukuus iski ovella. Lieneekö ollut sama kauppa; isoista Wilson-mainoksista päätellen ehkä. "Reskalla" älä osta mitään -päivän tiimoilta luonto- tai yhteiskunta -aktivistin näköiset nuoret tiedottivat painavaa asiaa. Olin iloinen kaupan ovella tekemästäni päätöksestä. Apteekissa tuli kyllä käytyä, mutta lohduttelin omatuntoani ostosten puolipakollisuudella. Kauniissa vanhassa talossa sijainneessa apteekissa oli hyvin nopea ja ystävällinen palvelu.

Asemaravintolassa ennen junan lähtöä ehdin nauttimaan colan. Korpraali viittoi hurjasti käsillään selostaessaan tuoppinsa ääressä matkapuhelimeen leirin jälkeistä kiireistä lomalle lähtöä. Elokuvatähden näköinen pitkä mies puhui leveää Hämeen murretta daamilleen ja lausui pitkän pätkän Leinon Lapin kesää. Murretta puhuva henkilö kuulostaa aina inhimilliseltä.