keskiviikkona, marraskuuta 12, 2003

Langattomasti ja turpaan


Työpäivä kului huomisen näytön valmistelun merkeissä. Yhteistyöllä se sujui tehokkaasti. Kyseessä on piakkoin opiskelunsa päättävän sähköalan perustutkinnon viimeinen näyttö aiheesta tietoliikennetekniikka. Tehtävään on mielestäni saatu kasattua mukavalla tavalla monenmoista käytännön tietoliikennetekniikkaan kuuluvaa asiaa atk-verkkojen osalta. Toisena vaihtoehtona tarjotulle myös mielenkiintoiselle GSM/GPRS-tekniikkaan painottuvalle tehtävälle jouduimme sanomaan kiitos ei oppilaitoksen atk-suuntaukseen painottuvan opetusväline- ja laitekannan vuoksi.

Suomessa on - jollei huutava niin ainakin murahteleva - pula tiettyjen suppeiden maantieteellisten alueiden ulkopuolella ammatillisista oppilaitoksista, jotka tarjoaisivat toisen asteen ammatillista koulutusta langattomaan tiedonsiirtoon perustuvien järjestelmien käytännön hallintaan myös Ethernetin WLAN-verkkoja laajemmilta alueilta. Onko niinsanottu WAP-floppi (miksi muuten "floppi" tekniseltä tai peruskäyttäjän näkökannalta katsottuna, kysyn vaan, muuatta suosittua anonyymia weblogistia lainaten) pelottanut pois tuttuun ja turvalliseen PC-tekniikkaan liittymättömän langattomuuden ääreltä?

Illalla tuli dojolla taas kerran vaihteeksi turpaan niin, että tuntui :-) Tai oikeastaan vain pohkeeseen ja kyynärpäähän. Ihmisen eläimenä näkevät kulttuurintutkijat voisivat ehkä kertoa, mikä kumma saa osaamattoman yrittämään yhden käden kärrynpyörää tultuaan hassitetuksi todelliseen nimensä alkuosan mukaiseen ippon-seoi-nageen.

Ballerina - tai rouva Groove - oli tällä kertaa ehtinyt kotiin ensin. Lämmin sauna odotti :-)

Ei kommentteja: