Opiskelijaelämää

Työpäivä kului yleisten järjestelytöiden merkeissä. Opiskelijani käyvät sähköturvallisuusmääräykset 3 -kurssia, jota vetää toinen opettaja. Sähköturvallisuustutkinnot suoritetaan valtakunnallisesti kahtena tutkintopäivänä, jotka sijoittuvat huhtikuulle ja marraskuulle. Muina aikoina niitä voi suorittaa vain Turvatekniikan keskuksessa Helsingissä. Ennen tutkintopäiviä järjestetään niissä oppilaitoksissa, jotka tutkintosuorituksia ottavat vastaan, yleensä parin viikon valmentava koulutusjakso.

Ilta meni Tampereella omien harrasteopintojen parissa. Kaksi isoa mukia kahvia riittivät vaivoin pitämään hereillä. Ongelman syy ei suinkaan ollut luento - se oli hyvin mielenkiintoinen - vaan vähäiselle jäänyt nukkuminen viikonloppuna ja viime viikolla. Yliopiston kahvilan kahvi on halpaa normaaleihin kahvilahintoihin verrattuna. Se on oikein.

Mielenkiintoisia lehtiä tuli taas otettua mukaan, niitä kun on ilmaiseksi tarjolla halukkaille. Niin aikaisemminkin viittaamassani virallisluonteisessa tiedotuslehdessä Aikalaisessa kuin tamperelaisten yliopisto-opiskelijoiden omassa Aviisissa kirjoitettiin Tappara-TPS -tyyppisestä ottelusta, jota on tällä kertaa käyty kulttuurintutkimuksen kentällä. Turkulainen filosofian ylioppilas Putte Wilhelmsson on käynyt kertomassa tamperelaisille tiedotusopin ja mediakulttuurin tutkijoille, miten sitä kulttuuria oikein pitäisi tutkia. Asia on itselleni vieras, mutta kirjoituksissa (tamperelaismyönteisiä tietenkin) oli sävy, joka sai kiistan muistuttamaan weblog-maailmassa suosittua "kahden kulttuurin" ristiriitaa (jossa käsittääkseni on esitetty hyvin vähän sisällöltään uusia näkökantoja; se lienee ollut pohjimmiltaan jo kauan sitten sanotun uusintamista, kuten rohkean nimen valinnnut verkkopäiväkirjailija totesi). Tampere-Turku-ottelussa asia näyttää kulttuurintutkimuksen sisäiseltä, mutta kaksi maailmaa sieltäkin on Wilhelmsson löytänyt. Ei niinkään keittoastiaan vaan parin vuosikymmenen takaiseen kulttuuriperintöön viitaten kriitikko Wilhelmsson on nimennyt tamperelaisen kulttuurintutkimuksen hauskasti "kasarihumanismiksi". Tamperelaisten yhteiskuntatieteen harjoittajien (tähän kai löyhästi, oikeastaan väärin, käytetyllä humanisti-termillä viitataan?) näkökulmastahan tämä on edistystä. Enää heitä ei haukuta 1960-70-lukulaisiksi partaradikaaleiksi, vaan ajassa on siirrytty perestroikan, osakekeinottelun, spencer-pukujen ja Miami Vicen vuosikymmenelle. Siltikään tamperelaisten diskurssi ei Wilhelmssonin mielestä taida olla riittävän modern talkingia. Tamperelaiset saavat vuosikymmenten turkulaisvitsejä hieman takaisin: tamperelaistutkija ei kuulemma osaa laittaa lakkiaan naulaan, ellei ensin selvitä itselleen, miten Michel Foucault sen tekee.

Kyllä Turkukin silti on oikein kiva kaupunki, mikä tuli viikonloppuna todistettua :-)

Opiskelija-aviisissa kirjoitettiin paljon opiskelijoiden toimeentulosta, kuten opiskelijalehdissä ymmärrettävästi usein tehdään. Pääministeri Vanhasen ajatuksia yliopisto-opintojen nopeuttamisesta muun muassa sivuaineoikeutta rajoittamalla kritisoitiin. Vaikka en konservatiiviksi tunnustaudu, minun on myönnettävä, että olen pitänyt monista Vanhasen maalaisliittohenkisistä koti-uskonto-isänmaa-linjan ajatuksista, mutta en ymmärrä tätä vimmaa opiskelijoiden kiusaamiseen. Sivuaineopinto-oikeuden rajoittaminen johtaa tiedekorkeakoulututkinnon suorittaneiden keskuudessa yhä kapenevaan osaamiseen ja sitä kautta kapeneviin työllistymismahdollisuuksiin samaan aikaan kun työnantajat teollisuus etunenässä vaativat jo ammatillisessa peruskoulutuksessakin entistä laajempaa osaamista. Opintotuen painottaminen opiskelun ensimmäisiin vuosiin ei myöskään ole omiaan edesauttamaan työllistymisen ja tuottavuuden kannalta riittävän laaja-alaisten tutkintojen suorittamista.