The Domesday Book

Tulkoon kirjoitettua sananen myös itse tuomiosunnuntain teemaa sivuten.

Kouluhistoriasta tunnettaneen Englannin 1000-luvun jälkipuoliskolla valloittaneiden normandialaisten hallinnon vuosina 1085-1086 laatima veroluettelo. Luetteloon kerättiin huomattava määrä tietoa vallattujen alueiden taloudellisesta tilanteesta, ja sitä käytettiin - tietenkin - saattamaan kelpo osa tuosta varallisuudesta uusien vallanpitäjien haltuun. Verojen kohteeksi joutuneet nimesivät veroluettelon Tuomiopäivän kirjaksi.

Meikäläinen, monisyisten erityisesti taloushistoriallisten kehityskulkujen vuoksi muutaman vuosisadan nuorempi vastine "Tuomiopäivän kirjalle" on "Vuoden 1571 hopeaveroluettelo". Kotoisen veroluettelon nimi ei taida aivan normandialaisveljensä lailla ruokkia historiallis-romanttista mielikuvitusta ;-) Mielenkiintoista sinänsä, englantilaisiin kansantaruihin ilmestyy rahvaan puolustajan Robin Hoodin hahmo melko pian vuosien 1085-1086 veroluettelon laatimisen jälkeen. Suomen historiaan - ja myös tarinoihin - ilmaantuu jokin aika Älvsborgin linnoituksen lunnaiksi vuonna 1571 kerättyjen hopeaverojen jälkeen muuan ilmajokelainen "pää kero, sininen lakki".

Domesday Bookin nimi pohjautuu tietenkin Raamatun teksteihin: evankeliumeihin ja Johanneksen ilmestykseen. Kristillisissä piireissä viimeinen tuomio jakaa mielipiteitä. Toisten mielestä siitä pitäisi saarnata, kun taas toiset näkevät ajatuksen tuomiosta ristiriitaisena varsinkin Uuden Testamentin yleisen linjauksen kanssa. Asia kytkeytyy vaikeaan teodikean ongelmaan.

Suomen evankelisluterilaisen kansankirkon pää-äänenkannattajan Kotimaa-lehden viime perjantain numerossa käsiteltiin Raamatun viimeisen tuomion problematiikkaa mielenkiintoisesta historiallisesta ja yksilöpsykologisesta näkökulmasta. Toiveikas ajatus jumalallisesta kostosta (vuoden 1933 käännös kuvaa asiaa kärkevämmin kuin vuoden 1992 käännös) on kristinuskossakin pohjimmiltaan vanhatestamentillista eli juutalaista perintöä. Se on syntynyt aikana, jolloin paimentolaiskansan rahvaaseen kuulunutta yksilöä, tai aina parempiosaistakaan, ei suojannut mikään käytännössä toimiva oikeuslaitos tai vastaava järjestelmä. Kun vihollissoturit tai rosvot vuodesta toiseen veivät elannon ja hävittivät kodin, keskivertoihmisen näkökulmasta oli helpottavaa uskoa siihen, että paha saa edes joskus palkkansa.