Lumikki ja seitsemän äly(kästä)kääpiötä meet locomotive

Tänäkin lauantaina tie vei Keski-Suomeen. Tällä kertaa tosin rautatien sijasta maantie (jopa kotimainen versio Route 66:sta), niin paradoksaalista kuin se olikin Museoveturiseuran aktiivien - yksi Charlien enkeleistä oli lähtenyt seitsemän miehen turvalliseen seuraan - retken ollessa kyseessä. Ikävä kyllä fakta on se, että matka tuli halvemmaksi vuokratulla minibussilla kuin junalla.

Haapamäen Höyryveturipuisto oli tutustumisen kohteena. Osalle matkalaisista tutustuminen tuohon viitisentoista vuotta toimineeseen nähtävyyteen oli ensimmäinen, osa taas oli käynyt siellä ennenkin. Itse puistosta en osaa kirjoittaa mitään erityistä. Ehkä siksikin, että veturipaljous, jossa edustettuna ovat Valtionrautateiden lähes kaikki 1900-luvun merkittävät höyryveturit, ei ole jälkeenpäin tehnyt sellaista vaikutusta kuin ensimmäisellä kerralla puistossa käydessäni alun toistakymmentä vuotta sitten.

Sään armoilla vuodesta toiseen säilytettävät veturit ovat hieman surullinen näky. Liituuntunut maali antaa kulahtaneen vaikutelman. Maan ainoaan säilyneeseen Tv2-sarjan "Wilsoniin", kulkuominaisuuksiltaan aikanaan ylistettyyn Yhdysvalloissa rakennettuun rahdinvetäjään, oli töherretty graffiti. Surullista. Jotkut pitävät vielä entisöimättömiä mustanpuhuvia raskaiden sarjojen teräsjärkäleitä kummitusmaisina. Minulle tuli taas mieleen viime lauantaisessa verkkopäiväkirjamerkinnässäni siteeraamani vanhan veturinkuljettajan kirjoittama runo.

Mennyt ja tuleva kohtasivat mielenkiintoisella tavalla väsyneiden veturien vierellä, kun Marko pyynnöstä esitteli omien ja kollegoidensa aivojen työtä: jokusen ajan päästä myyntiin tulevaa kotimaisen valmistajan uuden sarjan matkapuhelinta. Puhelimeen sisältyvän digikameran kuvanlaatu vaikutti hämmästyttävän hyvältä jo esikatseluruudussa.

Perinteisten järjestelmäkameroiden ja digikameroiden suhde joukossamme oli vielä ensinmainittujen eduksi. Itsekin tuli räpsittyä filmille muutamia kuvia. Esimerkiksi surullisenkuuluisasta Pr2-paikallisliikenneveturin tulipesästä (vuonna 1949 tälle veturityypille sattui Suomen rautatiehistorian ainoa linjalla tapahtunut kattilaräjähdys) tuli otettua yksi. 28 mm ei tosin kunnolla tuntunut riittävän polttoväliksi veturin hytissä.

Höyryveturipuiston perustamisessa ja toiminnan alkupuolella Keuruun kaupungilla on ollut huomattava merkitys, mutta jo pitkään puistotoiminta on ollut vuokrattuna yrittäjille. Nykyään toimintaa vetää pitkänmatkan juoksijana aikanaan kuuluisuutta saavuttaneen Martti Vainion johtama yritys. Jutellessamme hänen kanssaan hyvän tovin kaikenlaisista rautateitä sivuavista asioista hän kertoi, että kaksi kolmasosaa alueen hieman yli 30 000 vuosittaisesta kävijästä tulee rautatiehistoriaan suoranaisesti liittymättömien tapahtumien, kuten tunnettujen iskelmälaulajien tähdittämien tanssien vuoksi. Tämä ei varmasti ollut kenellekään yllätys.

Haapamäellä toimii myös vapaaehtoistyötä vanhan rautatiekaluston säilyttämiseksi tekevä Haapamäen Museoveturiyhdistys ry. Höyryveturipuiston yrittäjätoiminnan ja yhdistyksen työnjako on eriytyneempi kuin Veturimuseon kohdalla kaupungin ja Museoveturiseuran välinen työnjako Toijalassa, mutta on Haapamäellä toiminnan mittakaavakin suurempi. Yhdistys majailee lähinnä veturitallilla, jonne osa retkikunnastamme siirtyi autolla, osa Martin osoittamaa oikopolkua pitkin.

Veturitallilla Niemen Teppo ja Niemelän Timo näyttivät paikkoja, jotka kiinnostivat kovasti varsinkin ennen paikalla käymättömiä. Edelleen ajokuntoiset Hr- (eli Dr)-sarjan raskaat dieselveturit Hr12 "Huru" ja Hr13 "Alsthom" olivat erityisen mielenkiinnon kohteina. Vastako siitä on kolmisen vuotta, kun "Alsthomit" jättivät maamme rataverkon? Rosenlewin Seikun sahan (Pri) Move51h-tyyppinen veturi oli entisöity kauniisti. Omalta kannaltani hyvin nostalginen kone. Parikymppiselle untuvikolle ei ollut itsestäänselvyys neuvotella kyseistä konetta säilöön, kun sahan edustajat lähes kärsimättömästi halusivat päästä siitä eroon. Tallin pihalla yhdysvaltalaisvalmisteinen Vr4-sarjan "Kalkkuna" ja "pedon lukua" järjestelmällisen arvoneutraalisti kantava Vr1-sarjan "Kana" oli maalattu kauniisti. Omanlaistaan huumorintajua osoittivat "Jonnaksi" ja "Eriniksi" ristityt dieselveturit. Meiräm miähet nokittivat IRL-Jonnalla ja -Irinalla.

Haapamäen veturitalli on rakennettu kolmessa vaiheessa. Alkuperäinen, edelleen harjakattoinen osa on valmistunut Pohjanmaan radan rakennustöiden yhteydessä 1880-luvun alussa. Tallia laajennettiin viidellä nyt jo pulpettikattoisella veturisijalla eli "pilttuulla" vuonna 1938. kun Haapamäestä tuli neljän radan risteysasema Poriin johtaneen "Mierontien" valmistuessa. Viimeiset viisi mielenkiintoisia teknisiä innovaatioita, kuten paineilmatoimisen pyöräkerran pudotusmontun, sisältävää veturisijaa rakennettiin vuonna 1948 jälleenrakennusajan kiireessä rautatieliikenteen kultakaudella.

Teppo kyseli paluumatkamme reittiä ja aikataulua, ja sen kuultuaan Eskon ja Jukan maakunnassa asusteleva mies päätti hypätä kyytiimme säästäen julkisen liikenteen kustannukset. Minibussissa kun oli sopivasti yksi paikka vapaana.

Paluumatkalla nälkä kurni jo kovin, joten pistäydyimme teemaan sopien Lylyn liikennepaikan vanhaan vesitorniin rakennetussa pizzeriassa. Tämän erittäin omaperäisen ja miellyttävän paikan jokainen pizza on tyypiltään "fantasia", eli täytteet valitaan itse. Yhdeksänpäisen retkueen ruokien valmistuminen oli nopeaa, mutta retkemme aiheen kuultuaan yrittäjäpariskunta kehotti odotellessa tutkimaan vesitornin ylös saakka. Välikerroksiin oli sisustettu kodikkaita huoneita, joissa oli esillä paikallisten taiteilijoiden töitä. Jatkossa niihin on tarkoitus rakentaa majoitustiloja. Jokunen meistä kiipesi pystytikkaita kattotasanteelle saakka. Sieltä avautuivat konkreettisesti sanottuna valokuvaukselliset maisemat. Palvelu paikassa oli niin ystävällistä, että sellaiseen en liene koskaan törmännyt. Lämpimät suosittelut!

Kotioloissa on illalla lämmin tunnelma :-)