Didaktisia helmiä

Tänään kävin elämäni ensimmäistä kertaa terveydenhuolto-oppilaitoksen seinien sisäpuolella. Oma oppilaitoskulttuurinsa sellaisessakin oppilaitoksessa tuntui olevan, ja melkoisen vahva identiteettikin. Hyvä niin. He kouluttavat osaajia yhteiskunnan kannalta mitä arvokkaimpiin tehtäviin.

Koulutuksellisia kysymyksiä käsittelevät seminaarit ja vastaavat tilaisuudet ovat joskus aika vekkuleita. Nyt oli kyseessä Opetushallituksen toteuttamaan Aikuiskoulutuksen henkilökohtaistaminen -projektiin liittyvä tapaaminen. Helsinkiin asti kun ei tarvinnut lähteä, niin sai aamulla jättää kravatin kaappiin ja kantolaitteeksi sai kelvata salkun sijasta uskollinen reppu.

Koska kasvatustieteellisten oppien mukaan perinteinen luokkahuonemalli, jossa opettaja on edessä ja opiskelijat pulpettiriveissä, ei kovin hyvin sovi keskustelulliseen seminaariin, järjestettiin tapahtuman vetäjän pyynnöstä pöydät ja tuolit uuteen uskoon. Seuraus oli kipeytyvä niska meille, jotka satuimme valitsemaan paikat tuon tasa-arvoa korostavan kalusteryhmityksen väärältä puolelta, kun käytännössä koko päivän saimme seurata kateederilla touhunnutta ja pitkiä puheita pitänyttä tapahtuman vetäjää.

Rehellisesti sanoen pokka meinasi välillä pettää. Eikä vähiten oppilaitoksen erittäin ladylike-rehtorin ja emäntänämme toimineen kokeneen lehtorin lievästi sanottuna villistä huulenheitosta. Miellyttävien rouvien kultaisia vuosia lähestyvä ikä ei ainakaan tuntunut haittaavan menoa.

Terveydenhuollon koulutukseen liittyvien ammatillisten ja sikäli ainakin itseäni suuresti kiinnostaneiden esimerkkien lisäksi päivän anti oli se, että tällaiseen projektiin taannoin mukaan lähteneenä pitäisi sitten väsätä jokin "portfolio" (tässä tapauksessa lähinnä tutkimusraportin poikanen) opetuksen henkilökohtaistamiseen liittyvistä asioista. Tilaajana on viime kädessä Opetushallitus, ja ohjeistuksesta päätellen kyseeseen voisi tulla vaikkapa raportti aiheesta "Ruohonleikkurin öljynvaihto, vaiheet 1a ja 1b" tai "Todista kavereillesi Fermatin lause 24 päivässä QBASIC-tulkin avulla" tai "Lypsykarjan tuottavuuden kehitys Kaakkois-Satakunnassa suurvalta-ajan lopulla". No, katsotaan nyt.

Edellä sanottua ei pidä käsittää ilkeämielisenä kritiikkinä. Päivä oli hauska ja joistakin itsestäni koomisilta tuntuneista piirteistään huolimatta ihan hyödyllinenkin. Kiitos kuuluu ensisijaisesti tapahtuman vetäjälle Antille ja emännälle Aunelle.

Flunssa meinaa nousta päälle. Hus siitä!