Back to the 80's ja vähän urheilusta
Töissä meinaa olla välillä kiire. SurfManager on hyvän oloinen palomuurin hallintaväline, mutta dokumentoinnissa soisin käytettävän vielä hieman enemmän rautalankaa. Tuotteen osaajia taitaa maassa olla aika vähän, koska valtakunnallisen tukipalvelun mukaan molemmat olivat tänään toisaalla työkomennuksella. Kyseisen tuotteen mahdollistama erityisesti arvostamani ominaisuus on se, että yhteen fyysiseen palomuuriin voidaan määritellä useita toisistaan riippumattomia loogisia palomuureja, joita voidaan hallita toisistaan riippumatta. Yhden loogisen palomuurin säännöt eivät vaikuta toisen sääntöihin. No, iltapäivällä näytti jo aika hyvältä ja luotetaan, että yhteydet Mallasveden rantamilta kansalliskirjaston tietokantoihin aukeavat ennen huomisen puolenpäivän dead-linea.
Kobaia-verkkopäiväkirjan tuottajista Nea Gustafsson kirjoitti eilen terävän huomion menneiden aikojen muodista. Rohkenen väittää, että ennenkin on vallinnut saman tyyppinen suhtautuminen edellisen tai sitä edeltäneen vuosikymmenen muotiin kuin mitä nyt on havaittavissa suhtautumisessa 1980-luvun muoti-ilmiöihin ainakin niiden räikeimmissä muodoissa. Eikö juuri 1980-luvun lopulla TV-sketseissäkin tehty pilkkaa 1960-1970-luvun taitteen muodista niin "Akissa ja Turossa" kuin "Sananen viikonvaihteeksi" (tai jotain sinne päin) -jutussakin, joista varsinkin viimeksimainitun sankarit omalla tavallaan olivat edellisen vuosikymmenen vaatteisiin sonnustautuneita elämän sivuraiteen kulkijoita.
Jos oikein muistan, niin ainakin Hämeen perukoilla 1980-luvun näyttävimmät muotivillitykset tulivat tavallisen nuoren kansan keskuuteen kunnolla vasta vuosikymmenen puolivälin jälkeen, kun yhtäältä tupeerattuja hiuslaitteita ja pillifarkkuja tai toisaalta neonvärien räiskyvää ylisporttista olemusta oli vähän aikaa katseltu pop-idolien ja vastaavien päällä. Hymyn huulille nostavia hilpeitä spencer-pukuja muistellessa tulee mieleen, että niillä taidettiin tavoitella myös nuorekkaiden kasinotalouspelurien maailmaa. Yhtä kaikki, vielä vuosikymmenen puoliväliin tultaessa koulupojatkin (jos ei ehkä vielä peruskoulussa niin ainakin vähän vanhemmat) suosivat neutraalin värisiä pikeepaitoja ja monet peräti suoria housuja. Puoli naamaa peittävät silmälasit (tai kesäisin peilaavat aurinkolasit, joita piti käyttää ehdottomasti myös ajettaessa autoa yöllä) toki kuuluivat jo aikaan ennen spenceria ja neonia. Miten ihmeessä en muista tyttöjen suosimasta muodista 1980-luvulta juuri mitään? He olivat tietysti silloinkin yhtä kauniita kuin aina.
Oliko 1990-luvulla erityisiä ihmisten ulkoasuun liittyneitä muoti-ilmiöitä? Lähinnä ikäisteni miesten pukeutumistyylit 1980-luvultakin mieleeni ovat jääneet, mutta viime vuosikymmeneltä en mitään erityistä siltä saralta muista. Ruutupaitoja käytettiin yhdessä välissä ainakin omassa opiskelupaikassani paljon, mutta ne taisivat olla 1980-luvun glamouriin kyllästyneille sopivaa uusasiallisuutta jostain vuosikymmenten takaa eikä niinkään omintakeinen ilmiö. Ja lippalakit taisivat ilmestyä lähes kaiken ikäisten miesten päihin juuri 1990-luvulla. Mitä muuta?
Minulla on muuten edelleen komea neonsävyinen kolmivärinen ulkoilupusero jostakin 1980-luvun lopulta. Spuge-takki, kuten puolisoni sanoo, kelpaa talvella hyvin lämmittelytakiksi, kun ei olla aivan ihmisten ilmoilla. Ja Kobaian idean ansiosta sille löytyisi toinenkin käyttömahdollisuus, mutta on todettava, että en laula karaokea(kaan).
Ihmissuhteet-verkkopäiväkirjassa pohditaan yleisurheilijoiden ulkoista olemusta. Nopeaa anaerobista suoritusta edellyttävien lajien sankarit varmasti kehittävät tarkoituksellisestikin itselleen toisenlaisen julkisen roolin kuin pitkäkestoisen suorituksen sitkeät ja laskelmoivat mestarit. Toisaalta - vaikka nyt mennään yleisurheilun ulkopuolelle - kestävyyslaji maastohiihdon takavuosien kotimainen profeetta Mietaa oli kyllä kaukana vaatimattomasta ja hiljaisesta :-)
Ihminen, joka tekee paljon työtä urheilussa menestymisensä eteen ja myös menestyy, on hyvällä syyllä tyytyväinen itseensä. Itsevarmuus on varmasti lajista riippumatta paljon harjoittelevien ja kilpailevien ominaisuus. Tuskin kilpakentille edes tulisi lähdettyä ilman riittävää itsevarmuutta.
Tavallisen ihmisen kannalta voidaan pohtia, millainen merkitys kuntoliikuntaharrastuksella on itsevarmuudelle. Luulisin, että itselle sopivalta tuntuvan lajin harrastaminen nostaa terveellä tavalla itsevarmuutta siinä missä se lisää muutakin henkistä ja fyysistä hyvinvointia.
Tärkeää on tällöin myös asettaa tavoitteet oikein. Jos kuntoliikuntaa (kilpaurheiluun tämä pätee huonommin) harrastetaan ensisijaisesti ulkoisten, näkyvien palkkioiden toivossa, on motivaatiotaso mielestäni melko heikolla pohjalla. Pettymysten ja turhautumisten vaara tavalliselle ihmiselle on lähes yhtä suuri tavoiteltaessa jonkin ulkopuolelta tulevan ihanteen mukaista fyysistä olemusta kuin tavoiteltaessa mitalisijoja kilpailussa. "Nauti matkasta äläkä odota liikaa perillepääsyä" on jossakin muistaakseni Suomen Ladun tai Hiihtoliiton julkaisussa kirjoitettu mielestäni erinomainen motto.
Kun vielä osaisi elää, kuten muita kehottaa. Tämän illan treeneissä tuli jokusenkin kerran vilkaistua salin seinäkelloon. Vuosikymmenten aikana jo useamman danin takkinsa pitimiksi hankkineen Mannisen Ahdin vetämät treenit tahtovat olla joskus aika kilpailutekniikkapainotteisia, ja kisoissa viihtyvät turvallisuusalan ammattilaiset hurjia harjoituskumppaneita. Huh! Joskus tällaisen harjoituksen päätteeksi pitäisi punnita, paljonko vahvasta puuvillakankaasta tehdyn takin paino kasvaa siihen imeytyvästä kosteudesta :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti