sunnuntaina, tammikuuta 16, 2005

Kissanpäiviä


Persian
You are a Persian! You are quiet, gentle, and
loving, though sometimes you need extra
attention and care. Some might call you high
maintenance, but you just need to be pampered.


What breed of cat are you?
brought to you by Quizilla

Kissaihmisenä piti mennä tekemään tämä suosittu nettitesti. Että sitten angorakissaksi luulivat näin lyhytkarvaista tapausta. Olisikohan testintekijöillä lajintunnistuksen suhteen vielä opittavaa?

Suurimman osan elämästäni kissojen kanssa enemmän tai vähemmän viettäneenä väitän, että moni suhtautuu kissaan epärealistisella tavalla ja muodostaa kissasta ja sen ominaisuuksista käsityksiä, jotka eivät tee kissalle oikeutta. Näkemykset kissan ehdottomasta itsenäisyydestä, itsekkyydestä ja omapäisyydestä ovat lähinnä kliseitä. "Missen päiväkirjat" sun muut, jotka toki ovat hauskoja, antavat minusta vääränlaisen kuvan kissaeläimen sielunelämästä. Ehkä kyse on siitä, että ihminen haluaa nähdä kissan tietynlaisena olentona ja on mielessään rakentanut roolin, johon eläimen on mahduttava ja jonka pohjalta sen käytöstä tulkitaan.

Itse olen sitä mieltä, että kissan ja ihmisen välisessä suhteessa voimakkain ominaisuus on kissan perheyhteisöllisyys. En ole lainkaan koiraihminen, mutta luulen että kyseessä on saman suuntainen mutta kuitenkin erilainen asia kuin koiran laumayhteisöllisyys. Kissa ei etsi paikkaansa laumassa. Se etsii perhejäsenyyttä, jossa puolestaan ei erikseen tarvitse hakea omaa paikkaa hierarkiassa. Tämä saa kissaa ymmärtämättömän näkemään kissan itsekkäänä ja vaativana otuksena, kun taas kissa itse tuntuu hakevan lähinnä vain tasa-arvoista perhesuhdetta ja ilmeisesti kokee olevansa jollakin tavalla perheenjäsen. (Tätä kirjoittaessa minulla muuten on asiantuntija kehräämässä sylissäni, ja kun kyselen sen mielipiteitä, ei se ainakaan vastalauseita ilmoita.)

Mielenkiintoista oli jokunen talvi sitten tarkkailla Korkeasaaressa amurintiikereiden perhe-elämää. Kyseessä olivat tiikerivanhemmat ja niiden jo aikuiseksi kasvaneet (kolme?) jälkeläistä. Vankeudessa nuo isot kissat eivät voi perustaa lajille ominaisia laajoja reviireitä aivan kuin eivät kotikissatkaan yleensä tee. Niinpä ne keskittyivät viettämään aikaa toistensa seurassa, puskivat toisinaan samaan tapaan kuin kotikissa omia perheenjäseniään - olivat nämä sitten ihmisiä tai lajitovereita - ja tuntuivat viettävän kaikin puolin leppoisia kissanpäiviä.

Elämäni kissat


Huomattavan osan lapsuudestani perheeseemme kuului Miuku-niminen leikattu kollipoika. Se oli aito monirotuinen maalaiskissa, itse asiassa oikein navetasta haettu. Miuku oli väriltään vaaleanharmaankirjava, hieman tabbykuvioinen. Turkki oli jonkin verran normaalia pidempi ja tuuheampi.

Miuku oli kärsivällinen lasten touhotuksille ja leikki mielellään mukana. Maalaiskissan tapaan se vietti paljon aikaa ulkona ja oli hyvä pyytämään päästäisiä ja peltomyyriä. Varsinaisesti se kylläkin söi silakoita. Juuri muu ei sille kelvannutkaan. Pihapiirissä asustelleen fasaanin ja siilin kanssa se oppi elämään rauhanomaista rinnakkaiseloa parin kissan kannalta nolosti päättyneen välienselvittelyn jälkeen. Itse asiassa siilin kanssa Miuku jakoi eväitäkin: kesäyötä ulkona viettäneelle talonvahdille oli annettu yöpalaksi kaksi silakkaa lautaselle. Varhain aamulla lautasen kimpussa oli siili toisella puolella ja kissa toisella, sulassa sovussa omaa kala-ateriaansa nauttimassa.

Siinä, missä Miuku oli mutkaton maalaispoika, oli Ekku - oikeammin Simbala Egorus (kasvattajanimi Simbala tarkoittaa kuulemma pientä leijonaa) - rotukissoista jalosukuisin. Ekku oli abessinialainen, muinaisen Egyptin palvottu temppelikissa, Nefertitin lemmikki. Se oli äärimmäisen kaunis, sulavalinjainen ja ylväs, palkintoja kerännyt näyttelyvalio. Kuitenkin tutustumisen jälkeen se oli mitä ystävällisin ja seurallisin otus. Ekun katse oli vakava ja mietteliäs. Kuin kissa olisi kantanut tuhansien vuosien sivistyksen taakkaa, kaikkea tietoa ja sen tuomaa huolta pyramidien rakentamisen päivistä alkaen meidän aikoihimme saakka. Ja totta, Ekku oli hyvin viisas ja hahmotti monien asioiden, kuten ovien ja pakastekalaa sisältävien kattiloiden, toimintaperiaatteita. Nimenomaan pakastekala oli sen herkkua.


Ekku miettii, ottaisiko aurinkoa vai pysyttelisikö varjossa.

Ekku vietti kissanpäiviään puolisoni lemmikkinä niihin aikoihin, kun aloimme seurustelemaan. Kissa ja emäntänsä olivatkin olemuksiltaan varsin yhteensopiva pari. Aluksi Ekku oli hieman varautunut. Halusihan se varjella emäntäänsä kuin pieni leijona. Mutta herrasmiehinä sovimme, että tytöstä riittää meille molemmille.

Kikka oli nuori tyttökissa, jonka tilapäisen sijaisvanhemmuuden puolisoni ja minä saimme ensimmäisen yhteisen kotimme vuokrasopimuksen kaupanpäälle. Tamperelaisen laulajatarkaimansa tapaan kissaneiti oli pitkäkarvainen blondi. Se oli varsinkin aluksi hieman "blondi" myös tekemisiltään, mutta ymmärtäähän sen: oma perhe oli lähtenyt pois ja nuori kissa joutunut yhtäkkiä vieraiden ihmisten, tosin kissa-sellaisten, hoiviin. Kikka oli varsin moniruokainen: sille maittoi moni kotiruokakin. Sen sijaan pitkä turkki oli ulkona viihtyvälle eläimelle hankala varsinkin syyssateiden aikaan. Harjalla ja ajoin saksillakin oli käyttöä. Yhteiselo Kikan kanssa jäi vuoden mittaiseksi, mutta kissamaista perheyhteyttä ehti siinäkin ajassa syntyä. Aikanaan Kikan oma perhe sitten palasi Suomeen, ja siinä taisi kissalla olla taas uusi opetteleminen.

Useamman kissattoman vuoden aikana harkitsimme milloin abessinialaisen, milloin maine coonin, milloin monirotuisen ja milloin norjalaisen metsäkissan perheenjäseneksi ottamista. Asia järjesti itse itsensä, kun edellissyksynä puolisoni toi kotiin työpaikkansa lähelle eksyneen pienen tyttökissan. Karkulais- ja sittemmin kesäkissaepäilyä tuki kissalapsen sisäsiisteys ja se, että se ei ilmeisen kovista kokemuksistaan huolimatta pelännyt ihmisiä.


Kissat osaavat ottaa rennosti. Vilma näyttää mallia.

Monirotuinen, mutta niin luonteensa, ruumiinrakenteensa kuin turkkinsa pehmeyden ja kuvioinnin puolesta selkeät bengalilaisen geenit omistava kissa oli heti kuin kotonaan, ja muutaman päivän jälkeen aloimme toivoa, että kukaan ei kissaa kaipaisikaan. Niin ei käynytkään, ja Vilmasta tuli perheenjäsenemme. Ilmeisesti bengalilaisen luonteensa vuoksi kissaneiti on, jos mahdollista, vielä ihmisläheisempi kuin muut tässä mainitut kissaystävät olivat. Vilma viihtyy niin kirjahyllyssä, keittiön työpöydällä, olohuoneen sohvapöydän alla, ateljeehuoneen tarvikelaatikossa tai yleensä missä hyvänsä, missä muu perhe on läsnä. Ja ulkoilukaudella ruokahalu muistuttaa vähän isommankin Bengalin viidakoissa elelevän raitakuosillisen kissan vastaavaa. Kaikki kelpaisi perunoista alkaen. Talvella kulutus ja ruokahalu on pienempi.

Jos Miuku oli pellon laitaa mittaileva ja metsästystä harrastava maalainen, Ekku tyylikäs maailmankansalainen ja syvästi sivistynyt humanisti, ja Kikka sopivasti bimbo teiniprinsessa, niin Vilma on iloinen nörttityttö. Pimeinä ja viileinä syksyn ja talven iltoina se on erityisen kiinnostunut palomuurista. Viime yönkin kissaneiti vietti palomuurin vieressä, vaikka pyysimme sitä unikaveriksi omaan makuuhuoneeseemme.

7 kommenttia:

T.K. Makinen kirjoitti...

Minä jo vähän ehdin ihmetelläkin kun sinulla oli niin jämäkät näkemykset kissa-asioista tuolla toisaalla, mutta nythän se asia selvisi :)

Hedari kirjoitti...

Paitsi perheenjäseniä meidän kissamme kuvittelevat olevansa ihmisiä. Ne haluavat syödä (tai ainakin maistaa) samoja ruokia kuin me, lähteä baariin meidän kanssa ja muutenkin suunnilleen puuhailla samoja asioita.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Jeps. Kotikissa pitää ihmistä lajitoverinaan. Isäni oli tästä asiasta aivan varma seurattuaan Miukun elämää vuosien ajan, ja samalle kannalle kallistun itsekin.
Ehkä kissa ei ymmärrä ihmisen käsitettä, mutta jospa sen mielestä ihminen on joku harvinaisen hassunnäköinen kissarotu?

Hedari kirjoitti...

Harvinaisen näköinen ja kömpelö, joo. Ja yllättävän iso. Mutta kissat eivät ole pikkumaisia.

Eilen metsästettiin hiirtä yhteistoimin kissojen kanssa. Kiinni saatiin. Mutta huomasin, että luotamme eri aisteihin. Kissa hajuaistiinsa ja minä näkööni.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Jaoitteko hiiripaistin kristillisesti kaikkien metsästäjien kesken? :-)

Hedari kirjoitti...

Lahjoitettiin vähäosaisille. (Heitettiin raato naapurin pellolle).

Hyvärinen J. kirjoitti...

Kiltisti tehty. Hiirivainaa palasi luonnon kiertokulkuun :-)