Talven tapaista

Töissä kuulin tänään kai ensimmäistä kertaa elämässäni lausuttuna termin "patriarkaalinen kulttuuri". Minun on myönnettävä, että en aivan ymmärtänyt, mihin patriarkoilla viitattiin asiayhteydessä - sen paremmin Konstantinopolin kuin Moskovankaan kirkonmiehistä ei ollut kyse. Jotain hyvin ikävää tuo patriarkaalinen kulttuuri joka tapauksessa oli.

Lunta on sadellut sen verran, että maisemaa kehtaa pintapuolisen talviseksi kutsua. Pururadan ensimmäisellä kierroksella tuli ikävä Seymoren maksamakkaraa, mutta sehän oli perinteiselle tyylille tarkoitettua. Maanantainen pinta oli tehnyt suksien pohjille turhan karhean hionnan. Seuraavat kierrokset luistivat jo vähän paremmin. Kevyt lumisade lakkasi kesken matkan.

Hyvän alkuverryttelyn jälkeen kotipihan lumityöt hoituivat nopeasti. Lopuksi koivun oksassa roikkuminen teki selälle hyvää. Laitoin myrskylyhdyn valaisemaan iltaa. Pihatulia tulee melko epärationaalisesti polteltua joulukauden jälkeen vain vähän, vaikka illat ovat pimeitä vielä pitkään.

in-addr.arpi

Minun on myönnettävä, että Blogistanin arpikudoskilpailusta tulee mieleeni jälleen kerran kultaisen 1980-luvun TV-ohjelma "Fakta homma" ja tällä kertaa erityisesti siinä esiintyneet autokauppiaat. Kilttinä ihmisenä en toki ole kommentoinut kenenkään blogiin "Ai s****na!" Olen tavannut ihmisiä, jotka osaavat kyseisen diskurssin niin vakuuttavasti, että en edes yritä kilpailla. Mutta kerron silti. Läps. Ai s....

Minulla on oikeassa kädessäni kaksi enää heikosti havaittavaa arpea. Kämmensyrjää raapaisi voimalla laskeutuva Dm7-kiskoauton konepeitto kesällä 1997, kun olin avustamassa vek. Räsästä jonkin pikku huollon tekemisessä. Ensiapukurssista oli sen verran hyötyä, että onnistuin tekemään yllättävän isosti vuotaneeseen haavaan kohtalaisen painesiteen.

Tämä vekotin voi suuttuessaan puraista. Kuvassa tosin ns. kylmä pää; moottori ja konepeitto ovat toisen pään ohjaamossa.

Terveyskeskuksessa kysyin lääkäriltä ja hoitajalta, kumpi on harrastanut enemmän nahkakäsitöitä. Hoitaja sanoi harrastaneensa jonkinlaisia ompeluhommia. Ehdotin, että jos hän sitten hoitaisi tikkaamisen. Niin hän teki, ja kauniisti tekikin.

Toinen, etusormeen syntynyt arpi juontaa juurensa alkusyksyyn 2001. Olin äidilläni hakkaamassa klapeiksi pihasta kaadettua vanhaa koivua. Sahuri ei ollut pätkinyt kaikkia pölkkyjä aivan suoriksi, ja joitakin piti kädellä hieman tukea halkaistaessa. Niinhän ei sopisi tehdä. Minulla oli turhan isot työhansikkaat, ja jotenkin kirveen terä onnistui tempaisemaan löysää kangasta mukaansa ja kiilaamaan sen ja osan etusormen nahkaa ja lihasta pölkkyyn.

Kuva on lavastettu tänä iltana liiterin takana, mutta jotenkin tähän tapaan onnistuin sähläämään.

Terveyskeskuksessa oli lääkärin työparina sama hoitaja kuin edellisellä tikkauskerralla, ja pyysin häntä taas hoitamaan ompelun. Hyvä tästäkin tuli, mutta nivelen kohdalla olevana arpi jäi hieman pysyvämmäksi kuin kämmensyrjässä. Tai sitten se johtuu siitä, että onnistuin tärvelemään hyviä ompeleita reilu viikko myöhemmin Haapamäellä, kun irrotin nostoketjuja veturinpyörästä varomattomasti.

Pieniähän nämä ovat olleet, ja siitä saan olla iloinen.

Kielillä puhumisesta

Maanantaisessa kirjoituksessani käytin termiä "kansalaisopistosaksa". En missään tapauksessa tarkoittanut väheksyä kansalais- ja työväenopistojen ja muun vapaan sivistystyön kentän tarjoamaa koulutusta. Päinvastoin, oman kokemukseni mukaan kielenopetus kansalaisopistossa on hyvin korkeatasoista. Termillä halusin viitata oman kielitaitoni vaatimattomaan tasoon: viimeksi olen käyttänyt saksaa vuosia sitten yhden lukuvuoden mittaisella kansalaisopiston kurssilla.