tiistaina, tammikuuta 25, 2005

Jokohan saisi väsyttää?


Illansuussa latu oli tehty uusiksi. Pinta oli hyvä ja pitovoitelukin onnistui. Itselläni on vieläkin nollakelin tervaa, ollut lauantaista saakka. Puolisollani toimi lämpötilanmukainen synteettinen.

Kulta piti melkoista vauhtia, ja innostui vain kiihdyttämään viimeisillä kilometreillä. Lähti vielä illaksi kuoroon. Minua väsyttää. Tekisi mieli mennä pitkälleen sohvalle uunin lämpöön. Vilma on suunnitelman jo omalta osaltaan toteuttanut.

Habeas corpus


Minusta Tommi Perkolan viimeisimmässä kirjoituksessa ei ole oikeastaan kyse ruumismista ideologiana vaan siitä, että ihmisaivojen kysy prosessoida informaatiota säikeistettynä on vaatimaton ja sitä kautta ihminen-nimisen eläimen on oikeastaan mahdoton irtautua siitä, mitä ruumismiksi voidaan nimittää. Ihmisen on vaikea, lähes mahdoton erottaa saamaansa syötettä syötteen tuottajasta. Tässä ei ole mitään erikoista, koska syötteiden hakeminen on ihmiselle intentionaalista toimintaa, jolloin syötteen havaitsemiseen liittyy olennaisena osana syötteen antajan havaitseminen. Jos ihmisen tiedonkäsittelyjärjestelmä saisi syötteensä ensisijaisesti jonkun muun antamana, eikä intentionaalista havaitsemista tarvittaisi, olisi "ruumistinen" yhteys objektin ja subjektin välillä helpompi purkaa. Tätä taustaa vasten fundamentalistiset uskonnot, kansanvalistushenkiset koulukirjat tai tämän päivän viihdemedia ovat antiruumistisuuden airuita, koska ne haluavat tarjota informaatiota irrotettuna sen tuottaja-ruumiista.

Antiruumismi on oikeastaan henkilönpalvonnan vastaluku. Ne näyttävät täysin vastakkaisilta, mutta molempien itseisarvo on sama: huomattava optio ihmisiä koskevan vallan käyttämiseen. Ensimmäinen oli 1900-luvun suuri aate. En tiedä, haluanko välttämättä nähdä, onko toinen 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan vastaava.

Se, että nykyään on tapana irrottaa tuotos tekijästä, on lähinnä muoti-ilmiö samaan tapaan kuin ennenvanhaan muotia oli päinvastainen käytäntö. Muoti-ilmiön taustalla on se, että nykyään on huima ylitarjonta sellaisista kyvyistä, joita ennen pidettiin harvinaisina. Elämälle välttämättömien hyödykkeiden niukkuuden vähentyessä on voitu suunnata omia resursseja sellaisten kykyjen hankkimiseen, joita pidetään tavoiteltavina. On vain jäänyt huomaamatta se, että tavoiteltavuus päti erilaisessa toimintaympäristössä. Hyviä tieteentekijöitä, muusikoita ja muita entisajan "neroja" on runsaasti yli välittömän tarpeen. Ei ole mitenkään poikkeuksellista kuulua tuollaiseen ryhmään, joten on viehättävämpää identifioida itsensä suhteessa yhteisöön muilla, näennäisesti pienemmillä, areenoilla. Mitä vähäeleisemmiksi ihmiset muuttuvat julkisilla elämänkentillä, sitä mahtipontisempia he ovat yksityisillä. Blogismi on siitä yksi esimerkki.

2 kommenttia:

tommi kirjoitti...

Blogistanissa näkyy sukupolviero esimerkiksi miten Maalainen valitti matalaa sijoittumistaan top-listalla. Myöhemmin syntyneille päteminen listalla on jotenkin tabu. Myös esi-isillä ja saavutuksilla kehuminen näyttäisi olevan epäsopivampaa kuin paperimedioissa se oli.

Olen myös huomannut kavereistani, etteivät he arvosta kauheasti hierarkioissa nousemista. Suhteellisesta menestyksestä ei ole kauheasti enempää hyötyä kuin absoluuttisesta. Tämä näyttäisi tukevan sitä, että ruumismi on katoamassa tai ainakin vähenemässä.

Blogimaailmassa - ainakin suuressa maailmassa - ajatukset kulkevat paloina eli meemeinä blogista toiseen. Alkuperä hämärtyy ja ajatukset muotoillaan moneen kertaan. Keksijällä ei näytä olevan kauheasti painoarvoa, yleensä sitä ei edes tiedetä. Edelleen tuolla Suuressa maailmassa (tm) sama tieto näyttäisi kulkevan aina useaa kanavaa yhtä aikaa. Vaikka a-listalaisuudessa onkin monen mielestä vielä hohtoa, aika harvoin näkee, että joku uskoisi kauheasti omaperäisyyteensä.

Itse näkisin ruumismin katoamisen sen oireena, että arki halutaan irrottaa ideologisista suuntaviivoista. Ihmiset haluavat omaa aikaa eli tulosvastuutonta vapaa-aikaa. Pariutumistilanteet ovat vielä ja edelleen poikkeus, koska siellä öykkärikapitalismi elää siksi, että hyödykkeet ovat käytännössä aina jonkin yksilön omistuksessa eivätkä vielä kopioitavissa.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Nimenomaan tulosvastuuttomasta vapaa-ajasta (ja sen mahdollistamista toiminnoista) on tullut se foorumi, jossa kilpaillaan. Tietenkään kaikki eivät halua kilpailla nykyään, kuten eivät ennenkään, ja kautta historian on varmasti ollut lukuisa joukko ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä olotilaansa. Voi myös olla, että nykyään kilpailevat ovat perusluonteeltaan erilaisia ihmisiä kuin aikaisemmin kilpailleet.

Mutta joka tapauksessa, kilpakentillä menestystä ei näytetä samanlaisilla symboleilla kuin aikaisemmin, ja siksi niitä voi olla vaikea hahmottaa kilpakentiksi. On ikäänkuin siirrytty "määrällisestä" menestyksen mitattavuudesta "laadulliseen".

Pari kieltämättä huonoa ja vain pintapuolisesti mietittyä esimerkkiä siitä, miten kilpailu on siirtynyt julkisilta elämänkentiltä yksityisille:
Ihmisten välisten suhteiden tuomaa menestystä ei mitata niinkään luottamustehtävillä tai "kunniaviroilla" kuin omien seurapiirien "tasolla". Samoin fyysisen elämäntavan tuomaa menestystä ei mitata sijoituksilla ja mitaleilla vaan vaikkapa omalla ulkonäöllä.