Ähkiv Bill meet Lemminkäinen

Tänään tuli kuluneeksi 143 vuotta siitä, kun ensimmäinen matkustajajuna kulki Helsingistä Hämeenlinnaan, tasan sadan virstan matkan. Kyseessä oli vasta valmistuneen rautatien vihkiäisjuna. Matkustajina oli arvovaltaista kutsuvierasjoukkoa: senaattoreita, virkamiehiä, rautatien johtokunta ja Suomen lähes koko insinöörikunta.

Veturina oli brittiläisvalmisteinen Lemminkäinen, samaa vuonna 1860 maahan saatua sarjaa kuin ensimmäisenä Suomessa liikkunut veturi Ilmarinen. Tuohon aikaan vetureilla ei vielä ollut sarjamerkkejä. Numerot annettiin vuonna 1865.

Näin kuvaili Helsingfors Tidningarin toimittaja ensimmäisen junamatkan sujumista:
"Varmaan teki unohtumattoman vaikutuksen jokaiseen, jolla oli onni päästä mukaan ensimmäiselle varsinaiselle rautatiematkalle omassa maassa, kun hän pimeänä, hiljaisena tammikuun 31. päivän aamuna lähestyessään Kaivokatua äkkiä näki kirkkaan kaasuvalon loistavan vastaansa asematalon pitkästä akkunarivistä ja samalla kuuli jo lämmitetyn höyryhevon raskaat huohotukset. Oli kuin olisi äkkiä poistettu uutta päivää, uutta aikaa peittänyt esirippu, ja niinhän todella tapahtuikin. Anteeksi suotavaa oli, jos eläköönhuuto tietämättä, melkein puoliääneen, pääsi huulilta.
[...]
Kenraali Stjernvall asettui junan johtajaksi tenderille, everstiluutn. Strömberg ja insinööri Törnudd lipuilla koristetulle veturille, ja muutamien vihlovien vihellysten jälkeen läksi nuori, mutta jo hyvien koeteltu 'Lemminkäinen' liikkeelle.
[...]
Kulku kävi milloin nopeammalla, milloin hitaammalla vauhdilla, tasaisesti ja hyvin, voimakkaanlainen tärinä vain todisti, että maa oli kovasti jäätynyt. Osastojen, ainakin ensimmäisen luokan, paikat ovat niin mukavat kuin eurooppalaisella rautatiellä on oikeus vaatia, eikä hyvää tuulta mitkään ulkonaiset haitat häirinneet.
[...]
Hyvinkään asema - puolen tunnin pysähdysaika - junan taasen 9 ajoissa pysähtyessä ensimmäinen konduktööri, muhkea, sotilasryhtinen mies, jonka vähän aikaa siten oli nähty kantavan itse Suomen kaartin lippua. Astuttiin vaunusta, mentiin asemataloon, joka täällä oli melkein täydellisesti sisustettu, ja nähtiin sen salissa kaksi katettua pöytää, toinen sangen runsaine ruokatavaroineen, toinen höyryävine kahvipannuineen. Tämä oli rautatieravintolan ensi esiintyminen Suomessa. Ja se oli hyvä. Ruokahalu oli yhtä erinomainen kuin matkustajain mieliala. Edelleen eteenpäin Riihimäelle ja 10 minuutin levon jälkeen edelleen Leppäkoskelle. Vasta paikoilleen asennetun, tähän saakka tarkastamattoman rautatiesillan yli, joka jonkin matkaa aseman eteläpuolella vie poikki Leppäkosken joen, kuljettiin sen näyttämättä vähintäkään taipumusta luhistumiseen, ja niinpä oltiin sen Rubiconin yli, joka tähän saakka on ollut rajana veturien pyrkimyksille pohjoista kohti.
[...]
Tästä lähtien muuttuivat maisematkin toisellaisiksi kuin tähän saakka kuljetut. Alkoi näkyä viljeltyjä seutuja, herraskartanoita, kyliä. Tien vieressä nähtiin yhä taajempia väkijoukkoja; seljälleen avatut silmät ja ammollaan olevat suut osoittivat kyllin selvästi, että tässä töllisteltiin jotain todella uutta ja ennen näkemätöntä. Suuremman joukon koossa ollessa puhkesi ihastus eläköönhuutoihin, niin innokkaisiin kuin Hämeen rahvaalta saattaa vaatia. (edit: eläköönhuudot lienevät olleet tyyliä: 'Jaa. Tossakos toi ny sitten oli?''No eipä ollu kummonen. Mutta mikäs pehtoori tuolla hiilivaunussa kekkuloi?') Vain hevoset heristivät korviaan puoliksi vavisten ja näyttivät kysyvän nähdessään ohi kiitävän junan: onkohan meidän aikamme nyt kokonaan ollut ja mennyt?
[...]
Sanomattakin on selvää, että tungos asemalla oli suuri, että koko Hämeenlinna oli sinne kokoontunut ja että sydämellisin ilo loisti miesten sekä naisten silmistä.Me matkustajat tuskin olimme astuneet vaunusta, kun meidät jo johdettiin odotussaliin, jossa loistava suuruspöytä odotti, samppanjalasit täytettiin ja lehtori Euren esitti ensin maljan kenraalimajuri Stjernvallille, jonka taitavaa johtoa etupäässä oli kiittäminen Suomen ensimmäisen rautatieradan rakentamisesta[...]"

Vihkiäisjunan majesteetillista vauhtia ajettu matka alkoi Helsingistä aamulla klo 6, ja Hämeenlinnassa oltiin klo 11.20. Hämeenlinnasta takaisin päin lähdettiin klo 12.45 ja Helsingissä oltiin klo vähän ennen klo 18:aa.

Kun aikataulunmukainen liikenne alkoi, kesti matka yhteen suuntaan 4 tuntia 40 minuuttia. Juna kulki kolmena päivänä viikossa Helsingistä Hämeenlinnaan ja kolmena toisinpäin. Vuonna 1864 matka-aikaa oli supistettu jo kokonaisella tunnilla, ja molempiin suuntiin ajettiin joka päivä. Maailma muuttui aivan toisenlaiseksi hevospeleihin tottuneille, ja Suomi-niminen kansakunta alkoi rakentua yhä konkreettisemmalla tasolla, kun oli väline yhdistämässä kansaa ja sen elinkeinoja.

Rautateiden levitessä Suomen kaupungit joutuivat luopumaan ikiomista "aikavyöhykkeistään", kun junien aikataulujen vuoksi kellot oli täsmäytettävä rautatiekaupungeissa käymään samaa aikaa.

Entä Ähkiv Bill? Kyse on veljeskansamme termistä kuuluisalle yhdysvaltalaiselle Puffing Bill -veturille. Nimi kuulostaa hauskalta. Ja eikö suomen kielessäkin ähkiminen kuvaa hyvin höyryveturin äänimaisemaa? Tämän torpan asukkaat ainakin ovat sitä mieltä, että lastenlaulun alkusanat pitäisi muuttaa kuulumaan:
"Pienen pieni veturi aamulla kerran
hieroi hyvin savuisia silmiään.
Sitten se pihisi ja puhisi ja ähki..."

Näin on kyllä tehtykin, ja laulavaisten lasten vanhempien ilmeet kuulemma olivat jostain syystä hieman hämmentyneet.

Ähkiv Billin kirjanurkka

Edelleen ratojen varsilta. Suomea koskeva tai sivuava rautatiehistoria ei ole ollut mitenkään erityisen suosittu aihe tieteellisissä tutkimuksissa, ainakaan monografioissa. Tuomo Polvisen "Die finnischen Eisenbahnen in den militärischen und politischen Plänen Russlands vor dem ersten Weltkrieg" vuodelta 1962 on tietysti klassikko. Pentti Meklinin "Päämääräongelma valtion liikelaitoksessa. Tutkimus liiketaloudellisesta ja yhteiskunnallisesta kannattavuudesta operatiivisen ja poliittisen johdon päämääränä, muotoutumisesimerkkinä Suomen Valtionrautatiet" vuodelta 1987 on muodollisesti yrityksen taloustieteen ja laskentatoimen alaa, mutta VR:n historian näkökulmasta ainakin omasta mielestäni erittäin mielenkiintoinen opus. Alpo Juntusen "Valta ja rautatiet. Luoteis-Venäjän rautateiden rakentamista keskeisesti ohjanneet tekijät 1890-luvulta 2. maailmansotaan" on kymmenkunta vuotta uudempi. Muitakin toki on, mutta nuo kolme esimerkkiä ovat laajassa mittakaavassa melko tunnettuja ainakin rautatiehistorian harrastajien parissa.

Viime vuoden lopulla joukkoa täydentämään on tullut Kimmo Lagerblomin "Kaukana Kainuussa, valtaväylän varrella etnologinen tutkimus Kontiomäen rautatieläisyhteisön elinkaaresta 1950-1972".

Voiteluvinkki

Tänä iltana hiihtokeli oli mitä parhain. Startin Tervaviitonen piti, ja kelpasi jopa tarjota voiteluvinkiksi. Puolisoni intoutui taas kerran pitämään sellaista vauhtia, että tekee vaikeuksia pysyä perässä. Nyt nukuttaa.