Väsyneitä aatoksia
Illalla dojolla en onnistunut täysin irtautumaan työmietteistä. Mietin oppimista. Tulin paikalle melko varhain, ja ehdin katselemaan nuorimpien junioreiden harjoituksia. Heillä oli kivaa ja vauhti päällä. Minusta on erittäin hyvä, että kovin nuorena ei panosteta liikaa lajinomaisiin harjoitteisiin, kilpailemisesta puhumattakaan, vaan keskitytään siihen, että harrasteessa on mukavaa.
Luulen, että nykyään yhä useammalle tiedollisten asioiden oppiminen on suhteellisesti helpompaa kuin fyysisten taitojen. Missä määrin tämä muokkaa yleisiä asenteita esimerkiksi urheilussa menestyviä kohtaan? Ja onko asialla jotakin tekemistä sen kanssa, että jo tänä päivänä urheilussa menestyneiden on aikaisempaa helpompi menestyä näyttävästi myös muilla julkisilla elämänkentillä? Entä millaiseksi kulttuuri muuntuu, jos käytössä olevan materiaalisen ja pikkuhiljaa myös tiedollisen kapasiteetin yltäkylläisyys kasvaa ja niukkuus ilmeneekin nimenomaan fyysisissä taidoissa? Voiko esimerkiksi ulkonäkökeskeiseksi sanottu ihmissuhdekulttuuri olla jo jonkinlainen merkki tästä - fyysisistä asioistahan siinäkin on kyse?
Mietin myös, olenko itse oikeastaan koskaan osannut lajia oikeasti, vaiko vain joitakin yksittäisiä asioita ja monia niistäkin mitenkuten. Totesin että olen jäävi miettimään sitä.
Kotiin polkiessa oli vastatuuli, ja lämmin sauna odotti.
2 kommenttia:
Luulen että tässä on sama asia kuin matikassa. Nykykoulu painottaa sisältöjä, jotka voi oppia ulkoa. Niistä saa nopeasti mitattavaa tulosta. Taidot, joiden hankkimiseen tarvitaan toistoa ja harjoitusta ovat epäsuosiossa.
Näin varmaankin on. Ja matematiikan kaltaisilla, ulospäin vaikeammin näytettävissä olevilla, taidoilla on vielä se monen oppimismotivaatiota heikentävä ominaisuus, että niiden realisoiminen ei ainakaan nopeasti tarkasteltuna vaikuta edes niin helpolta kuin esimerkiksi fyysisten taitojen.
Lähetä kommentti