keskiviikkona, syyskuuta 01, 2004

Malja viinimarjamehua ruumiille


Illan treeneissä möyrittiin matossa. Se on hyvää, kaunista ja - ennenkaikkea henkisesti - terveellistä toimintaa, koska se muistuttaa siitä, miten ruumis kuuluu väistämättömänä osana ihmisen olemukseen.

"Ruumismi" (kun ensi kerran luin sanan arvatenkin newsseista tai blogeista, siitä nousi mielleyhtymä vanhojen laivojen ruumien bongailuun :-) on hienoa niin kauan kuin se ei tarkoita ruumiin palvontaa tai ylikorostusta. Ennen kaikkea se on hienoa siksi, että se opettaa hengelle nöyryyttä. Nimittäin nykyaikaisessa kohtuulliseen peruskoulutukseen ja kansansivistykseen nojautuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole juurikaan niukkuutta hengentuotoksista. Ei sen paremmin omista kuin yleisesti tarjolla olevista. Ei, vaikka sitä yritetäänkin luoda julkkis-, väkivalta- ja muun roskaviihteen avulla. Peruskansalainen voi yleensä olla aivan tyytyväinen henkisiin saavutuksiinsa, koska ne riittävät hänen (ja isomman tai pienemmän lähipiirin, kuten vaikka Blogistanin) tarpeiden tyydyttämiseen. Joskus jopa siinä määrin, että peruskansalainen joutuu hybriksen uhriksi kuvitellessaan mielensä tuottavan jotakin ainutkertaista.

Mutta ruumis, joka opettaa esimerkiksi, että ei ole kovin miellyttävää, kun kyynärniveltä kierretään väärään suuntaan, pitää liian kevyt- tai ylimieliseksi käyvän mielen kurissa. Lihan himoja on hillitty niin Paavalin nimiin menevällä galatalaiskirjeellä kuin monilla sitä ennen ja sen jälkeen kirjoitetuilla normatiivisilla teksteillä. Liiallisten hengen himojen hillitsemisen hoitaa osaksi ihmisen oma säätöjärjestelmä nimeltä ruumis.

Huonoja uutisia


Kenraali joutui talvisodassa jättämään Karjalan viholliselle, eikä toisessa erässäkään saanut sitä takaisin. Nyttemmin kenraalin yhtiö on perustanut sille suunnalle, tosin etelämmäs, koivuvaneritehtaan.

Naapurikylästä uhataan lopettaa samanlainen. Toteutuessaan uhka tietäisi lähtöpasseja 190 ihmiselle. Alihankintoina tehtävään logistiikkaan ja kunnossapitoon ulottuvine kerrannaisvaikutuksineen asia on paljon suurempi. Alueen kuntien taloudellinen tilanne on jo valmiiksi heikko.

Tilanne ei aikuisten oikeasti ole mukava. Eivät sen pienet lieveilmiötkään, vaikka liittyvät myös muuhun. Veturitallin asioista käydään puheluita, joita ilmankin aika kuluisi rattoisasti.

Ei kommentteja: