Täst mie tykkään

On hienoa käydä keskustelua asioista henkilön kanssa, joka keskittyy asioihin. Olkoonkin kyseessä väittely, jossa kumpikaan ei kykene vakuuttamaan toista osapuolta oman mielipiteensä oikeellisuudesta. Tai olkoonkin kyseessä asia, joka ei keskustelun jommallekummalle tai kummallekaan osapuolelle ole mitenkään merkityksellinen. Eihän keskustelun tarkoitus ole ollakaan mikään eloonjäämiskamppailu, valtapeli tai nollasumma-sellainen.

Taannoisen merkintäni kommenttipalstalla on ollut ilo vaihtaa näkemyksiä Tommi Perkolan kanssa. Hänelle sama virtuaalinen kädenpuristus kuin takavuosina newssien vänkääjätoverille (nimimerkki, oletan) Pertti Strömille.

Illansuussa järjestettiin paikkakunnalla Sotainvalidien Veljesliiton vuotuinen syyskeräys. Keräyksen suorittivat Panssariprikaatin varusmiehet, joiden oppaina toimivat paikallisista yhdistyksistä värvätyt vapaaehtoiset. Pääsin työmaalta viime tingassa paikalle. Leo oli toinen myöhäinen. Syystä tai toisesta kerääjiä ja oppaita oli varattu hieman vähemmän kuin kerättäviä alueita, joten häntäpäässäkin oli valinnanvaraa. Jaakko-organisaattori kysyi, mille alueelle me viimeisinä käskynjakojonoon tulleet haluamme. Pyysimme päästä sinne, minkä organisaattori käsitti tuottoisimmaksi tarjolla olevista. Jaakko antoi laajahkon itäisen jokirannan alueen, jossa tarvittiin kaksi opasta ja neljä kerääjää. Kerääjiä riitti vain kolme, mutta sitäkin tehokkaampaa. Lopputulos oli hyvä. Nämä kolme, kuten useimmat paikalle komennetut, olivat Panssariviestipataljoonasta (nimi ja joukkoyksikköstatus kertovat jotakin puolustusdoktriinista ja ennenkaikkea siitä, miten puolustusteknologinen ja -taktillinen kehitys vaikuttaa siihen).