Otilla

Eilen illalla kokouksesta (taas vaihteeksi) kotiin palatessani alkoi niveliä särkeä. Puolen tunnin sisään palelsi. Flunssaoireita on ollut ennenkin, mutta kuume taisi nousta ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella. Tottumattomalle harvinaisen ikävä olotila.

Aamulla minusta oli vain terveyskeskukseen lähtijäksi. Kotikylän terveyskeskus sai kelvata - ja hyvin kelpasikin - vaikka yleensä käytän työmaan sijainnin vuoksi naapurikaupungin vastaavan työterveyspalveluja.

Asian vierestä: työelämä epätasa-arvoistaa kansalaisia terveydenhuollon alalla. Työterveyshuolto on käytännössä ilmaista työssä oleville. Oman kokemukseni mukaan se on myös hyvin laadukasta. Sen sijaan työelämän ulkopuolella oleva joutuu maksamaan monissa kunnissa käytössä olevat terveyskeskusmaksut. Toki työssäoleva maksaa palkastaan työterveyshuollon kuluja, mutta pidätetäänhän työelämän ulkopuolella olevankin tuloista veroja, joita käytetään muuhun perusterveydenhuoltoon.

Työterveyshoitaja tutkaili kurkun, mittasi kuumeen (korvista, mikä sekin oli minulle uutta) ja määräsi kaksi päivää vemppaa. Iltapäivään saakka meni nukkuessa Vilman kanssa.

Sairastaminen ei ole mukavaa, mutta eniten tässä harmittaa se, että sairaustapaukset sotkevat asioita työmaalla. Tällä kertaa sijaisuusjärjestelyt kuitenkin onnistuivat hyvin, mistä asianosaisille suuret kiitokset.

Sikäli tauti sattui sopivasti, että olen saanut nauttia mitä viehättävimmän hoitajattaren hellästä hoivasta :-)

Juha Vuorisen ottamat teurastuskuvat ovat surullisen vaikuttavia.

Kyläpolitiikkaa

Tätä paljon blogihuomiota osakseen saanutta vaalikampanjointia ei liene tarkoitettu millään muotoa tosissaan otettavaksi. Jos olisi, ei pilkantekijän kuva yleisön silmissä jäisi sen paremmaksi kuin pilkan kohteenkaan. Mutta poliittisena huumoripläjäyksenä, 1800-luvun yhteiskuntaan pohjautuvien puolueideologioiden ja niiden vastakohtien huvittavuuden osoituksena, joksi tuo pitänee tulkita, Punikkilan ja Porvarlahden vastakkaisasettelu on mitä hauskin.

Piilottelen raukkamaisesti sivussa kotikylän kuntapolitiikan taistoissa, mutta huvittavuutta esiintyy täälläkin. Useammallakin foorumilla perätään taas kerran syytä 1990-luvun lopulla tapahtuneeseen kunnan rajuun velkaantumiseen ja vaaditaan syyllisiä esiin. Lähes kaikki keskusteluun osalliset tuntuvat kuitenkin noudattavan itsesensuuria siinä, että asian todellisesta syystä ei saa puhua. Viitataan korkeintaan epämääräisiin "investointeihin". Kunnan velkaantumisen varsinainen syy olivat suuret Helsinki-Tampere-moottoritien vaatimat investoinnit. Poikkipuolista sanaa moottoritieinvestoinneista ei kuntapolitiikassa tai mediamonopolissa ole suvaittu.

Moottoritien odotettiin tuovan kuntaan hyvinvointia samaan tapaan kun rautatie toi 1870-luvulla. Se toi kelpo joukon uusia asukkaita, jotka maksavat tunnollisesti veronsa käyden töissä - ja kuluttamassa - Tampereella. Päivähoito- ym. julkispalvelut sen sijaan kulutetaan kotipaikkakunnalla. On hyvä muistaa, että nukkumalähiö - olkoonkin pientalovaltainen ja luonnonläheinen - ei kerää niinkään asukkaidensa ostovoimaa kuin palveluvaateita. Tämä on keskeinen syy palveluiden yksityistämistarpeeseen kuntatalouden kannalta.

Se mitä odotettiin, uutta tuotanto- ja liike-elämää, ei ole toteutunut läheskään toivotussa mittakaavassa. Jos olisi, takaisivat luultavasti jo kasvaneet yhteisöverotilitykset kuntatalouden nykyistä paremman tasapainon. Aikanaan rautateiden tullessa syntyi risteysasemalle lisäksi suuri varikko. Huomattavan työvoimavaltainen rautatielaitos sinällään synnytti huutavan tarpeen uutta väestöä palvelevasta yrityselämästä. Moottoritie sinänsä ei ole tuonut työvoimavaltaisia liikenteen solmukohtia, varikoita ja niiden ihmisiä. Se on tuonut vain mahdollisuuden siirtyä paikasta toiseen, joka epäilemättä on käytetty niin hyvin kuin on ollut mahdollista. Mutta liikoja on ollut turha odottaa.