sunnuntaina, syyskuuta 19, 2004

Kotirintamalta


Päivällä jouduin tai pääsin harjoittamaan hiukan poliittista valokuvaustoimintaa. Iltapäivä sujui mukavasti sukulaispariskunnan hopeahääpäivän merkeissä. Juhlaparin tytär oli taas kerran loihtinut herkkupöydän. Pistämättömään ammattitaitoon törmätessään ei voi kuin ihailla.

Illalla kävimme paikallisessa elokuvateatterissa katsomassa Juoksuhaudantien. On tunnustettava, että en ole lukenut kirjaa, joten vertailukohtaa alkuperäiseen aiheeseen on mahdoton tehdä.

Elokuva oli minusta synkkä. Se tuntui myös jossain määrin epärealistiselta, joskin mielen järkkymisen ilmentymät voivat varmasti vaikuttaa meistä muka-normaaleista sellaisilta. Minusta kyseessä oli jonkinlainen sairaan mielen kehityskertomus. Toisaalta toisista lähtökohdista elokuvaa arvioiva voisi helposti tuomita sotaveteraanihahmo Taiston epärealistiseksi. Minä puolestani väitän, että heitä on ja vieläkin juuri noissa taloissa.

En ole missään määrin elokuvatuntija, ja näkemykseni voi olla perusteeton. Mutta minusta Juoksuhaudantien odysseia muistutti melko paljon Taksikuskin vastaavaa.

Siitä on vaikea päästä mihinkään, että ohjaaja Veikko Aaltonen osaa työnsä. Ja että Kiinteistömaailma Oy osaa reaalimaailmassakin markkinoida mielikuvilla. En tiedä, haluaako Aaltonen (tai alunperin Hotakainen?) sanoa tuotoksellaan jotakin erityistä. Julistavia sävyjä on vaikea löytää. Päähenkilöä ei liiemmin sympatisoida. Ehkä elokuva haluaa osoittaa "minä tahdon" -asenteen kääntöpuolet ja sen paradoksin, joka syntyy haettaessa menneisyyden kriisitilanteista liian suoria toimintamalleja aivan toisenlaisiin nykypäivän ongelmiin.

2 kommenttia:

Sivustaseuraaja kirjoitti...

Itse en ole kirjaa lukenut enkä elokuvaa nähnyt. Poikani luki kirjan ja piti sitä todella synkkänä, viattomien ihmisten kiusaustarinana. Kun elokuva tuli paikkakunnalle, hän kieltäytyi menemästä katsomaan sitä juuri tuon samaisen synkkyyden takia. Mutta varmaan tarinalla on omat ansionsa. Itseäni kyllä kuvauksien alkuperäisestä rintamamiestalosta syntynyt markkinahumu vieroksuttaa suunnattomasti.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Jos kukaan, niin he, jotka ostavat tuon Hakuninmaan talon, ostavat ensisijaisesti mielikuvan. Tai sitten ei. Rintamamiestalo on hyvä talo.