Vesireittejä

Aamu alkoi pahoissa teoissa. Kuuden jälkeen ei vielä tuullut, ja pihatien rikkaruohot joutuivat Roundup-suihkeella toteutetun kemiallisen sodankäynnin kohteeksi.

Puolisoni ja minä vietimme koko lailla täydellisen kesäisen lomailupäivän sisävesilaivalla. Hyppäsimme aamupäivällä Hämeenlinnan junaan, ja rantakasinon vierestä nousimme Hopealinjan laivaan. Maakravun silmiin katamaraanirunkoiselta näyttänyt alus kuljetti Visavuoren laituriin, jossa pohjoiseen jatkavien piti vaihtaa laivaa. Laivan kapteenin selostukset reitin varren ympäristöstä olivat paitsi äärimmäisen selkeäsanaisia myös mielenkiintoisia sellaisenkin korviin, joka luulee ennalta tuntevansa jossain määrin Hämeen historiaa ja kulttuuria.

Kotikylä näyttäytyi matkan varrella uudesta näkökulmasta. Kukaan ei sieltä laivaan pyrkinyt eikä ketään jäänyt maihin, joten laituri ohitettiin melko kaukaa. Vanajan lehtomaiset rannat vaihtuivat Pyhäjärven karuiksi kallioiksi Lempäälän kanavan jälkeen.

Nokian vesillä laivan imuun lyöttäytyi vesiskootteri, jolla ratsastaneet kaksi nuorta miestä esittelivät melkoista rodeota. Välillä matkustaja, välillä kuljettajakin joutui kokeilemaan kelluntapukunsa toimivuutta.

Meillä oli aikomus syödä laivalla, mutta tyydyimme muutamiin nestemäisiin virvokkeisiin. Siirsimme aterioinnin Tampereelle, mutta sieltä taajamajuna toi nopeasti kotiin. Kotimatkalla hain polkupyörän tarakalle pizzat rautatieharrastajien paikallisesta kulttipaikasta. Antiterveysaterian kruunasi se, että pizzat huuhdottiin alas Tullintorin marketista ostetulla sangen juurevan makuisella Kukko-nimisellä mallasjuomalla.

Meillä oli pitkästä aikaa kinojärkkäri mukana, ja filmiä paloi kiitettävästi. Minulta paloi myös kalju ja niska. Yleensä ihoni ei pala helposti, mutta järvimaisemassa tätä sattuu. Sen sijaan kulta punapäänä on herkästi palavaa sorttia, mikä tänäänkin kuin varkain tapahtui.

Käyrä nousemaan

Sepustukseni taitaa olla Pinserin listalla tähänastisen sijoituksensa huippulukemissa. Iso kiitos, Khilou :-)