Aamuhetki pyörän selässä

Puolisoni lähtiessä aamulla töihin houkutti tyyni ja aurinkoinen sää polkupyörän satulaan. Ajelin vähän yli 40-kilometrisen lenkin Vanajaveden parin selän ympäri rauhalliseen tahtiin. Rauhallisesta menosta huolimatta pullollinen mustikkamehua oli hyvä matkakumppani. Alkaa näyttää kesältä.

Reitin yhdellä hienoimmista kohdista avautuu teollisen yhteiskunnan yksi kansallismaisema. Maisema, joka on jotakin aivan muuta kuin sinänsä kaunis, mutta kuollut Tammerkosken miljöö.

Moni muukin oli lähtenyt pyöräilemään tai rullaluistelemaan. Oli myös pariskuntia, joissa edustettuina olivat molemmat liikkumistavat. Pyöräilijä arvatenkin jäniksenä.

Kaikesta kesäisen pyhäaamun viihtyisyydestä huolimatta en edelleenkään jaksa ymmärtää kaksin liikkuvien hinkua ajaa polkupyörillä rinnakkain sen paremmin kevyen liikenteen väylällä kuin ajoradan reunassakaan. Kun näiltä liikenteen vaarantajilta vielä yleensä puuttuu kypärä, ei ole kaukana ajatus muista piittaamattomista moottoripyöräjengiläisistä, jotka katsovat omistavansa koko tien. Blogimaailman mieliaiheita sivuten on kirjoitettava havainto, että kun kaksi pyöräilijää edustaa tiettyä sukupuolta, ajetaan yleensä rinnan, mutta kun he edustavat vastakkaista sukupuolta, ajetaan yleensä peräkkäin. Keskenään eri sukupuolta olevat pyöräilijäparit ajavat milloin rinnan, milloin peräkkäin. Mitä enemmän turvavarusteita on päällä ja mitä sporttisempi menopeli alla, sitä turvallisemmin yleensä ajellaan (lukuunottamatta muutamia, täällä päin harvoja, kilpailuhenkisiä joille ei kevyen liikenteen väylän asfaltti taida olla riittävän tasaista).