Työväenluokka
Parhaillaan vietetään Valkeakoskella Työväen musiikkitapahtumaa jo 33. kertaa. Puolisoni ja minä ajelimme naapurikaupunkiin emme niinkään musiikin vaan elokuvan vuoksi.
Kaupungin piakkoin lakkautettavassa elokuvateatterissa - hieman yli 20 000 asukkaan kaupungissa elokuvateatteritoiminta ei enää DVD-aikakaudella ole ollut taloudellisesti kannattavaa, eikä kaupunki halunnut ryhtyä tukemaan toimintaa - esitettiin tapahtuman tiimoilta tuore dokumenttielokuva "Työväenluokka". Itse työväenluokkaisina ihmisinä ajattelimme, mikä olisikaan soveltuvampi paikka katsella tuo filmi kuin aivan tehtaanpiippujen alla sijaitseva vanha elokuvateatteri.
Ohjaaja Veikko Aaltosen piti olla itse paikalla kertomassa elokuvasta. Hän oli kuitenkin estynyt saapumasta, joten yleisön toivotti tervetulleeksi kaksi paikallista elokuvan päähenkilöä, UPM-Kymmenen Tervasaaren tehtaan pääluottamusmies Ari Reinikainen ja hänen myös paperiteollisuusalalle ryhtynyt poikansa Arto. "Hyvät toverit", aloitti Ari-isä puheensa yleisölle.
Elokuvan ilmestyessä jotkut kriitikot arvostelivat sitä keskittymisestä taloudellisesti hyvin toimeentuleviin valimo- ja paperityöläisiin matalapalkka-alojen sijasta. Elokuvan kaksi toisistaan erillistä tapahtumapaikkaa ovat Imatra Steel Oy:n valimo Imatralla ja UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren paperikone nro 5 Valkeakoskella. Tekopyhimmät - ehkä kateelliset - arvostelijat ovat syyttäneet filmiä mm. siitä, että valimotyöntekijä ajaa Mercedes-Benz-merkkisellä henkilöautolla. Nyt filmin nähtyäni en oikein osaa ymmärtää siihen kohdistettua kritiikkiä. Aaltosen tarkoitus on tuskin ollut tuottaa kriitikoiden kenties kaipaamaa sosiaalipornoa tai hurskastelua vaan kuvata tavallisia suomalaisia ihmisiä. "Luokkaristiriitoja" kaipaaville viime vuonna valmistunut tositapahtumiin perustuva draama "Eila" tarjoaa varmasti mieluisampaa katsottavaa.
Työväenluokka vaikuttaa ensiajattelemalta kovin iskevältä valinnalta leppoisan dokumentin nimeksi. Vähitellen se alkaa avautua. Elokuva tuntuu vihjaavan, että työväenluokka ei 2000-luvun Suomessa ole synonyymi riistetyille, alaluokalle tai köyhälistölle. Puhumattakaan sivistymättömistä. Imatralainen jämerä, mutta varsin laajakatseiselta - sanoisinko humanistiselta - vaikuttava pääluottamusmies Jukka Kärnä marssii vappukulkueessa ja pitää puhetta toverihaudalla. Sen sijaan elokuvan nuoret valkeakoskelaiset päähenkilöt, tuolloin Lotilan eliittikoulua käyneet paperitehtaan työharjoittelijat Arto Reinikainen ja Juha Ryynänen, sanoutuvat melko selkeästi irti ammattiyhdistysliikkeen puoluepoliittisesta yhteydestä.
Väitän, että suomalaisessa yhteiskunnassa työväenluokka on objektiivisena käsitteenä laajentunut huomattavasti viime vuosikymmenien aikana. Siihen on siirrytty yhtäältä maatalouselinkeinon harjoittajien määrän vähenemisen ja toisaalta julkisen sektorin viran- ja toimenhaltijoiden määrän kasvamisen vuoksi. Kun tilallisia ei enää paljonkaan ole ja kun virkamiehet eivät ole enää herroja, mitä jää jäljelle? Työväenluokka. Tavalliset suomalaiset palkkatyötä tekevät ihmiset koulutustaustasta ja ammatin yksityiskohdista riippumatta.
Yksi työväenluokalle ominainen tunnuspiirre, jota elokuvassakin paikoin korostetaan, on joukkovoiman käyttö tulopoliittisessa edunvalvonnassa. Tämän näkökulman huomioiden mm. lääkärit osoittivat työväenluokkaisuutensa paljon julkisuutta saaneen vuoden 2001 viisikuukautisen lakon myötä. Suurista yksittäisistä palkkatyön ammattiryhmistä lähinnä opettajat eivät suuremmin ole vielä joukkovoimaa käyttäneet. Opettajilla tuntuu edelleen olevan jonkinlainen vanhakantainen primus interpares -asenne, vaikka tosiasiassa ammattikuntaan kuuluu monia ryhmiä, joiden palkkaus tai muut työsuhdeasiat eivät ole asianosaisten mielestä lainkaan kunnossa.
6 kommenttia:
Hyvin kirjoitettu. Yksi elokuvan ideoista oli mielestäni tehdä vertailuja työväenluokka-käsitteen itsestään selvinä tuomiin alluusioihin. Siten se viittaa hienosti työväenluokka-käsitteen historiaan eri aikoina, sen historiallisesti säilyviin elementteihin ja osoittaa nykypäivässä konkreettisesti ilmenevät muutokset. Toisin sanoen tämä elokuva on samalla muuttamassa kuvaamme nykyaikaisesta työväenluokasta. Se ei sitä kiistä, mutta muuttaa etäännyttämällä sitä historiallisista mielikuvistamme ja korostamalla tämän päivän painotuksia.
Rajaus metalliteollisuuteen on ihan okei, sillä kyse ei ole työväenluokan kokovartalokuvasta, joka vaatisi varmasti oman sarjansa. Keskittyminen metalliteollisuuteen (ja sen myötä ennen muuta sosiaalidemokraattiseen työväenluokkaisuuteen) varmasti korostaa tuota muutosainesta. Työväenluokan perinteisyys kielenkäytössä ja osin toimintamuodoissakin hyppää tällaisen kaupunkilaisporvarin :-) silmille hauskasti.
Alun tehdaskohtaukset ovat upeita, ja ainakin helsinkiläisessä teatterissa alun äänet sulattamosta olivat huimaavat - todella raskasta metallia. Kun siitä kysyin, ohjaaja kertoi minulle että he joutuivat vaimentamaan niitä ääniä todella paljon ja silti jäljellä oli inferno.
Jutellessani tammikuun ensi-illan jälkeen osan "pääosan" esittäjien kanssa, he olivat elokuvaan varsin tyytyväisiä. Jotkut tietysti kaipailivat elokuvasta pois jätettyjä kohtauksia mm. metsästysretkeltä. Mutta kuvien valinta on ohjaajan ja leikkaajan hommia, sekin siinä sitten todettiin.
Joku bloggaaja, ehkä Tiedemies (ellei Taantumus tai Lovelacen testi), esitti joskus arvion, että nykyisessä yhteiskunnassa on suuri keskiluokka mutta vain hyvin pieni alaluokka. Ei varmaan ole epäilystä kumpaa tuossa kuvattu työväenluokka edustaa.
Varmaankin keskiluokkaa, jos nykyistä työssä käyvää työväenluokkaa vertaa elintasoltaan muutaman vuosikymmenen takaiseen.
Mutta eihän se elintaso ole kaikki vaikka hienoa onkin. Ei se elämä sillä selity. Siihen tämäkin elokuva antaa paljon vinkeitä.
On toimintatapoja, identiteettejä ja niihin liittyviä rituaaleja, osallistumisvaateita - nykyinen työväenluokka on yleisesti unohtanut ainoan voimansa ja laiskistuu osallistumisestaan lähes olemattomiin, mutta kuten elokuva kertoi, se ei päde kaikkien kohdalla eikä kaikissa asioissa. Ja sitten on monia muita inhimillisiä tarpeentyydytyskuvioita, joissa puhe "alaluokasta" ja "keskiluokasta" ei oikein natsaa.
Jotenkin tuo työväenluokan kieltäminen tuntuu propagandistiselta tavoitteelta tai sitten on sen propagandan tulos, tyyliin työväenluokkaa ei tarvita käsitteenä, koska kaikki on niin hyvin jne. EVA on voittanut.
Sediksen kanssa olen samaa mieltä siitä, että filmin yhtenä tarkoitteena on varmasti ollut työväenluokka-käsitteen modernisoiminen. Loppukohtaukset olivat tätä puhtaimmillaan. Ensin paperitehtaan työharjoittelija toteaa, miten häntä ei politiikka kiinnosta. Aivan lopun saunapuheissa vanhemmat metallimiehet muistelevat menneitä ja puheissaan valmistautuvat jättämään paikkansa nuorille. Tuossa ei ohjaajan tarvinnut kummoistakaan symboliikkaa käyttää.
Elintason osalta työväenluokka alkaa tosiaan olla synonyymi keskiluokalle, samoin työsuhteen monien tunnuspiirteiden osalta. Pitkälle koulutetut ovat muuntuneet massaälymystöksi (minusta osuva termi, jonka lainasin sunnuntain Hesarista), jonka asema työmarkkinoilla muistuttaa monessa suhteessa työväkeä.
Mutta myös kulttuurillisesti tapahtuu suurta integraatiota erilaisten työelämässä toimivien yhteiskuntaryhmien kesken. Unohdetaan nyt arvoväittämät, mutta voitaneen sanoa, että yksi suuri tekijä on se, että tosi-TV/iltalehdistö-akselin massaviihde viihdyttää (ja ehkä tarjoaa "todellisuuskuvaakin"?) perinteisistä yhteiskuntakerrostumista ja koulutustaustoista riippumatta.
"Työväenluokkahan" on muuten vain sana. Jos haluaa kutsua Suomen yhä kasvavaa keskituloisten joukkoa sillä nimellä niin siitä vaan. Mutta tietysti siinä on aina se vaara, että politisoidaan tämä porukka, luodaan yhteen muottiin ilman mitään perusteita. Varmasti monelle työväenluokka on vasemmistolainen ilmaus. Suomalaisessa keskiluokassa on lääkäreitä, jotka ovat vasemmistoliittolaisia ja pienipalkkaisia hoitajia, jotka ovat kokoomuslaisia.
Itse puhuisin keskiluokasta juuri siksi, koska se on poliittisesti neutraalimpi ilmaus.
Kyllä, keskiluokka on tänä päivänä huomattavasti neutraalimpi ja "poliittisesti korrektimpi" termi kuin työväenluokka. Keskiluokka-termiin ei liity enää itsestäänselvää assimilaatiota poliittisiin virtauksiin.
Mielenkiintoinen jännite syntyykin siitä, että yhtäältä perinteisten poliittisten aatteiden ja toisaalta niiden kannattajien kulttuurin, elintason ja työmarkkina-aseman välinen suhde on Suomessa voimakkaasti muuttunut koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan, mutta erityisesti 1980-luvulta alkaen.
Lähetä kommentti