Vanhat koneet

Ruohonleikkuun jälkeen terää puhdistaessa se näytti siltä kuin olisi tarve käväistä tahkoa tervehtimässä. Terä irti ja veturitallille.

Kastelukannulla hieman vettä tahkon vesisäiliöön. Sen jälkeen sulakkeiden tarkistus ja kääntö isommallekin nyrkille muotoillusta kahvasta. Ikivanha moottori ulvahtaa kuuluvasti, kun puolen kilovoltin jännite syöksee siihen useamman kymmenen ampeerin käyttövoimaa. (Tallilla on melko mielenkiintoinen sähköliittymä.)

Moottorista lähtee katon rajassa kulkevaa voimansiirtoakselia pyörittävä hihna, valtaremmiksi kutsuttu. Läps, läps, läps, läps, läpsläps, läpsläps, läpsläps, läpsläps. Tarpeeksi monta kertaa lupailtuaan valtaremmi vetää akselin pyörimään. Kun lepokitka on voitettu, valtaremmin liike ja akselin raskas jyrinä tasoittuvat.

Akselin toimintaa säädetään vivulla, joka tuo mieleen höyryveturin valtaventtiilin kahvan. Vivulla siirretään akselilta liikevoiman ottavia hihnoja kulloinkin haluttuja koneita palvelevaksi. Nyt kahva on valmiiksi asennossa, jossa voimansiirto pyörittää vain tahkoa.

Entisen verstaan kuningas on nurkassa ikuista unta nukkuvalta näyttävä sorvi, jonka tyyppikilpi kertoo valmistetun Yhdysvaltain itärannikolla 1890-luvulla. Siirtämällä voimansiirtoakselin vipua sekin heräisi henkiin taitavakätistä palvelemaan.

Terä teroittuu yllättävän helposti. Tällainen useammasta teräpinnasta koostuva heiluriterä tuntuu pistävän vähemmän pahakseen kiven kanssa kohtaamisia kuin perinteinen malli.

Tahkon säiliöön tuli kaadettua enemmän vettä kuin oli tarpeen. Jätän sen valumaan hiljakseen kastelukannuun. Joku muinainen kaunosieluisia taipumuksia toteuttanut tallimies on maalannut säiliön kylkeen säntillisin jugend-henkisin kirjaimin ohjeen. Enää fragmentti on jäljellä: "[...]ehkäise [...] säi [...] sta". Ehkä ohjeella haluttiin ehkäistä ainakin säiliön ruostumista. Nyt se on tehty.