Tuomaanpäivän hämärtyessä
Kirjoittelen vaihteeksi veturitallin tallimestarin huoneesta. Toin tyrkylle mahdollisia talvikävijöitä houkuttamaan VR:n virkapostin (ainoaa postia, joka enää kulkee junalla) viikolla tuomat ensi vuoden rautatiekalenterit ja muutamia kirjoja. Lämmintä on niissä tiloissa, joissa pitää. Yli sata vuotta aikaa mitannut miehistöhuoneen Junghans oli väsähtänyt, mutta vieterien vetäminen sai tutun tikityksen ja puolen tunnin välein soivat vaimeat kumahtelut taas kuulumaan.
Viime yönä tuli nukuttua pyöreästi kellon ympäri. Kävin pitkälleni olohuoneen sohvalle takkatulen ääreen klo 21:n aikoihin. Jossakin vaiheessa vierteisessä huoneessa kirjoitellut puolisoni lähti nukkumaan ja herätteli minua sen verran, että vaihdoin unialustaa. Yhdeksän aikoihin aamulla Vilma ilmoitti hienovaraiseen tapaansa kuuluvasti kehräämällä, että aamiainen alkaa olla jo pahasti myöhässä.
Yksi roikkumassa ollut kotityö tuli vihdoinkin tehtyä eilen. Sopivan säätilan innostaman kulta pesi etelänpuoleiset ikkunat, ja samaan urakkaan sain vihdoinkin vaihdettua niihin liiallista talven viileyttä ja kesän lämpöä takaisin heijastavat rullaverhot. Viime kesän opetusten mukaan lämpö on näistä kahdesta huonekasveille ikävämpi asia. Tulivathan paikalleen ainakin ennen kevätauringon heräilyä.
Sunnuntaipäivä meni mukavasti pipareita leipoessa. Tähän mennessä olen syönyt vain puolikkaan sellaisen. Ihailen itsehillintääni :-) Joulutorttujen suhteen kulta teki ystävällisesti linjojani ajatellen jo jokunen vuosi sitten leipomattomuuspäätöksen.
Lumitöitä lienee luvassa viimeistään huomisaamuksi. Hyvä niin: musta maa jouluna ei ole kovin mieltäylentävä maisema. Perjantainen takasyksy oli lyhyydestään huolimatta tehokas. Paljas maa paistoi niin teillä kuin paikoin metsässäkin. Eilinen saunalenkki jäi yhteen kuntoradan kierrokseen. Pääosa energiasta meni pystyssä pysymiseen jäätyneissä alamäissä. Järvenpuoleiselta rinteeltä näki, miten UPM-Kymmenen Tervasaari puhalsi vielä savua Vanajan toisella rannalla. Joulun huoltoseisokkiin kuuluvan prosessien alasajon tosin oli täytynyt jo alkaa. Yleensä järjestelmät seisahtuvat aatonaaton iltana, ja alasajorutiinit vievät kaikkiaan neljä vuorokautta. Pitkää aikaa usein ihmetellään, mutta kyse on paljon pidemmästä tuotantoketjusta kuin muutamista - sinänsä varsin monimutkaisista - paperikoneista.
Tehtaan valoista ja savuista tulikin mieleeni Minna Hapulin muutama päivä sitten kirjoittama teksti, jonka yhteen ajatukseen en malta olla tekemättä vastakommenttia. Vaikka akateemisista norsunluutorneista siltä saattaa näyttää, ei henkilö, jonka koulutus "loppuu amikseen" ole oletusarvoisesti yhteiskunnan syrjäytynyt ja vähäosainen. Vaikkapa tuolta Tervasaaresta niin prosessin kuin kunnossapidonkin puolelta löytyy lukuisa määrä hyvinvoivia ja -toimeentulevia työntekijöitä, joiden koulutus on "jäänyt" ammattikouluun, mutta jotka saattaisivat ihmetellä, miten joku voi pitää korkeina Hapulin mainitsemia 2000-3500 euron kuukausiansioita. Sama pätee toissapäivänä mainitsemaani sähköasentajaan ja moneen, moneen muuhun työnsä osaavaan ammattilaiseen.
Perusongelma on minusta siinä, että ansio- tai muiden tulojen tarkastelu on ylipäätään varsin yksioikoinen tapa hahmottaa onnellisuuden käsitettä. Vaikka materialistinen ihmis- ja yhteiskuntakäsitys niin voikin väittää, luulen että hyvä palkka (ja sen seurauksena omistusasunto, laajakaistayhteys jne.) sinänsä ei voi olla mikään onnellisuuden tae. Raakuuden siemen on kylvetty niihin sanoihin, joilla kerrotaan itsensä onnettomiksi kokevalle, miten kiittämätön hän on ja miten hänen päinvastoin pitäisi olla onnellinen. Kun niitä portaita laskeudutaan tarpeeksi alas, siirrytään puheisiin, jossa onnettoman tulisi olla kiitollinen siitä, että hän saa olla hengissä. Vestigia terrent.
Nyt täytynee jättää talli jatkamaan talviuniaan, taputella mennessä rautahepoja kylkeen ja suunnata kotiinpäin ennen kuin tallitie on henkilöautolle ummessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti