keskiviikkona, joulukuuta 17, 2003

Teetä ja semantiikkaa


Töissä Linuxin X-serverin asennus ei ottanut toimiakseen millään, ei edes yleensä näytönohjaimelle kuin näytönohjaimelle kelpaavalla VGA16-versiolla. Iltapuhteena onkin nyt ollut uudemman SuSE Linuxin asennuslevyjen poltteleminen, jotta päästään katsomaan tuokin ihme ennen lukukauden loppua.

Töiden jälkeen suuntana oli kaupungintalo ja historiatyöryhmän kokous. Rutiinikokous, jossa sain kauden ensimmäisen joulutortun. Nam. Russian Earl Grey -niminen teelaatu oli yhtä hyvää kuin muistelinkin. Sitä harvoin saa. Se taisi olla enemmänkin pienen kaunis gastronominen kuin asiapitoinen kokous.

Talvinen elämä jatkui lumitöiden merkeissä. Nyt työnneltävää ei ollut läheskään niin paljon kuin toissapäivänä, eikä kohonnut lämpötilakaan ollut vielä ehtinyt nuoskaannuttaa lunta painavaksi.

Millaisenhan käsityksen 15 vuoden takainen minäni olisi saanut nykypuuhasteluistani, jos hänelle olisi kerrottu, että tässä sitä vietetään iltaa polttelemalla CD-levyjä kotona työhuoneessa? Tekniikka, varsinkin tietotekniikka, on antanut konkreettisille perinteisille asioille uusia, yhä konkreettisia mutta sisällöltään erilaisia merkityksiä. Rauta, polttaminen, palomuuri, verkko, imuroiminen, kovalevy. Osa tällaisista tosin on slangisanoja atk-kielessäkin.

Ei kommentteja: