Missa in gallicantu

Kukkoja tosin ei kiekunut Sääksmäen raitilla, kun ajelimme joulukirkkoon muinaislinnan juurelle, eikä messukaan ollut kyseessä. Sääksmäen perinteikäs "keskiaikainen" kirkko (lainausmerkit syystä, että vanhojen seinien sisäpuolelle on rakennettu pakottavista syistä - vuonna 1929 kirkko paloi - lähinnä itsenäisyyden ajan alkuvuosien kansallisromanttinen näkemys keskiaikaisesta kivikirkosta) oli täynnä kirkkokansaa. Hämäläiseen tapaan vain aivan ensimmäisten rivien penkit jäivät harvaan istutuiksi. Valaistus oli hoidettu uskaliaasti elävillä kynttilöillä. Vahingosta viisastuneet 1930-luvun restauroijat eivät tosin jättäneet kirkkoon paljonkaan palavaa. Se on sanalla sanoen kivinen.

Joulun juhlijoille ei liene enää epäselvää se, että alkuaan sydäntalven juhla on ollut pakanallinen, oli kyse sitten roomalaisten saturnalia-juhlista tai pohjoismaisista hedelmällisyyden jumaluuksien verikekkereistä. Evankeliumien Jeesuksen syntymäjuhlaksi saturnaliat alkoivat Rooman valtakunnassa muuntua vähitellen vasta vuoden 304 paikkeilla ja meidän leveysasteillamme paljon, paljon myöhemmin.

Jesajan kirjaa kuulemme useissa jouluyön ja -aamun jumalanpalveluksissa. Muinaisen Rooman kansallisrunoilija Publius Vergilius Maro (70-19 eKr) kirjoitti neljännessä "paimenrunossaan" oman ennustuksensa.

Vergiliuksen teksti oli arvatenkin herkkua antiikin sivistyksestä kulttuurinsa perustaneille suurille kirkkoisille kirjanoppineesta fariseusten puolueen kannattajasta Paavalista alkaen; miksei myös kreikkalaisen sivistyksen hedelmälle evankelista Luukkaalle.

Eilisestä jouluaatosta ei ole erityisempää kirjoitettavaa. Puolen tunnin seisominen sankarihaudalla ei ollut kylmä. Hautausmaan vanhalla puolella käy enää vähän väkeä. Jos jokin korkealla hiidenkivellä tai rautaristillä varustettu hauta onkin kynttilöin valaistu, ovat myöhäisen polven sukulaiset usein kaukana asuvia ja siksi tuoneet kynttilät jo varhain.

Erään perheen jo kohtuulliseen ikään ehtinyt mies opasti pientä poikaansa pipon päästä ottamisessa sankarihaudan edessä, ja rouva tytärtään siihen, että tytöt eivät niin tee. Vartiomiehet niiskaisivat sotilaalliseen tapaan yhtä aikaa.

"Korkealta taholta" oli kuulemma ehdotettu konepistoolien liittämistä jouluaaton kunniavartiovarustukseen. Niin vartioparini Risto kuin minäkin olimme lujasti ajatusta vastaan. Jos muistellaankin vähemmän rauhallisissa oloissa henkensä kotien puolesta antaneita, ei heidän varustustaan sovi rauhan juhlan oloissa kantaa. Ristolla on onneksi sananvaltaa noissa piireissä.

Joulupukki oli käynyt jossakin vaiheessa aattoiltaa. Veikkaan, että harvinaisen kaunis tonttutyttö oli kiikuttanut kuusen alle uuden painoksen valtionarkeologi Gardbergin ja mestarivalokuvaaja Dahlin Suomen kartanot -teoksesta.