Bloggeria ei jätetä

Valistuneet verkkopäiväkirjurit vaihtavat urakalla Bloggeria kehittyneempiin julkaisujärjestelmiin. Minulle pahamaineinen Blogger on kiukutellut lyhyen weblogistiurani aikana vain kerran: eilen se esti tekstin julkaisemisen. Laitoin asian kovan tuulen piikkiin ;-) Aamulla järjestelmä toimi taas hyvin.

Itse en ole kiinnostunut julkaisujärjestelmistä sen paremmin käytettävyyden kannalta kuin teknisestäkään näkökulmasta. Epäilemättä molempia seikkoja tarkastellessa löytäisi mielenkiintoisia piirteitä ja isoja eroja eri järjestelmien välillä. Koska älyllinen motivaationi jonkin muun kuin äärimmäisen yksinkertaisen Bloggerin opiskeluun on lähes olematon, tyydyn toistaiseksi tähän. Olen paitsi juntti, myös patalaiska. Ryysyrannan Juusoppi vai Käkriäinen?

Ikävä pönttöuuneja

Pinserissä oli hyvä kuvaus sähkökatkojen luomasta tunnelmasta koneistetussa ja sähkölämmitykseen perustuvassa taloudessa. Tuollaisia hetkiä lienee eilenkin koettu useassa kodissa, ja ne saavat kyllä miettimään. Valoa on helppo tuottaa kynttilöillä ja taskulampuilla. Niin mekin eilen teimme, ja se oli varsin tunnelmallista. Mutta lämpö on jo paljon hankalampi asia. Takka tai uuni pitää lähiympäristönsä oikein mukavana, mutta niitä harvoin on enää monessakaan huoneessa. Pönttöuunit ja porinmatit takaisin! Ja kun tullaan pidemmän ajan yli sähköttä pärjäämiseen, aletaan kaivata puuhellaa ruoan laittoon, maakellaria sen säilytykseen ja pataa pesuveden lämmitykseen. Sellaiset taitavat olla jo varsin harvassa. Erityistilanteissa kaikki elämää helpottava kehitys ei ole elämän jatkuvuuden kannalta ollut hyväksi.

Tuuli paukutteli eilisiltana vanhanaikaiseen tapaan pystysaumattua peltikattoa niin, että katsoimme rauhallisemmaksi nukkua alhaalla. Osittain maan alla kynttilän valossa oli pesäkolomainen tunnelma. Vilma-kisu oli aluksi uteliaan innostunut uudesta yöpymispaikasta, mutta käpertyi sitten ihmisten kanssa samaan kasaan nauttimaan hiljaisuudesta.

Valtikoita jaossa

Tänään oli pitkä työpäivä ja sen jälkeen pitäjäseuran kokous. Hassua sinänsä, en ole seuran jäsen, mutta usein olen saanut kutsun kokoukseen. Yhteistyötä toki on paljon pitäjäseuran ja Veturimuseon välillä, ja muutoinkin kiinnostuksen kohteet osuvat paljolti yksiin.

Seuralle valittiin uutta puheenjohtajaa edellisen jättäytyessä ansiotyönsä kiireiden vuoksi syrjään. Myös johtokuntapaikkoja oli paljon auki. Yhdistysten toimihenkilöiden paikkojen täyttäminen ei useinkaan ole helppo tehtävä nykyisin. Työelämän kiireet vaativat osansa, ja yhdistystoiminnan taustalla alunpitäen ollut aatteellinen - ei suinkaan aina poliittinen - palo ei ole samanlaista kuin joskus ennen (mikä ei välttämättä ole pelkästään huono asia). Viimeistään jäsenkortittomuuteni takasi leppoisan olon rekrytointikeskustelujen aikana.

Tamperelainen monessa mukana ollut pitkän linjan poliittinenkin vaikuttaja Olavi Borg totesi jossakin yhteydessä, että Suomessa valtaa on helppo saada. Valta on ymmärrettävä tässä yhteydessä hyvin monimuotoisena asiana, lähinnä vaikutusmahdollisuuksina johonkin käytännössä merkitykselliseen asiantilaan. Valtaa on tarjolla ottajille jopa kultalautasella. Kun asiaa katsotaan ruohonjuuritasolta, näin juuri on. Harva on valmis ottamaan vastaan ruohonjuuritason valtaa, kuten jonkin pienen yhdistyksen puheenjohtajuutta. Se ei tunnu vallalta, vaikka on jo sitä itseään pienessä mittakaavassa.

Valtaa ei oteta eikä varsinkaan tarjota suurina annoksina. Missä hyvänsä yhteydessä edes paikallisen uutiskynnyksen ylittävä "mahtihenkilö", oli hän sitten poliittinen vaikuttaja, kulttuurivaikuttaja, mielipidevaikuttaja, huomattavaa virkavaltaa käyttävä tai muu vastaava, tuskin on ottanut saati saanut sen hetkistä asemaansa suoraan. Hän on edennyt siihen pienin askelin. Luulen, että juuri tällaista Borg tarkoitti. Itse kullekin tarjotaan kultalautasella vallan siemeniä.

Kaikki eivät tietenkään halua minkäänlaista valtaa, mikä on hyvin tervettä. Surullisimpia tapauksia ovat he, jotka sitä haluaisivat, mutta eivät ole valmiita lähtemään liikkeelle ruohonjuuritasolta. Esimerkiksi pelkillä hienoilla ajatuksilla ja teksteillä ei nykyään saavuta juuri minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta. Yhteiskunnassamme lähes jokainen aikuinen osaa kirjoittaa, joten vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta lähes jokainen teksti on suunnilleen samalla lähtöviivalla. Vallankäytön näkökulmasta ajatusten arvo määritetään melko praktisesti. Vaikutusvaltaa saa se, joka on osoittanut olevansa valmis tekemään jotakin ajatustensa eteen, osoittanut että on valmis ottamaan käytännön vastuun mietteistään ja sanoistaan. Hyvä niin, ja kunnia pienten yhdistysten toimihenkilöille.