torstaina, joulukuuta 01, 2005


Keskusvirasto on ystävämme


Ratahallintokeskus esittelee itsensä rautatieliikenteen ylläpitämisestä ja kehittämisestä vastaavaksi virastoksi. Se on hyvä esittely, joka herättää luottamusta. Nimittäin kollegansa Opetushallitus puolestaan katsoo olevansa vain opetuksen kehittämisvirasto. Eikö toimialaa olisi syytä myös pitää yllä, että se jatkaisi olemassaoloaan, ja siten olisi jotakin mitä kehittää?

Mutta kyllä ne vaan sellaisia pehtooreita ovat.

Soitin Helsinkiin kysyäkseni, mitä kuuluu ratapihan itäpuolen kiinteistökaupoille. Langan toisessa päässä ääni kuulosti siltä kuin alaleuan etäisyys yläleuasta olisi ollut metrimitalla mitattavissa, ja toisaalta tietämyksen ja kiinnostuksen mittaamiseen olisi tarvittu mikrometriruuvia. Ei millään pahalla.

Tuli kuitenkin kehotus soittaa Tampereelle. Siellä vastasi tuttu mies ja kertoi, että uusi isäntä on vuodenvaihteen jälkeen veturitallillekin luvassa. Samaten ties miten monelle entiselle Valtionrautateiden ja sen perillisten kiinteistöille Hämeessä ja Keski-Suomessa.

Viestiä eteenpäin viedessä ilmeni vuokranmaksajan taholta vähäistä mainittavampaa huolestumista, ymmärrettävistä syistä.

Tässä sitä nyt ihmetellään ja odotellaan, nimimerkillä "Turhaanko kerättiin koko vuosi rautaa".

Ei kommentteja: