Sinivalkoiset kynttilät ikkunalla

Päivä on kulunut isänmaallisissa askareissa. Aamupäivän ohjelmassa oli lumitöitä (talvihan on, kuten jokainen suomalainen tietää, isänmaallisin vuodenaika) ja suksien huoltoa (hiihto puolestaan on, kuten edelleen jokainen suomalainen vakaasti tietää, isänmaallisin liikuntamuoto, joka voittaa kakkoseksi pääsevän pitkänmatkan juoksun, koska sitä harrastetaan nimenomaan talvella). Sedis toi esiin sen, miten itsenäisyyspäivän ajankohdasta kiisteltiin tasavallan alkumetreillä. Syy siihen, miksi joulukuun kuudes voitti Mannerheimin karvalakin Esplanadilla näyttäytymispäivän eli toukokuun 16:nnen, on luonnollisesti se, että joulukuun kuudes on talvella.

Mutta asiallisestikin todettuna talvi on hienoa, hiihto on hienoa ja itsenäisyys on erityisen hienoa. Ainakin allekirjoittaneen mielestä.

Talven hiihtokausi tuli siis avattua pururadalla. Menijöitä ei ollut paljon, mutta vapaan tyylin ura oli jo hyväksi hioutunut. Kannatti laittaa pohjiin kovaa, kunnon pakkaskelin, luistovoidetta, vaikka lumi olikin lämmintä. Tosin intouduimme menemään ehkä turhan kovaa, ensimmäinen kerta sitten pääsiäislauantain kun oli kyseessä. Sen voi tuntea huomenna jäsenissä.

Suomalaisuushenkinen linja jatkui keittiöpuuhilla. Laitoimme talouden pienimmän jäsenen ja samalla suurimman lihanystävän pettymykseksi varsin vegetaarisen juhlapäivällisen perunoista - toista kotimaista puhuvia maanmiehiä ajatellen mallia Hasselbacka, tosin ilman pähkinöitä - lanttukuutioista, aurajuustosta (nyt kokeiltu kevyempi versio on muuten erinomaisen makuista ja rakenteeltaan käytännöllistä, vaikka uutuutta taannoin osuuskaupan lehdessä moitittiinkin), kaalista ja puolukoista. Palanpainikkeeksi iisalmelaista karpalokivennäisvettä. Vilman ennakkoluulottomuuden tietäen sekin olisi varmaan perunaa syönyt, mutta kissan elimistölle niissä saattoi olla turhan paljon suolaa.

Tätä kirjoitettaessa kolmella ikkunalla palaa kynttiläpari. Hyvä aika esittää näin blogin välityksellä onnittelut tänään huomionosoituksia saaneille.