Arvosanoja ja tenttejä

Lukukausien loppu on töissä kiireistä aikaa. Syyslukukauden opiskelija-arvioinnit alkavat omalta osaltani olla tietojärjestelmässä. Kahta eri tutkintoa suorittavista koostuva ryhmä on aika mielenkiintoinen byrokratian kannalta. Substanssin kannalta tietokonetekniikan tai tietoliikenteen perusteiden ja lähiverkkokaapeloinnin kaltaiset asiat eivät eroa toisistaan tutkintonimikkeestä riippumatta, mutta paperitöissä nimillä on kovin suuri painoarvo. Huomasin juuri, että huomisiltapäivällekin jää tämän johdosta hiukan säädettävää.

Huomenna olisi tarjolla virtuaalineuvottelu, mutta verkkoyhteydet oikuttelevat palomuurin vaihdon jälkeen sen verran pahasti, että osallistumatta jää. Paikan päälle Helsinkiin ei ehdi lähtemään. Harmi sinänsä. Asia olisi ajankohtaista ja Helsingissä muutenkin mukava poiketa.

Eilisilta meni Suomen taidehistorian perusteiden kirjatentissä. Julkaistakoon kiinnostuneiden tiedoksi tenttikysymykset tässä (blogistani haetaan aika usein opetushallinnon tenttikysymyksiä, joita kirjoittelin kesällä 2003 kyseistä tutkintoa suorittaessani; ehkä joskus joku kaipailee taidehistoriaakin). Sanatarkkoja muotoja en muista, kun kysymyspaperi piti palauttaa.

Ars-sarjaa koskevia kysymyksiä oli kolme, joista kahteen piti vastata:
a) Pietari Henrikinpoika
b) Kansankuvaus 1700-luvulta 1800-luvun lopun realismiin
c) Suomalainen rakennustaide 1800-1900-lukujen taitteessa
B ja c tuntuivat hyviltä aiheilta kirjoittaa jonkinmoinen jäsennelty vastaus. Kansankuvaukseen Ars oli tarjonnut melkein valmiin disposition jaottelemalla aihepiirin eksotismiin, etnisyyteen, isänmaallisuuteen ja realismiin. Viimeksi mainittuun olennaisesti liittyneen ulkoilmamaalauksen yleistymisen unohtaminen vastauksesta harmitti. Arkkitehtuurikysymyksessä sai kirjoitella meillä "kansallisromantiikaksi" niputettujen erilaisten romanttisten tyylien noususta ja siitä, miten "empire strikes back" (ei sentään empire, mutta romantiikkaa klassisempi muotokieli kuitenkin), betonivalusta välipohjissa, kotimaisen tiiliteollisuuden kehittymisestä, Ateneumin talosta ja Helsingin rautatieasemasta - ja tietenkin tyyppipiirustusten laajamittaisen käytön edelläkävijöistä eli lukuisista pienemmistä rautatierakennuksista.

Petterssonin "Suomalainen puukirkko" -kirjan osalta oli vain yksi kysymys. Siinä pyydettiin luonnehtimaan suomalaista puukirkkoa rakennushistoriallisena kokonaisuutena. Kysymys vaikuttaa kovin yleisluonteiselta, mutta kirja painottui tiukasti 1600-1700-lukujen pitkä- ja ristikirkkoihin eli vastauksen teemat oli melko helppoa rajata. Hävettää, että menin tekemään 1920-luvulla suomalaista puuarkkitehtuuria kansainvälisiin yhteyksiin hyvällä historiallisella mielikuvituksella yhdistelleestä sleesialaisesta J. Stryzgowskista Strygowitzin.

Suomen taide -sarjasta oli tarjolla kaksi kysymystä, joista toiseen piti vastata:
a) Talvi- ja jatkosodan vaikutus suomalaiseen kuvataiteeseen
b) 1980-luvun taide ja modernismin ajan päättyminen
B-kohta oli hauska liittyen äskettäin kirjoittamaani ongelmaan, mitä tulee lyhyisiin tarkasteluväleihin historiallisessa katsannossa. Kyseinen kirja on painettu vuonna 1986, joten mitään synteesiä 1980-luvun taiteesta ei ole ollutkaan lupa odottaa. Tästä ja kyseisen vuosikymmenen muotisanasta, postmodernismista, oli hyvä tehdä ympäripyöreä teksti, kun varsinaisesta aiheesta en mitään tiennyt.

Rajoittunut kirjallisuusmaku?

Empire strikes back -lauseesta tuli mieleen, miten en ole koskaan ollut scifi- tai fantasiaviihteen tai -taiteen ystävä. Voi olla tyylirikko yhdistää Tähtien sota vakavamieliseen scifiin, mutta se annettaneen kaltaiselleni tyylilajeja tuntemattomalle anteeksi. Teini-iässä, jolloin kiinnostus scifiin tai fantasiaan monella syttynee, lueskelin mieluiten ulkomaisia käännettyjä sotakirjoja (kotikylässä oli hyvä valikoima jonkin suuren kustannustalon, en enää muista minkä, mustaselkäisiä paksuja teoksia, joko voittajan tai häviäjän puolen kielistä käännettyjä, jotka sen ikäisen mielessä vaikuttivat realistisilta sotakuvauksilta - muistan ainakin Sviridov-nimisen kirjailijan "Kohti voittoa") ja Scottin ja Hugon tyylisiä historiallisia klassikkoja. Vähän myöhemmin piti alkaa esittää kovaa jätkää, ja sotaväessä yritin tavata muun muassa koulusta läksiäislahjaksi saatua alkukielistä Remarqueta sekä Hemingwayta.

Stetson-Harrison-menetelmällä arvelen, että viimeistään parikymppisenä olisi tutustuttava scifi- ja fantasiagenreihin, jotta kulttuuriin pääsisi sisälle. Tuossa iässä pelastuksekseni taisi koitua Jalmari Jaakkola, jonka jälkeen tuskin olisi voinut uskoa lennokkaimmankaan fantasiatarinan kykenevän tarjoamaan mitään lisää ;-)

Viime vuosina olen lukenut kauhistuttavan vähän kaunokirjallisuutta.