Anna itse kolmantena - antoi rukkaset

Edellisvuosisadan kansanperinteen mukaan annanpäivänä vanha kansa, ainakin vakavaraisissa taloissa, aloitti jouluvalmistelunsa. Nimipäiväsankari puolestaan kotiutui täkäläiseen kirkkotaiteeseen jo 1300-luvulla, samoihin aikoihin kuin toinen joulukuun sankari tai ainakin tämän hurskaampi esikuva, Myran piispa Nikolaos.

Annanpäivän kunniaksi Windows 2003 -palvelimen koe tuntui sujuneen hyvin. Aihe ei ole helppo, koska nykyinen Windows-palvelin on ominaisuuksiensa monimuotoisuuden puolesta kasvanut kauas NT-ajasta. Ehkä olen vähitellen löytämässä järkevän jäsentelyn opettaa verkkopalveluiden ja erityisesti Active Directoryn hallinnan viidakkoa näyttötutkintokoulutuksessa. Saatoin aikaisemmin tuijottaa liikaa MCSE:n ja vastaavien valmistajan omien opetusohjelmien jäsentelyyn.

Työpäivän jälkeen kävin kiertämässä pururataa. Perinteisen latukin oli jo tehty, mutta sukset eivät sopineet sille. Viileältä suunnalta käynyt tuuli palelsi käsiä, mutta ratkaisu vastaavia viimoja varten tuli tarjolle itsekseen. Posti oli tuonut atk-kerhon neljännesvuosisataisen olemassaolon kunniaksi hauskan ja mitä käyttökelpoisimman etukäteisjoululahjan: hienolla FinnAPL-logolla varustetun rukkaset. Vaikka saatekirjeessä muuta lukikin, voisin hyvin ajatella, että rukkasten saamiseen liittyy viesti ohjelmoinnin muusalta, ken tämä sitten onkin. Nimittäin tuskin osaisin enää edes vektoria luoda.

Let's start in style, let's dance for a while

Tänä iltana olisi ollut työmaan pikkujoulut, mutta menemättä jäi. Lounastin metallimieskollegoiden kanssa, eikä heilläkään suurta intoa ollut lähteä kekkereihin.
En ole missään määrin pikkujouluihmisiä, ja hyviä syitä oli paljon muitakin. Ensinnäkin puolisollani oli työilta ja toiseksi valitsin itsellenikin mieluummin hengellistä iltaohjelmaa osallistumalla erään yhdistyksen järjestämään omintakeiseen hartaustuokioon lammen rannalla. Kolmannesta syystä, suurten ikäluokkien vielä hallitsemaan keski-ikäisten, siis omankin ikäluokkani, tapakulttuuriin kuuluvasta vakavahkosta puutteestani eli heikosta tanssitaidostani tulin juuri kirjoittaneeksi Oulun toverin kommenteissa. Tuo häpeällinen puute yleissivistyksessäni vielä korostuisi taitavan rouva Grooven kanssa.

Suurten ikäluokkien tapakulttuuri on kyseisten ikäluokkien edustajia vanhempaa perua. Sen sijaan he lienevät ensimmäinen tosissaan ikuista nuoruutta tavoitteleva ikäluokka, joka on arkipuheessa kieltänyt vanhuuden olemassaolon verhoamalla sen laajaan keski-iän käsitteeseen.

Nuorempien ikäpolvien, omanikin, kohdalla kysymys on pelkkää sanankäyttöä konkreettisempi ja vaikuttaa ratkaisevalla tavalla elämän keskeisiin valintoihin. Tämänpäiväisessä Vihreässä Langassa Lena Björklund kirjoittaa asiasta mielenkiintoisesti. Artikkeli pohjautuu Suvituuli Sihvolan tekeillä olevaan pro gradu -työhön, joka käsittelee pitkitetyn nuoruuden problematiikkaa naisten näkökulmasta. Ei ole vaikea uskoa, että kysymys on viime kädessä sukupuoliriippumaton, ja aikuisuuden himmeneminen, "vapauden suorittaminen" (mielestäni erinomainen ilmaisu) ja jatkuva paremman ja valmiimman ajan odottaminen eivät ole sukupuoli- vaan sukupolvikysymys.

Vaikka tämä ei liene yhteiskunnallisesti korrektia, väitän että nuorilla aikuisilla tai meillä vähän vanhemmillakaan ikäluokilla ei ole olemassa mitään meistä itsestämme ja itse luomastamme kulttuurista riippumatonta pakkoa olla jatkuvasti nälkäinen, epävarman odottava ja siksi kammota vanhenemista. Eivät vanhempamme tai suuret ikäluokat tai kukaan "ne" tätä kulttuuria luoneet vaan tekivät parhaansa, että jälkeen tulevilla olisi parempi kuin heillä itsellään. Me nuoremmat tämän kaiken olemme toisillemme luoneet ymmärtämällä vanhempiemme ihanteet väärin. Ne ihanteet olivat kiistämättä suorituspainotteisia ja tulevaan katsovia, mutta ne eivät vaatineet, että suorittamisen optio olisi lunastettava itse. Meitä nuorempia vainoaa menestymispakko, koska silkkaa itsekkyyttämme emme voi hyväksyä, että tekemisistämme ei saisikaan pikavoittoja eli itse lunastettavissa olevia hyötyjä. Eikö juuri meidän sukupolvemme ole ottanut aktiiviseen kielenkäyttöön termin "luuseri" tarkoittamaan henkilöä, joka ei ole etuilemassa tässä pikavoittojen lunastusjonossa?

Tutkimuksia myöten surkuttelemme itseämme ja vertaisryhmäämme, jota painaa raskaan vaatimustaakan kivireki. Mutta milloin ymmärrämme, että me itse ja viime kädessä vain me itse olemme kivet rekeen lastanneet, eikä helpotusta tai edes päänsilittelyjä ole luvassa kuin meiltä itseltämme?

Solidaarisuutta, sisaret ja veljet.