Lomalla ja kustannuspaikalla

Tämä päivä oli periaatteessa työpäivä keskellä lomaviikkoa. Tosin ainoa työtehtävä oli muutaman paperin esitteleminen ja allekirjoituttaminen oppilaitoksen poliittisella johdolla (kunnallisten oppilaitosten kyseessä ollen poliittinen johto tarkoittaa yleensä lautakuntaa; sen sijaan kuntayhtymissä korkeimmat toimielimet ovat samat kuin peruskunnissa: valtuusto ja hallitus). Toki työmaalla kannattaa käydä, koska siitä saa rahaa. Teija, Helmin valtakunnan perijätär, ojensi tilinauhan.

Ajelin kaupunkiin jo aamulla, mutta koska olen virallisesti lomalla, eikä työmaalla ollut mitään erityistä, päätin mennä metsään hiihtämään kaksi peninkulmaa (juuri tuli tekstiviesti, jossa puolisoni kertoi sivakoineensa Ylläksellä pidemmän lenkin). Täällä kotinurkilla Korkeakankaan ulkoilualueella hiihtäjiä palvelee useita kertoja suomenmestaruuskisoissakin käytetty latuverkosto vanajanhämäläisittäin vaikuttavine korkeuseroineen. Eivät nuo kovin paljon Salpausselän nousuille ja laskuille häviä. Alueelle rakennettiin jo 1960-luvun lopulla laskettelurinne. Silloin "slalom" oli vahvasti eliittiharrastus, ja oman laskettelurinteen rakentaminen oli yksi toteutuma siinä kasvuhybriksen aikakaudessa, jota paikkakunta eli noina aikoina (paikallishistorian lueskelu innosti kirjoittamaan asiasta joulukuussa). Tällaisena talvipäivänä Korkeakankaan voi sanoa olevan oikea keidas. Hassua, että paikan palveluita ei tule käytettyä tämän enempää.

Puhelin soi kesken taipaleen. Matti työmaalta kertasi vielä iltapäivän protokollan. Kuultuaan, missä parasta aikaa olin, hän ryhtyi muistelemaan alueella 1950-luvulla kulkeneita kansanhiihtolatuja. Silloisten latujen ja hiihtovälineiden kanssa kuulemma sai olla tarkkana, jos halusi lasketella isoimmissa alamäissä sukset ehjänä. En ihmettele. Latukarttaan oli nytkin merkitty pari kansanhiihtolatua, mutta niitä ei oltu ajettu latukelkalla. Ilmeisesti lumitilanne sallii vain leveiden kilpalatu-urien ylläpidon. 1990-luvun hiihtovälineillä ei ole valmislatujen ulkopuolelle menemistä. Toinen puhelu tuli Ilkalta. Nytkin puhuttiin 1950-luvusta, mutta ratakuorma-autojen ja erityisesti niiden käyttöohjeiden ja huoltokirjojen kannalta. Kolmannen soitti Pentti eilisen tiimoilta, mutta sitten akun varaus raukesikin pakkassäähän.

Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi sellainenkin asia, että tämän torpan asujaimistosta kukaan ei ole kokeillut laskettelua. Levin keikallekin lähtiessään puolisoni totesi edelleen pitäytyvänsä perinteisen tai vapaan hiihtotavan välineissä. Jostakin syystä laskettelu ei meistä ole vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Jotkut pitävät siitä kovasti, ja muuatta todellista vanhanajan herrasmiestä siteeraten: eläköön harrastusten koko kirjo. Tänään rinteessä oli useita pikkupoikia, jotka laskettelivat ilman sauvoja. Tuo tyyli näytti harrastajamäärän perusteella suositummalta kuin lumilautailu.

Hiihtoloman jälkeen olisi työreissuja tarjolla. Ensi viikon alkuun tarjottiin muutaman päivän laivaseminaaria, mutta katson fyysisen läsnäoloni olevan noina päivinä tarpeellisempi työmaalla ja kun seminaarin sisältö ei suuresti näytä eroavan elokuisesta vastaavasta, peruutin matkan. Tänään tarjottiin seuraavalle viikolle pohjoisen reissua. Kiperien asioiden pähkäilyä erämaassa. Tiesivät, mistä narusta vetää: ennen paikalla käyneet kehuivat kilvan latuverkostoa. Kyseessä olevat asiat ovat työmaalle tärkeitä, mutta niin voisi olla edelleen fyysinen läsnäolokin (jopas minä uskottelenkin olevani tärkeä, älkää uskoko). Ja juuri tuolla viikolla viranomaisvelvollisuudet kutsuisivat aivan toiselle ilmansuunnalle. Katsotaan nyt.

Kahvittelu- ja jutusteluhetken jälkeen posti oli jo lähtenyt kiinteistönhoitajien matkaan. Ajattelin säästää heidän huomista vaivaansa neljän tuhdin kirjekuoren verran ja kotimatkalla vein puumerkatut paperit postikonttorille. Jonottaessa alkoi tehdä mieli ei-niin-terveellistä ruokaa. Sitä löytyi tutusta paikasta pääkadun varrelta tulisesti maustetun herkkusieni-tonnikalapizzan muodossa. Paikan isäntä, ilmeisesti jostakin Vähän-Aasian suunnalta Hämeeseen muuttanut herra, on ehdan isännän oloinen katsellessaan hymyillen liikkeensä rappusilta iltapäivän liikennettä. Siitä propsit.

Kotipuolessa poikkesin vielä lemmikkieläintarvikeliikkeeseen hakemaan Vilmalle paketillisen muroja. Sitten viime näkemän liikkeen tarjonta oli kasvanut akvaarioilla. Hyvin hoidettu sellainen on hieno laitos.

Ilta meni rovastin luona. Juttelimme pitkästä aikaa kyläpolitiikkaa. Hengailin kesän ja syksyn ajan kunnallisvaaliteeman puitteissa paikallisen sitoutumattoman ryhmittymän mukana. On tunnustettava, että sen jälkeen en ole kunnallispolitiikalle juuri ajatusta uhrannut. Historia-/museoharrastus tuotti pari jäsenyyttä pieniin toimielimiin, mutta niillä ei onneksi ole sisällöllisesti mitään tekemistä puolue- tai ryhmäpolitiikan kanssa.