torstaina, maaliskuuta 17, 2005


Paljon puhetta, tekoja vähemmän


Kiireinen päivä. Aamulla töihin, välillä kotikylälle projektikokoustamaan ja illaksi takaisin töihin. Onneksi seutulipulla saa matkustaa linja-autossa 55 euron kuukausihintaan miten paljon vain.

Lumisade paransi maisemia. Maaliskuu on talvikuukausi etelässäkin. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila alkaa pysyä yli 0 celsiusasteen. Aivan lounaassa tähän päästään yleensä jo maaliskuun puolella, mutta muualla maaliskuu on talvea. Joskus mietityttää, miksi keväästä aletaan puhua viimeistään jo helmikuussa ikään kuin pitkittäen keinotekoisesti tuota ilmastollisesti katsoen lyhintä vuodenaikaamme. Aivan kuin vuodenaikoja olisi vain kolme, ja talvi olisi jotain, josta ei saisi puhua. Suurimmassa osassa maata talvi on termisesti (vuorokauden keskilämpötila pysyy alle 0 celsiusasteen) kuitenkin pisin vuodenaika.

Ikävät liikenneuutiset eteläisestä Suomesta hämmästyttävät monia. Samoin se, että täkäläisilläkin maanteillä varoitettiin tämänpäiväisen heikon lumisateen tekevän ajokelin huonoksi. Ovatko tiet, autojen turvallisuus tai renkaiden ominaisuudet todellakin huonontuneet niin paljon vajaassa parissakymmenessä vuodessa, että melko vähäinen lumisade tulkitaan huonoksi keliksi, ja jopa onnettomuuksia tapahtuu runsaasti?

Kuukkeliäänestyskin olisi menossa. Kategorioiden vähentäminen on minusta ollut järkevä ratkaisu. Nykyiset ovat selväpiirteisiä joihinkin viimevuotisiin verrattuna. Tai oikeastaan kategoriat voisivat sittenkin mennä BlogiWikin ryhmien mukaan ;-)

Ei kommentteja: