sunnuntaina, kesäkuuta 06, 2004

Laiskottelua


Vähemmän kirjalliselle ihmiselle on luksusta ottaa sunnuntaiaamuna (edit: se oli aamupäivää) opus - pehmeäkantinenkin - käteen ja istuutua sohvalle. Kirja kertoi asioista, joita isänmaa on pintaa syvemmin tutkinut. Yhdellä sivulla oli kuva, joka kertoo ajastaan ja sen ihanteista yhtä paljon kuin vuosikymmenen historia. Oppineet miehet Eino Kailaa, Erik Palmenia ja Yrjö Väisälää myöten seisomassa Dm3- tai Dm4-moottorijunan edessä. Lentokonemaista "Kiitojunaa" puhdaslinjaisempaa rationalismin symboliikkaa on kotimaan lähihistoriasta vaikea löytää. Tai ehkä ei niinkään vaikea. Monet rapatut matalat kerrostalot ja monet rintamamiestalot ovat sitä. Myös lasi on saanut aikakauden muotoja. En oikeastaan ollenkaan odota sitä aikaa, kun 1950-luvun hallitseva ilme pikkutaajamien rakennetussa maisemassa korvautuu uudemmilla kulttuurikerroksilla.

Mitä ihmettä muuten Blogistadissakin vaikuttava Janne Toivoniemi teki 1950-luvun moottorijunan edessä? Miestä en henkilökohtaisesti tunne, mutta netin perusteella yhdennäköisyys aikansa julkaisufoorumeilla P. Mustapäänä esiintyneen professorin kanssa on ilmeinen :-)

Päivän varaaminen rästissä olleille "kirjallisille" harrastetehtäville oli hyvä idea. Nyt on tietokanta päivitetty ja muut vastaavat tylsät mutta pakolliset tehtävät tehty. Vaikka työpanos oli oikeastaan mitätön, jäi hyvä mieli.

Jälkiruoaksi maistuivat päiväunet. Johan tässä yhdeksältä noustiin.

In the heat of the night


Hain muiden ohjelmien muassa pitkästä aikaa kotitietokoneelleni SiSoftwaren Sandran. Sandra lienee tuttu tapaus nörttineutreimmallekin atk-ihmiselle. Ja kuten kliseisiin kuuluu, Sandra ehdottelee hankkimaan sitä sun tätä. Ainakin nopeampi suoritin ja virheenkorjaava työmuisti olisivat listalla. Vertailua muihin laitteistokokoonpanokandidaatteihin neitonen ei suostunut tekemään. Hyvin kasvatettu.

Mutta silti, on hyvää ja turvallista elää niin sanotusti IRL, jossa feminiinit toimivat aivan eri tavalla kuin netissä.

3 kommenttia:

Janne Toivoniemi kirjoitti...

Hmmm ... minä olen siis Martti Haavion näköinen. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Pitääpä tarkastaa asian paikkaansapitävyys kun vierailen seuraavan kerran kirjastossa.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Aivan, joskin Haavio oli jo ikääntymään päin mainitun kuvan ottamisaikana. Hän taisi olla 1800-luvun synnynnäisiä. Samoja piirteitä silti :-)

Janne Toivoniemi kirjoitti...

Eli olen ulkonäöltäni klassinen. Toi on oikeastaan aika lohduttavaa. Haavio muuten syntyi 1899. Eli juuri ja juuri 1800-luvulla :-)