Anarkian uhoaja ja lapsienne tuhoaja

Tämä sepustus tuli viime viikolla täyttäneeksi vuoden. Juhlintaan ei ole ollut aihetta. Ensimmäisessä merkinnässäni totesin, että "Minulla ei ole tarjota hienoja ajatuksia tieteenfilosofiasta tai tiedepolitiikasta (eikä juuri muustakaan politiikasta)." Ajatus oli, että tuon tyyppisistä asioista ei paljon kirjoiteltaisi. Tätä lupauksentapaista olen rikkonut useasti, vaikka mitään annettavaa mainituista aiheista tuskin on ollutkaan. Mutta pelkkä tavallisen ihmisen arkielämää kuvaava haircut-bloggaus, verkkopäiväkirjailu karuimmillaan, kävisi ennen pitkää kuivakaksi niin lukijoille kuin kirjoittajallekin. Tietenkään ei olisi pakko kirjoittaa ollenkaan, mutta tämä on ihan kiva harrastus :-)

Edellispäiväinen tekstini poiki mielenkiintoisen kommentin poliittisesta kaunaisuudesta. Vaikka voisin kuvitella kommentin viittaavan weblog-maailman ulkopuolisiin synteihin, kirjoitettakoon verkkopäiväkirjaan jotakin aihetta sivuavaa, siis jälleen kerran hieman poliittista tekstiä.

Aihe on sikälikin ajankohtainen, että jokunen päivä sitten oli rovasti kiikuttanut postilaatikkoon saatekirjeellä varustetun listan, johon oli tarkoitus kerätä ihmisten nimiä. Kyseessä on Vaalilain (714/1998) 146 §:n ja 150 §:n mukaisen valitsijayhdistyksen perustaminen. Suoraan sanoen siis kutsu ryhtyä sitoutumattoman ryhmän ehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleissa. Puolueiden ulkopuolisten ehdokkaiden on perustettava valitsijayhdistys, johon vaaditaan vähintään kymmenen kunnassa äänioikeutetun henkilön jäsenyys eli henkilötiedot ja omakätinen allekirjoitus. Mainittakoon että tietojensa ja nimikirjoituksensa antamista tiukempaan sitoutumiseen ei valitsijayhdistykseen houkuteltu ole velvollinen, mutta ei liene väärin väittää, että puolueiden ulkopuolisilta ehdokkailta edellytetään vaalityötä ja kannatuksen hakemista tässä suhteessa enemmän kuin puolueiden ehdokkailta.

Minulla ei ole suurta hinkua ryhtyä perustamaan valitsijayhdistystä ja asettua sitoutumattoman ryhmittymän (eikä tietysti minkään muunkaan ryhmän) kunnallisvaaliehdokkaaksi. Ei boikottimielessä, vaan siksi että tavallisista tavanomaisimmalla ihmisellä ei ole mitään mainittavaa annettavaa kunnallispoliittiseen päätöksentekoon tai edes keskusteluun.

Kerran olen mukana ollut. Vuoden 1996 kunnallisvaaleissa kotipaikkakunnalla polkaistiin pystyyn puolueisiin sitoutumaton liike, johon tulin kysyttäessä - sama rovasti silloinkin oli asialla - lupautuneeksi mukaan. Silloinkaan minulla ei ollut mitään annettavaa, mutta mukaan lähtemisen selittänee silloinen 26 vuoden ikä, jossa kirkasotsainen ajattelutapa kohtasi median hellimän kuvan "nuorista aikuisista". Muutaman ääniharavan ansiosta ryhmä sai paljon ääniä, itse asiassa vaalivoiton (joka tosin on hyvin epämääräinen ilmaisu, kun oli kyse ryhmästä, joka esiintyi ensimmäistä kertaa kunnallispolitiikassa). Itse en - tietenkään - tullut valituksi kaupunginvaltuustoon, mutta suhteellisen vaalitavan ja ryhmän muutaman ääniharavan ansiosta sain varavaltuutetun paikan. Huomattavasti tätä mielenkiintoisempi oli valtuustokaudelle 1997-2000 saatu jäsenyys koulutuslautakunnassa, mitä kautta opin paljon hyödyllistä koulumaailmaa koskevasta päätöksenteosta. Kyseessä oli kaupungin koululaitos huomioon ottaen vain perus- ja lukiokoulutuksen asioita, mutta kovin paljon ne eivät muodollisesti eronneet ammattikoulun päätöksenteosta. Sikäli koulutuslautakunnan jäsenyydestä oli hyötyä myös nykyistä ammattiani ajatellen. Myös viime kesäisen opetushallinnon tutkinnon hyväksytyksi tuleminen taisi olla paljolti koulutuslautakunnan jäsenyyden ansiota: vaikka en tenteissä muistanut paljonkaan kirjapinojen sisällöstä, palautui mieleen useita lautakunnan kokouksissa tehtyjä päätöksiä ja niiden pohjana olleita lainsäädännön realiteetteja.

Sitoutumattoman ryhmittymän esiintulo tuntui aikanaan olleen järkytys joillekin. Uusi pelaaja ei kaikkien mielestä sopinut pikkukylän ennestään pienelle hiekkalaatikolle. Ei niin, ettei sitoutumattoman ryhmittymän useimmille jäsenille - ainakin ääniharaville ja muutoin näkyvimmille hahmoille - olisi löytynyt jokin perinteisempikin viiteryhmä, jonka piiriin he olisivat sopineet. Vaikka mukana oli pääasiassa historialtaan epäpuoluepoliittista väkeä, oli niin vasemmalta kuin oikealtakin siirtyneitä.

Mittakaava oli vain pienen kylän kokoinen, mutta tilanne oli silti mielenkiintoinen. Konkreettisesti tutuksi tuli ajattelutapa "jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan".

Sitoutumaton ryhmittymä teki vaalivoittonsa jälkeen mielestäni sen virheen että sinänsä inhimillisessä vallanhalussaan liittoutui toisen poliittisen laidan kanssa varmistaakseen riittävästi toimielinten puheenjohtajuuksia ja jäsenyyksiä (henkilökohtaisessa mielessä minun on epäoikeudenmukaista kritisoida asiaa, koska edellä kiittämästäni koulutuslautakunnan paikasta ansio saattaa kuulua liittoutumiselle). Luonnollisesti päätöksenteossa vaikuttaminen vaatii tuki- ja sidosryhmiä, mutta ikävä kyllä perinteisellä vasen-oikea-akselilla liittoutuminen merkitsee alistumista historialliselle vastakkainasettelulle. Ideologisesti katsottuna otollinen asema vanhan akselin ulkopuolella tuli myytyä mielestäni liian halvalla.