keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2004

In vino veritas?


Työmaalla aamupäivä sujui ensi kerta vähään aikaan opetustehtävissä. Demo-demoni iski pariin otteeseen GPRS-asennusesimerkeissä. Valmistajan web-sivuilta löytyi purukumipaikkaus näistä hämärämpään ongelmaan.

Jos eilen oli puutarhanhoidollisessa mielessä humalahakuinen ilta, tänään haettiin toisenlaisen humalan aineksia. Muuan hallinnollinen toimielin piti perinteensä mukaan tavanomaista vapaamuotoisemman kesäkokouksen sisävesilaivalla, ja siellä piti tai sai olla työn puolesta muuatta asiaa esittelemässä. Kokousasiaa ei riittänyt kuin alkumatkaksi. Sujuihan kaunis työiltapäivä näinkin.

Reitti suuntautui kantahämäläiselle viinitilalle, jossa nautittiin kahvit ja maistiaisiksi tilan antimia. Minun on myönnettävä, että vaikka en suinkaan sylje lasiin, olen hyvin huono nauttimaan tämän sortin virvokkeita tilanteissa, jotka liittyvät työhön tai pariin tiettyyn harrasteeseen. Minusta tuntuu - ehkä vain tuntuu - että monella alalla työelämässä ollaan lipsumassa aikaisempaa löysempään suuntaan, mitä tulee tavanomaista juhlavampien kokousten ja vastaavien yhteydessä harjoitettavaan alkoholitarjoiluun. Tarinat kertovat 1960-70-lukujen olleen tässä suhteessa melko kosteanhämyisiä. Kun vapaa-ajan kulutus on noista ajoista huomattavasti lisääntynyt, ei kai kokonaiskulutuksen kasvua tarvitsisi enää virallisissa tilaisuuksissa lisätä?

Kaksi viinipulloa kilisi omassakin repussa kotiin palatessa.

Iltapuuhissa tuli öljyttyä kädet harvinaisen perusteellisesti.

Pelastakaa muumit!


Voin ihan hyvin olla väärässä, mutta minusta tuntuu että Khiloun luomaa kaunista muuminpoikasta on monin paikoin raiskattu olan takaa :-(

Vieläkö sotaväessä muuten ammutaan yleisesti konepistoolilla? Jokunen nuorehkokin kun myöntää ampuneensa. Klassinen m/31 kuului vielä 1980-luvun lopulla opiskeltavaan kalustoon, mutta eikö 1990-luvun alussa saatu jo kaikille sodanajan joukoille rynnäkkökiväärit, ja Suomi-konepistoolin opetus varusmiehille voitiin lakkauttaa? Erikoisjoukoilla toki kuuluu olevan käytössään myös lyhyttä kalustoa.

1 kommentti:

Mika kirjoitti...

Me kuittasimme kp:t syksyiselle leirille Niinisaloon, muistaakseni perustelulla, että määrärahat olivat siltä vuodelta vähissä, mutta konepistooleihin riitti vanhoja patruunoita tuhlattavaksi.

RK oli arkea, mutta se leiri jäi erikoisuutena mieleen.