Biomassaa

Päivä kului haravoinnin, renkaidenvaihdon ja muun mukavan kotipuuhastelun merkeissä. Moni puu on jo luovuttanut lehtensä kompostiin. Kirsikkakin oli tänään valmis luopumaan päähaaransa ylälehdistä pienen nelikätisen suostuttelun jälkeen. Sitkeät sissit hopeapaju ja omenapuu tarjoavat vielä antimiaan.

Olkoonkin maksamaton mainos, mutta tämän firman kutomissa haalareissa on ko. vaatekappaleelta vaadittavien perusominaisuuksien (kestävyys, pestävyys jne.) lisäksi erinomainen kännykkätasku. Yhden kerran sitä tänäänkin tarvittiin. Esko oli taas vaihteeksi opiskelijaneitien muuttotalkoissa.

Talvirenkaiden nastat ovat jo aika kaukana priimakuntoisista. Erinomaiset välikausirenkaat, mutta pitäisiköhän varsinaista talvea varten tehdä investointi? Uudet hyvät renkaat varmaankin tuplaisivat menopelin mammona-arvon.

Huoltoasemalla tuntui siltä, että itseni lisäksi muutama muukin paheksui sellaisia renkaantäyttäjiä, jotka eivät vaivaudu nostamaan siirrettävää täyttölaitetta käytön jälkeen kompressorin venttiilin päälle täyttymään seuraavaa käyttäjää varten.

Moottoritien varressa avattiin uusi kauppakeskus. Sillä on hyvä nimi. Emme välittäneet ahtautua avajaispäivän tungokseen. Avajaispäivän karttamisesta huolimatta toivotan vilpittömästi menestystä kauppakeskuksen yrittäjille. Toivottavasti koskaan ei tule tarpeelliseksi museoida kauppakeskusta muutaman kilometrin päässä vanhan valtatien varrella sijaitsevaan nimikkomuseoonsa.

Aurinko oli jo lammen takana matalalla, kun puolisoni lähti seurakuntatalolle töihin ja itse käväisin itse veturitallilla. Ei hitto, oli ensimmäinen ajatus avatessani kirjaston, entisen tallimestarin huoneen, oven. Onko tämä sauna vai yritetäänkö kivirakennusta polttaa sisältäpäin? Suora sähkölämmitys oli säädetty lähelle ihmisen ruumiinlämpötilaa, ja vaikutus pienehkössä huonetilassa oli melkoinen. Täällä on sentään jokunenkin edellisvuosisadan lopun ja viime vuosisadan alkupuolen korvaamaton opus, ja hauras paperi, vaikka pitääkin lämmöstä, reagoi sen yliannostukseen melko tulisesti. Arvaukset saunasta tai pyromaniasta ovat tietenkin vääriä. Aina ja kaikille ei vain ole aivan selvää, miten asiat maailmassa oikeasti toimivat. Meitä on moneen junaan ja joku voi jäädä jo asemalle. Tai varikolle.

Illalla saunoteltiin (siellä saakin olla lämpöistä :-) ja uunissa on pidetty tulta. Kyä nyttarkenee.

Like a virgin

Perjantaisin tahtoo joskus väsyttää. Tänäänkin, paperityöpäivänä paperikaupungissa. Heti aamusta palaveri. Sitten tuijottamaan WordPerfectin ikkunaa. Minä se vasta kehtaan: käytän WP:tä jopa töissä. Jossain vaiheessa päivää satuin sopivaan paikkaan sopivaan aikaan, ja pyydettiin kahville ja omenapiirakalle.

Perjantaiseen pahaan tapaani kävin kaupungilla lounaalla. Eikka - hämäläisimmässä Hämeessäkin itämurteensa säilyttänyt tuttava eilisillan kokouksen aihepiirin tiimoilta - huuteli autostaan juttusille. Peugeot tämäkin. Oli kyytimässä emäntää asioille.

Iltapäivällä pieni pakettiradioverkkoon kytkeytymisoperaatio sujui vauhdilla.

Sähköpostissa on kiertänyt linkki horoskooppisivulle. Horoskoopeista voi olla montaa mieltä, ja minä olen yhtä, mutta on hienoa, että postipalvelinten kuormaa kasvattavan raakatekstin sijasta kierrätetään pelkkää linkkiä.

Hassujahan nuo ovat, mutta on todettava, että neitsyt-tähtimerkin horjumattoman rationaalisuuden kuvaukset tuntuvat aina osuvan tämän torpan ihmisasukkaista kauniimman sukupuolen edustajaan :-) Toivottavasti elo neitsyen kanssa on johdattanut tähtimerkki-Ahtiakin asialliseen suuntaan.

Talviajan kenraaliharjoitus

Kotona odotti lehtiä niin pöydällä kuin nurmellakin. Ensinmainituista Kotimaan pikaisen selailun jälkeen viimeksimainittujen kimppuun. Ennen pimeän tuloa ehdimme käydä läpi koivujen katvealueet.

Kaupassa käydessä pimeä yhdessä koko päivän kestäneen sumun kanssa verhosi maiseman. Murukahvissa ei ollut hintaa, joten sika säkissä jäi hyllyyn.

Torpan sähkölämmitys on tänä syksynä toista päivää päällä.

Kuu on kuulemma ruosteenpunainen

Aamulla puoli seitsemän jälkeen töihin lähtiessä kuunpimennys oli vielä sangen näyttävä. Otin kameran mukaan, mutta paristojen varaus oli pitkähkön käyttämättömyyden aikana ehtinyt purkautua. Varaparistoja en lähtenyt enää noutamaan.

Työmaalla pidettiin meneillään olevan tietokoneasentajakoulutuksen ensimmäinen näyttö aiheena tietokonetekniikka. Periaatteessa selkeä yksittäisen PC-työaseman asennus- ja varmistustehtävä sisälsi paljon pientä viilausta niin Windowsin järjestelmärekisterin kuin käytäntöjenkin tasolla. Arvioijaraati jatkaa työsuoritusten ruotimista huomenna.

Puolisoni oli juuri lähtenyt töihin, kun minä palasin. Vahdinvaihto, taisi eteisen lattialla köllöttelevä Vilma tuumia. Kattilaan oli jätetty pinaattikeittoa lämmitettäväksi. Ja kananmuna. Nam. Hyvän aterian päälle maistuu kahvi.

Illaksi pitäisi polkea paloasemanmäelle kokoustamaan. Lieneekö luvassa rutiineja vai muutakin. Niityn takaa nouseva pallo on nyt tutun keltainen.

------------

Kirjoitin edellisen muutama tunti sitten ja Blogger sen näytti julkaiseenkin. Vaan ei sittenkään. Kokeillaan uudestaan.

Kokous oli rutiini-sellainen. Jonkin verran asiaa ja paljon huonoja yrityksiä huumorin saralla. Väki oli väsynyttä.

Seiryoku zenyo kokumin taiku

Työpäivä venyi pitkäksi erinäisten säätöhommien parissa. Hyvähän se on, että aina välillä tulee tehtyä oikeaa perusduuniakin, asentamista. Tosin kotipuolessa sitä on ollut myös riittämiin tarjolla eräälle yhdistykselle hommatun kannettavan PC:n merkeissä. En ole vielä uskaltanut laittaa siihen ServicePack 2:ta, mutta kaipailin muita tietoturvapäivityksiä. Olisin melkein voinut vannoa, että jossain kotonakin oli alkuvuodesta jaeltu Microsoftin koostelevy. Sieltä olisi löytynyt vanhemmat päivitykset. Mutta levyä ei löytynyt, joten radioaalloilla kiinni reitittimeen ja siitä puhelinlinjan yläkaistoja pitkin Internetiin. Valuivat ne vanhat ja uudet sieltäkin omaan rauhalliseen tahtiinsa. Siinähän eilisilta menikin. Samalla huomasin, että laitteessa ei ole levykeasemaa. Minusta tuntuu, että tulevat käyttäjät arvostaisivat sellaista kovasti. Onhan se perinteikäs oheislaite, jota ei kansan syvien rivien keskuudessa niin vain USB-muisteilla tai muilla nykyajan leluilla korvata.

Ehdin töiden jälkeen juuri ja juuri dojolle. Hyvä ja tehokas tapa irtautua kuvaruudun tuijottelusta. Totesin taas, että minulla on kaksi lajikohtaista yleisen tason ongelmaa. Ne ovat olleet aina, mutta korostuvat nyt. Ensimmäinen on joltinenkin kykenemättömyys keskittämään riittävästi resursseja tehokkaaseen suoritukseen. Muistaakseni professori Kano tai joku muu edellisvuosisadan taitteen budo-pedagogeista kirjoitti aikanaan jotakin maksimaalisesta voimasta (seiryoku zenyo), millä hän ei tarkoittanut fyysisen voiman määrän maksimointia vaan sitä, että se vähäkin, mitä itse kullekin on siunaantunut, keskitetään oikein. Hyvin tehty suoritus on jonkinlainen subjektiivinen flow-ilmiö, mikä on omiaan ruokkimaan hieman metafyysisiäkin ajattelutapoja asian suhteen. Tämän(kin) asian käsitteellisen mallintamisen tapa on tietysti jokaisen vapaasti valittavissa. Minulla ehkä kauniistikin lähtevä liike jää helposti kuin kesken. Joku seoi-nage polvelta tehtynä pitäisi olla aika varma, mutta lopussa huomaan usein olevani itse turvallani matossa ja toinen kenties tehnyt pienenpienen kuperkeikan.

Toinen puute on onneton pelisilmä. Ottelutilanteessa on vaikea löytää aukkoja vastustajan puolustuksesta tai reagoida tämän virheisiin. Tosiharrastajien joukossa nousee välillä esiin pitkälle pohdittuja näkökantoja - joskus niitä pidettiin aika kerettiläisinä, nyt arvot lienevät pehmenneet ja kovuuden ja kilpaurheilun pakkomielteestä irtauduttu - joiden mukaan liika ottelupainotteisuus vääristää lajien olemusta. En ole missään nimessä asiantuntija, mutta minusta tässä on sellainen hieman arveluttava piirre, että lajilla - fysiikan lakeihin ja ihmisen biologiaan perustuvalla äärisosiaalisella konstruktiolla - olisi olemassa jokin sen toteuttajista riippumaton tosiolemus. Eikä se ole yhdelle yhtä ja toiselle toista? En suinkaan ole ottelupainotteisen harjoittelun äänenkannattaja. Mutta monen asian käytännön toimivuus on helpompi testata ottelutilanteessa kuin muutoin.

En väitä, että pelisilmä olisi ollut ennen juuri sen parempi, mutta tässä on minusta tapahtunut selvää taantumusta. Se johtuu tietenkin harjoituksen vähäisyydestä, mikä taas juontaa juurensa eräänlaisesta kunnianhimottomuudesta.

Tästä päästiinkin aiheeseen, mistä pitäisi joskus kirjoittaa ajatuksen kanssa. En nimittäin enää aikoihin ole osannut nähdä vapaa-ajan harrastetoimia välineellisinä. Tästä johtuu eräänlainen kunnianhimon puute. Asioita tehdään, koska ne ovat hauskoja asettelematta sen kummallisempia välineellisiä tavoitteita. Jos tavoitteita on, ne liittyvät tekemiseen itseensä, ei siihen mitä sillä voisi saavuttaa. Eikö liikunnallinen aktiviteetti ole aika tylsää, jos sen tavoitteena on esimerkiksi edustusjoukkueeseen pääseminen tai laihduttaminen? Eikö veturinpyörän raapiminen ole aika tylsää, jos sen tavoitteena on muistomerkin saaminen julkiselle paikalle? Vaikka jätettäisiin omaan rauhaansa se amerikkalainen psykologi, jolla on vekkuli nimi ja jota en edes yritä kirjoittaa, ei kai ole aivan tuulesta temmattua, että hauskinta on silloin, kun toiminta sulautuu tavoitteeseen ja lopulta muuttuu tavoitteeksi. Taidan muuten alkaa kuulostaa T. Perkolalta.

Vaalit ohi

Viikonloppuna ei viikon univelkaa juuri maksettu. Lauantai meni pienoisrautatiepäivillä ja sunnuntai demokratian etuvartiossa vaalilautakunnassa. Vaalilautakunnan toiminnasta kirjoitin kesäisten europarlamenttivaalien yhteydessä. Samanlaista se on kunnallisvaaleissakin.

Kotikylässä ei järisyttäviä tapahtunut. Valtuusto nuortui melkoisesti, mutta poliittisten ryhmien voimasuhteisiin ei tullut kovin rajuja muutoksia. Toki jotakin. Nuoria on pitkään kaivattu päätöksentekoon ja tässä heitä nyt saatiin. Varmasti useimmat ovat tyytyväisiä.

Sitoutumattoman ryhmän osalta valtuustopaikkojen supistuminen viidestä kahteen oli ryhmän oman näkökannan mukaan torjuntavoitto. Parin edellisen vaalin ääniharavien joko siirryttyä omista syistään kenen vasemmalle ja kenen oikealle ja yhden päätettyä lopettaa politikoinnin ennakoitiin monessa yhteydessä sitoutumattoman ryhmän katoamista kokonaan kylän poliittiselta kartalta.

Arkea, lenkkeilyä ja kebabia

Maanantai on arkinen päivä ja niin pitääkin. Leijonanosan työpäivästä kaappasi sähköpostijärjestelmän uudistamista koskeva kokous. Huomenna sama projekti jatkuu toisella kokouksella. Ilta onkin mennyt rattoisasti kirjoittelun ja tekstiä huomenna toivottavasti selventävien kaavioiden merkeissä.

Historian ystävänä pidän vanhoista työvälineohjelmista: tekstiä syntyy WordPerfect for Windows 6.1:llä (1994) ja kuvia CorelDraw 8.0:lla (1997). Piirtelyyn olisi osaavan käsiin saatavissa vanhaa Corelia paljon parempia uusia ohjelmia - tosin mielestäni niistä ei ole juurikaan ominaisuuksiaan vastaavaa hyötyä kuin sellaiselle, joka osaa piirtää oikeastikin, s.o. ilman tietokonetta, mihin joukkoon en itse kuulu - mutta tekstin tuottamiseen on edelleen vaikea löytää WP:tä vastaavaa työjuhtaa. Se kun käy monistetasoisessa DTP:ssä kevyestä taitto-ohjelmastakin.

Pimeän tullessa kulta pelasti tietokoneyliannostukselta ulkoilemaan. Soratielle käännyttäessä tuoksui jokin raskas ja makea. Asialla paikallinen iso mämmitehdas, keksimme. Valmistautuminen kevääseen taitaa olla alkanut. Muistaako joku aikaa, kun samanlainen "tuoksu" leijaili aamuisin Tampereen Pyynikillä? Eihän siitäkään taida olla kuin vähän toistakymmentä vuotta?

Pikaruoka ei tunnetusti terveellisyydellään ylpeile, mutta itse kunkin tulee sitä toisinaan syötyä. Meidän kebabinystävien oma Michelin-opas, si'l vous plait.

Pienoisrautatiepäivät taas Tampereella

Tämän torpan ihmisasukkaiden päivä kului leppoisissa merkeissä rautatieharrasteen parissa Tampereella (eivät veturit aiheuta hylkimisreaktioita kauniimmallekaan sukupuolelle :-). Tampellan tehdasalueella järjestetään tämän vuotiset Pienoisrautatiepäivät. Tampereen seutuvilla asuvat rautateistä kiinnostuneet, käykää ihmeessä katsomassa huomenna, jos ette tänään ehtineet. Paikalle on ilmainen pääsy.

Tamperelaisella järjestäjäseuralla Pirake ry:llä on kokemusta useilta vuosilta vastaavan tapahtuman järjestämisestä. Itse muistan pirakelaisten hoitaneen homman ainakin vuosina 1990, 1992 ja 1998. Kuten aina, tälläkin kerralla järjestelyt toimivat tyylikkäästi ja rautatiekulttuurille ominaisella täsmällisyydellä.

Näyttelypaikka museokeskus Vapriikki on täysin erilainen kuin päivien pitopaikkana usein palvelevat oppilaitosrakennukset. Tilaa on vähän, mutta se on museaalisen tyylikästä. Komeileepa pihalla rautatieharrastuksen vuotuiselle päätapahtumalle erittäin harvinaiseen tapaan - koulut ja vastaavat järjestämispaikat kun vain harvoin sijaitsevat rautatien välittömässä läheisyydessä - oikea veturikin: Tampellan valmistama G9-sekajunaveturi "Pikkurusko" nro 315 vuodelta 1900.

Erinäisistä tiedonkulun ongelmista johtuen onnistuimme viime tipassa menneellä viikolla saamaan harrastusporukallemme kokonaista kahden neliömetrin suuruisen pöytätilan. Siinä ei esitellä juurikaan omaa toimintaamme, 1:1-mittakaavassa tapahtuvaa rautatieharrastusta. Mutta järjestäjien hyväntahtoisuuden ansiosta saatiin edes tämä, mistä kiitos heille.

Pieni osasto ei edellyttänyt kovin suurta henkilökuntaa, joten liikkuminen oli vapaata. Moni teki pienoismallikauppaa. Puolisoni ja minä metsästimme jonkin aikaa polkupyörän Shimano Positron -takavaihtajaa kaupungin toiseltakin laidalta. Sellaista ei kuulemma enää saa. Harmi.

Paikan päällä toiminnan esittelyn sijasta harjoitimme lähinnä varainhankinta- ja neuvottelutoimintaa. Brittiläisen kustantajan Suomen rautateitä esittelevät DVD-tallenteet osoittautuivat hyväksi myyntiartikkeliksi.

Nelimiehinen delegaatiomme kävi neuvotteluja ajankohtaisista kehittämishankkeista ja piirteli Veturimuseon tulevaisuuden suuntaviivoja kahvikupin ääressä valtakunnallisen keskusmuseon ja liikenne- ja viestintäministeriön herrojen kanssa. Osastollamme päivystäneet pyysivät meitä pysymään mahdollisimman kauan pois tieltä, koska myynti oli parituntisen poissaolomme aikana harpannut muutamasta eurosta pariinsataan. Asialla lienee ollut tekemistä sen kanssa, että myyntitykki-Ermo jälleen kerran aktiivisesti uhmasi lapsityövoimakieltoa, ja lisäksi huomattava osa osaston ylläpitäjistä edusti kauniimpaa sukupuolta.

Kotimatkalla puolisoni ja minä veimme Markon kotiin ja tutustuimme Tampereeseen useahkosta uudesta näkökulmasta. Muu joukkue ajoi toista kautta. Tälle reissulle riitti kaksi henkilöautoa.

Lähtisin Tampereelle mieluusti huomenna uudelleen, mutta muut velvollisuudet vaativat pysymään kotinurkilla.

Perjantai-illan huumaa

Päättynyt työviikko tuntui jostain syystä pitkältä. Ei silti kielteisessä mielessä. Käsikään ei sen enempää traumatisoitunut toissailtaisesta.

Illansuussa saimme revittyä itsemme ja toisemme toviksi ulkoilemaan. Pimeys oli pehmeää ja asfaltti kiilsi. Valitsimme loppuun saakka valaistun reitin. Taas vauhti tahtoi kiihtyä loppua kohden, turhaan. Kiirekös tässä, valmiissa maailmassa.

Huomenna veturitallin kautta Tampereelle.

Paikallislehtien vaalimainonta saavutti tänään loppuhuipennuksensa. Arjen paradokseja ilmassa: poliittiseen päätöksentekoon pyrkiviä moittimassa poliittista "peliä". Ylihuomisen jälkeen muutama heistä, jotka vielä tänään julkisesti kritisoivat "peliä", ovat itse mukana siinä. Mukanaoloaan ei ehdokas voi valita itse, sen valitsevat äänestäjät. Mikäli ryhmäkuri sallii, itse voi valita sen, onko mukana pelaajana vai pelinappulana.

Nyt nukuttaa. Taidan lähteä kysymään, saisinko seuraa yöpuulle.

Ei niin loistava työpäivä

Tänään ei opetustyö oikein tahtonut kulkea. Vietettiin etukäteen nörttikansan halloweenia eli harjoitettiin kummitusleikkejä Symantecin maanmainiolla Ghostilla. Ei ohjelmassa mitään vikaa ollut vaan opettajassa. Vähän väliä vihloi vietävästi oikeasta kädestä ja ajatus katkeili.

Eilisillan treeneissä käsi oli vähällä ottaa eron muusta vartalosta vapaaottelun tuoksinassa harvinaisen tehokkaan juji-gatamen voimasta. Kovan kisamiehen toteuttamana tekniikka kun oli hieman muutakin kuin katoissa harjoitettua kyynärnivelen kutittelua. Täytyy katsoa, millaiseksi tuo äityy. Onneksi olen vasenkätinen.

Iltapäivän kokouksessa Olli-kollega metalliverstaalta kritisoi ensi vuoden alussa voimaan astuvaa Opetushallituksen määräystä, joka edellyttää tiettyjen välineellisten prosessien toteuttamista ammatillisen koulutuksen toteuttamisessa. Hän kertoi kysäisseensä OPH:n väeltä, onko heillä kenties töiden puutetta, kun kentälle heitetään näin hienoin sanakääntein ja välineellisen toiminnan mallinnuksin varustettuja papereita. Vastasin arvelemalla, että Suomessa koulutetaan niin paljon hienoihin teorioihin perehtyneitä kasvatustieteilijöitä, että heidän työllistämisekseen on Hakaniemeen pakko perustaa yhä uusia suunnittelijan tehtäviä, ja tokihan he palkkansa eteen paperia tuottavat. Moni tyrski kahviaan sanailumme aikana. Toivottavasti heitä nauratti. Ei näitä juttuja kovin vakavasti pidä ottaa.

Töiden jälkeen kävin kaupassa. Joskus nolottaa, kun yksin kaupassa käydessä ei koriin tule otettua juuri vihanneksia. Puolisoni pitää tehokkaasti huolta, että kylmiössä ei kasviksista tule pulaa. Ostin tomaattikeittoa. Eikö sekin ole melkein kuin vihannes? Kotimaista linjaa suosivana ei kai pitäisi ostaa Campbell'sin keittoa, mutta se on mielestäni hyvää. Tosin turhan suolaista.

Äsken paikallisen lippukunnan nuori edustaja kävi ovella partiolaisten jokasyksyisen varainhankintakierroksen merkeissä. Ostin kaksi sinivalkoista pöytäkynttilää.

Vaaliruhtinas

Eilen illalla soitti muuan tamperelainen herra, joka takavuosina esiintyi Pirkanmaan puhelinluettelossa otsikosta ilmenevällä tittelillä. Verkkoväki arvannee tapauksen. Homma meni juuri niin kuin aiemmin arvailin käyvän: asiallisesti.

Olisin mielelläni empaattisempi ihminen kuin olen. Mutta siltikin, minun tuli jokseenkin paha mieli. Mutta ei puheena olleen asian tai "asian" vuoksi. Linjan toisessa päässä oli selvästi tarve puhua, kun kerrankin joku oli konkreettisesti ja reaaliaikaisesti kuulolla. Eikö hiukan muottiin sopimaton enää ylitä inhimillistä kuulokynnystä omilla elämänkentillään?

Tämäkin yksittäistapaus vahvisti käsitystäni siitä, että verkkoviestintä ei abstraktisuutensa (tai ei-ruumistisuutensa, miten vain) vuoksi kykene tyydyttämään ihmiseen sisäänrakennettua viestinnän konkreettisen sosiaalisuuden tarvetta. Siksikö juuri verkkoviestinnässä tapahtuu joskus ylilyöntejä, joita ei normaalioloissa muussa kohdeviestinnässä juuri tapahdu? Kun ei tunnu miltään, lisätään kierroksia?

Matkailua

Turku oli paikallaan, ja päivä pysyi aikataulussaan. Linja-autolla Paimioon, ja siellä kokokseen. Jouduin kysymään tietä kokouspaikalle kunnantalon neuvonnasta. Neuvoja tuli tiheämpään tahtiin kuin korvat ehtivät ottaa vastaan, ja hieno karttakin annettiin. Varsinaissuomalaiset ovat ylipäätään hyvin ystävällistä väkeä, mistä monen eri ammattikunnan edustajat tänään antoivat esimerkkejä.

Kokousasiaa riitti taas paljon. Paluulinja-auto kiersi hieman pidemmän lenkin kuin tullessa, ja Turku oli jo kietoutumassa hämärään.

Kiireisten, menestyvien IT-ihmisten seurassa saa keskustelun ohikiitäväksi hetkeksi hiljenemään, kun vastaa kysyttäessä tulleensa paikalle ensin junalla, sitten linja-autolla ja vielä toteavansa suosivansa julkisia kulkuneuvoja niin paljon kuin mahdollista. Siinä suhteessa olen mielestäni onnellisessa asemassa työelämässä. Tunnin tai kahden säästö matka-ajassa ei käytännössä vaikuttaisi työpäiväni aikatauluun (olettaen, että ko. päivänä kyse on opetustyöstä), koska ammatillisessa koulutuksessa (ammattiaineissa) lukujärjestyksen pienin toimiva yksikkö on – ei suinkaan oppitunti – vaan työpäivä. Lisäksi julkisilla, ainakin junalla, matka-ajan voi nykytekniikan apuvälineiden ansiosta hyödyntää paperitöiden tekoon.

Joskus tämänkaltaiset työmatkat katkaisevat tervetulleella tavalla arkirutiinit. Niin tänäänkin. Isompaa työmatkustelua tai muutenkaan kaukomatkailua en osaa kaivata. Yhden kerran kauan sitten olin vähän uteliaampi. Hiukan ennen täysi-ikäistymistä, niinä aikoina kun pyörittiin silloisissa ”Hella-tiimeissä” ja odotettiin kiivaasti omaa ajokorttia, minulle tuli kova halu nähdä läheltä Hadrianuksen mausoleumi. Älkää kysykö syytä, en minä enää muista. Innostus osui vähän huonoon aikaan, koska muistelen, että tuon kesän kesätyö oli huonoimmin palkattu, mitä minulla oli. Kavereita ajatukseni ei onnistunut sytyttämään, joten reppu kumppaninani hyppäsin junaan ja käväisin katsomassa paikan. Matkustaminen on toki kivaa, mutta ehkä noinkin vaikutusherkässä iässä jopa omaan paksuun kallooni upposi, että jonkin kiinnostavan asian näkeminen luonnossa on ihan kiva kokemus. Mutta ei sen enempää, ei todellakaan. Tavaksi ei mielijohdematkustaminen ole tullut.

Erilaisiakin näkemyksiä liikkuvaan elämäntapaan on. Kotiasemalla seuraani lyöttäytyi Irina, yksi edelliskesän Charlien enkeleistä (samalla välitettäköön lähettämänsä lämpimät terveiset talkooporukalle). Hän kertoili viettäneensä kuluvaa syksyä ystävänsä luona Portugalissa ja matkan edetessä muisteli Japanin vuosiaan. Kukin tavallaan :-)

Aboa vetus et nova

Kotoisista ”muinaismuistoista” Turku on jostain syystä harvinaisen viehättävä kaupunki syyshämärässä. Olivat laittaneet keskustassa vanhan konservatoriotalon remonttiin.

Ja paikallinen ylioppilaslehti, johon minulla oli kunnia tutustua ensimmäistä kertaa tänään, näytti tamperelaisten Aviisilta, mutta ei ollut. Journalistiikan tai opiskelijalehtien tuntija en ole, mutta turkulainen versio näytti suunnilleen yhtä poliittiselta (ainakin näin vaalien alla) ja yhtä kulturellilta, mutta vähemmän kulttuuripoliittiselta. Eikös ollutkin hyvä mutu-analyysi sellaisista aihepiireistä, joita en muutoinkaan ymmärrä mitään?

Mainitussa lehdessä Vasemmistonuorten vaalimainoksessa esiintyvillä nuorilla miehillä oli mielenkiintoisia kampauksia. Kovin erilaista lookkia kuin kotikylän nuorilla puoluetovereillaan. Olivat ammatitkin erilaisia. Vekkulitukkaisten turkulaisten joukosta ei löytynyt koneistajaa, myyjää tai system administratoria.

Näillä minuuteilla lähtee juna ja vie kotiin. Teknisiä apuvälineitä on taas hyötykäytetty ;-)

Testailua ja junan odottelua

Which File Extension are You?

via moni eri blogi

Kiva, jos kaikille kelpaa. Vaan onko vaara, että jokerimerkin rooli käy joskus raskaaksi?

Jos päivä olisi alkanut suunnitelmien mukaan, olisin näillä hetkillä ohittamassa kotitorppaa junan kyydissä. Mutta eihän P804 kulje kuin maanantaisin. Rautatieliikenteen ystävälle suoraan sanottuna häpeällistä huomata moinen seikka vasta matkapäivän aamuna.

Mutta eipä tehdä asiasta ongelmaa. Turku on seissyt paikallaan 775 vuotta, joten tuskin se sieltä parissa tunnissa katoaa. P806 toimikoon kulkuvälineenä. Nautitaan vielä toinen kuppi kahvia hämärän aamun kirkastavasta seurassa :-)

Kulttuurikatsaus

Työpäivä kului tutustuessa Windowsin järjestelmärekisteriin. On sinänsä mielenkiintoista, että järjestelmärekisteriä ei käsitellä edes Microsoftin oman MCSE-sertifikaattitutkinnon materiaaleissa. Luulen, että pitkälti tästä johtuu asian jonkinsorttinen ja täysin turha mystifiointi. Eihän rekisteriä ammattikäytössä olevissa tietokoneissa joudu viilaamaan kuin äärimmäisen harvoin (kotikäyttö ja virittely on tietenkin asia erikseen), voi joku sanoa. Mutta miten montaa kohtuullisen yksityiskohtaisestikin käsiteltävää MCSE-aihetta tarvitaan ammattikäyttöä palvelevissa Windows-koneissa?

Windowsin omaa Regedit-rekisterinmuokkaustyökalua hieman toimivampi versio kirjanmerkkeineen ja dedikoituine varmuuskopiointitoimintoineen on saksalaista laatua edustava ilmainen RegCool.

Käyttäjän kannalta oleellisimpiin rekisteriasetuksiin pääsee käsiksi X-Setupin kaltaisella ohjelmalla (ilmainen ei-kaupallisessa käytössä; sopii atk-maailman Hella-tiimiläisille ja muille virittelystä pitäville :-). Tällaista käyttäessä ei tarvitse paljoa piitata avaimista tai arvoista eikä binary- tai dword-tietotyypeistä. XP-maailmaan on saatavissa tietenkin myös Microsoftin oma vanha kunnon PowerToys Tweak UI -säätimineen.

Edellä mainittu ja monessa blogissakin huomioitu Team Hella on minusta mitä sympaattisin ilmiö. Kauan sitten minullakin oli ilo ja kunnia elää osallisena kyseisessä läpeensä reilussa ja konstailemattomassa nuorten autoilukulttuurissa "maastovarustellun" Tippa-Relluni ohjaksissa.

Tuskinpa tuo nykyaikanakaan kovin erilaista on. Nuorten saatavilla olevat autot ovat absoluuttisesti katsottuna tietysti isompia, mukavampia, tehokkaampia ja arvattavasti turvallisempiakin kuin ennen.

Yksi pieni moitteen sana loistavaan kuva-aineistoon. Lippalakki ja kebab kuuluvat tähän kulttuuriin kuin karvanopat Wunderbaumin juurelle, mutta eivät yhtä aikaa nautittuna. Tästä me vanhat joudumme vähän väliä nousevalle polvelle huomauttamaan toisessakin läpeensä reilussa harrastuskulttuurissa vanhojen junien parissa.

Ja toinen

Iltapäivällä väsymys hiipii hämärän myötä. On opittava, että päivän aktiivinen aika ei saa loppua pimeän tuloon. Heijastimilla varustautuneina puolisoni ja minä lähdimme väsymyksentorjuntaan lämpöiseen mutta tuuliseen tihkusateeseen. Urheiluhallin piha oli täynnä autoja suuren vaalitentin vuoksi. Soratie oli aivan pimeä, ja piti yrittää katsoa, mihin astuu. En tiedä, kiristinkö huomaamattani hieman vauhtia loppua kohden, kun kotiin palattua kulta kysyi, pelottiko minua pimeällä kartanontiellä.

Joskus törmää suhteellisen kritiikittömään Pentti Linkolan kaltaisen ajattelijan ihannointiin. Jokaisella on tietenkin omat arvostuksensa, mutta humaanilta kannalta katsottuna tällainen fani-ilmiö on melko outo. Torppamme parempi Linkola-tuntija kertoi herran jonkin tapaamisen yhteydessä esittäneen mm. yli 60-vuotiaiden kansalaisten likvidointia. Että sellaista.

Kriittinen mutta ihmisen kannalta kiltimmin pohdiskeleva ajattelija Olli Tammilehto pohdiskelee isoja kysymyksiä Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen uusimmassa Kumppani-lehdessä.

Tietoverkkoviestintää ajatellen tämä lainaus vaikuttaa erityisen mielenkiintoiselta: Koko oman arjen ja todellisuuden korvaaminen paljon kiehtovammalla arjella ja todellisuudella on sekin jo melkein totta. Itse TV:tä omistamattomana ja sen tarjontaan vain harvoin tutustumalla (tarjonta tuntuu muuttuneen melko paljon siitä sangen kahdeksankymmenlukulaisesta formaatista, joka oli vallitseva viimeisinä TV-aikoinani kesällä 1992) on tietenkin helppoa lähteä kriittiselle linjalle. En silti voi olla Tammilehdon herättelemänä esittämättä kysymystä, mikä saa ihmiset vastikkeetta vaihtamaan omaa hyvää arkikokemustaan TV:n tarjoamaan tylsistyttävään, reaalimaailmaa vastaamattomaan toiseen todellisuuteen. Tässä toiseus on mielestäni käsite paikallaan.

Iltapuhde

Iltapäivän saldoksi tuli pari pöytäkirjaa. Toinen jäi konkreettisen todellisuuden sijasta tiedostoksi tietokoneen sisuksiin sopivan paperin loputtua.

Kunnallisvaaleihin on viikko aikaa. Niiden tiimoilta tuli kirjoiteltua oheinen ajatelma kunnan keskustelupalstalle:

Mielestäni hyvän kunnanvaltuutetun tai lautakunnan tai muun vastaavan toimielimen jäsenen toimintaympäristö on ensisijaisesti strateginen, ei operatiivinen. Operatiivisille johtajille maksetaan palkkaa heidän työstään. Tehkööt nämä työtään rauhassa palkkansa eteen; yksityiskohtiin tai työnantajan työnjohto-oikeudellisiin seikkoihin on strategisen päättäjän turha lähteä talkoilemaan. Olen joskus aiemmin kritisoinut visionäärisyyttä eri yhteyksissä, mutta sittemmin ymmärtänyt, että valtuusto- tai lautakuntatason päättäjälle se on ensiarvoisen tärkeää.

Omalta kohdaltani alea iacta est (kritisoin seuraavassa ryhmäuskollisuutta, mutta siihen itse langenneena luulen ymmärtäväni muitakin). Esitän silti toivelistan jokaiselle Teille lähipäivinä valittaville 35:lle samoin kuin Teille lukuisille hiukan myöhemmin valittaville lautakuntien ja muiden tärkeiden toimielinten jäsenille.

Hyvä kuntapäättäjä:

• Ymmärtää ja hyväksyy sen tosiseikan, että kansanvallassa oma ja oman ryhmän ajattelutapa tuskin missään ajateltavissa olevassa tilanteessa pääsee vallitsevaksi.


• Edellä sanottua taustaa vasten on jo lähtökohtaisesti valmis toimimaan yhteistyöhaluisesti poliittisesti monikulttuurisessa ympäristössä uskomatta sokeasti yhteen "totuuteen".


• Ymmärtää, että nykyisen puoluelaitoksen taustalla oleva ideologinen perusta pohjautuu 1800-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan, ja siten kykenee tarvittaessa kyseenalaistamaan puolueensa tai vastaavan viiteryhmänsä edustamat yleisen tason "arvot".


• Kykenee tulkitsemaan myös poliittisen vastapuolen näkökannan muuna kuin kategorisena vihollisena ja ottamaan selvää sen perusteista.


• Jos äänestäjille luvattu oma arvomaailma joutuu ristiriitaan ryhmäpäätösvaatimuksen kanssa, noudattaa omaa kantaansa ryhmän kannan sijasta.


• Jos omatunto kehottaa siirtymään tavalla tai toisella yksin- tai harvainvaltaiseen järjestelmään, miettii vielä kaksi kertaa, onko tosiasiassa itse valmis astumaan demokraattisen yhteiskunnan valtuutetun saappaisiin vai antaako suosiolla koko asian muiden hoidettavaksi.

Nörttisunnuntai

Puolisollani oli jälleen työpäivä. Oma harmaa aamupäiväni sujui tiskaamisen, uunin siivouksen ja tietokoneilun merkeissä.

Reilut kaksi vuotta sitten hankitussa tietokoneessani äänikorttina on yksinkertainen SoundBlaster Audigy 2. Se on aivan kelpo kapistus moneen asiaan, mutta olen ennenkin kirjoittanut, että MIDI-käytössä siitä ei voi puhua samana päivänäkään vanhemman koneen ISA-väylään kytkettävän TurtleBeachin kanssa. Omaan minimaaliseen käyttööni tämä SB kelpaa oikein hyvin.

Tarvitsen äänikorttia melko harvoin. Tänään huomasin, että kortti on mykkä. Arvaan sen hiljentyneen Windows XP:n Service Pack 2 -päivityksen jälkeen. Windows kun ei tunnistanut yhtäkään äänilaitetta omakseen. Asia oli helppo korjata asentamalla äänikortin (tosin ennen Service Pack 2 -aikaa) päivitetyt ajurit uudelleen. Ajurien asennus korjasi toisenkin ongelman. Aikanaan äänikortin oheislevyillä toimitettu Cubasis-ohjelma ei ollut tähän päivään mennessä suostunut käynnistymään. Taitaa olla helppo arvata, että en ole ohjelmaa liiemmin tarvinnut. Ajuripäivityksen jälkeen sekin tuntuu toimivan.

Vanhasta koneesta puheen ollen. Mistähän saisi 3,3 voltin jännitteellä toimivan, Socket 7- kantaan sopivan ehjän ja ylikellottamattoman 200 MHz:n Intel Pentium -suorittimen ilman MMX-käskykantalaajennusta? Olisipa tietotekniikan harrastajillakin rompetoreja, kuten kovan tekniikan harrastajilla.

Päätöstalkoot

Eilisiltana tunnit kuluivat nopeasti mm. keskustelun, lämmittämisen ja musiikin kuuntelun merkeissä. Pohdimme sähkölämmityksen kytkemistä päälle, mutta päädyimme kuitenkin polttamaan puita uunissa. Työhuoneen sängyn vieressä palomuuri on vieläkin aavistuksen lämmin.

Tänään pidettiin kauden viimeiset yleiset talkoot veturitallilla. Perinteisesti ne sujuivat haravoinnin merkeissä. Ermo oli hankkinut lehtipuhaltimen lainaksi; kiitokset hänelle, Lissulle ja Hanskille. Lehtipuhallin oli erinomainen väline erityisesti kääntöpöydän montun puhdistamisessa. Joitakin vuosia sitten lehtipuhallin nimettiin valtakunnallisesti vuoden turhakkeeksi. Laite on kaksitahtisen polttomoottorinsa vuoksi (nelitahtista on nykytekniikalla vaikea rakentaa yhtä pieneksi ja tehokkaaksi) pahaääninen ja siksi luonnollisia torjumisreaktioita herättävä. Turhakkeen nimeäjät ymmärtääkseni esiintyvät mielellään humaaneina ihmisinä. Miksi ruumiillisen työn tekijöiden olka- ja kyynärnivelet eivät painaneet tässä vaa'assa?

Talkoiden yhteydessä pidettiin Museoveturiseuran hallituksen kokous. Esityslistalla olivat paperilla isoimmat asiat sinä noin puolentoista vuosikymmenen aikana, kun olen hallitukseen kuulunut. Olavi 72-v toimi asiantuntijajäsenenä. Kutsutun asiantuntijan roolista nauttimisen sijasta/ohella hän otti hoitaakseen kolme käytännön asiaa. Kenenkään muun osalle ei tullut kuin korkeintaan yksi. Onkohan meillä nuorilla jotain oppimista? Asioiden valmistelun avoimuuden kannalta myönteistä oli myös se, että museonhoitajana toimiva Terhi opiskelijakavereineen ehtivät istuutua museon lähitulevaisuutta koskevien pykälien ajan. Omasta - sangen jäävistä - mielestäni kokous sujui loistavasti. Hallituksen toiminnan asianmukaisuutta kiitettävän läheltä seuraavat tilintarkastajatkin olivat paikalla; kiitos heille.

Kaupungin miehet olivat käyneet estämässä tallin vesiputkiston jäätymisen oma-aloitteisesti. Ilkka tarjoutui hakemaan kahviveden omasta hanastaan, eikä saunomisesta edes haaveiltu. Illalla miehet jäivät juttelemaan taukotupaan mm. ajankohtaisista asioista. Polkaisin pankkiautomaatille hoitamaan yhdistyksen finanssiasiat ja sitten kotiin ennen kuin dynamo olisi pitänyt laittaa päälle. Tamperelaiset ja muutkin, käykää ihmeessä PR-päivillä tulevana viikonloppuna Vaprikissa.

Viimeinen vaan ei vähäisin

Työpäivä piti sisällään kokouksen, ja työpäivän jälkeen toinen seurasi. Molemmat olivat tärkeitä, ja molemmissa sovittiin hyviä, eteenpäinvieviä asioita.

Kotiin tultuani puhdistin uunin. Kolea ilta onkin kaivannut puun lämpöä. Iltalenkillä pipo olisi ollut poikaa. Vähän jälkeen iltakuuden oli vielä kohtuullisen valoista. Reilut puoli tuntia myöhemmin hävetti olla liikkeellä ilman heijastinta.

Tänään postilaatikkoon oli saapunut kuntavaalilehtien viimeinen, sitoutumattomien julkaisu. Olen jäävi arvioimaan ko. painotuotteen sisältöä, mutta pääsääntöisesti samoihin ansioihin ja samoihin synteihin siellä päästään kuin keskimääräisissä muissakin vastaavissa. Jokaisessa poliittisessa ryhmässä kun ehdokkaina ja julkaisujen tekijöinä ovat ihmiset. Tämä lehti ei sisältänyt sanaakaan valtakunnanpolitiikkaa vaan pelkkää kunta-asiaa. Monet kuvat olivat syvältä sieltä. Asialla on tekemistä enemmän kuin olisi soveliasta sen asiantilan kanssa, että apinalaatikossa oli jonkun J. Hyvärisen nimi.

Vitsi

Minulla on tunnetusti loistava huumorintaju. Nytpä kerron vitsin.

- Mikä on maailman helpoin paikka eksyä?

- Färsaaret.

- ?

- Siellä jokaisen 18 saaren nimi on Fär.

Päivän koivunlehtikatsaus

Tämä syyslomapäivä oli minullakin vapaa. Myös puolisollani oli vapaapäivä. Nukuimme niin pitkään kuin unta riitti. Luksusta arkipäivänä. Aamiaisen jälkeen lähdimme ulos haravanvarteen. Pipoa ei nyt tarvittu. Aurinko alkoi lämmittää päivän mittaan ja vaatetus tuntua kuumalta. Isompi nurmikko tuli siistiksi, mutta koivut ja varsinkin hopeapajut tarjoilevat ajanvietettä vielä riittämiin. Niin myös omena ja kirsikka. Viimeksimainitut itse asiassa ovat vielä täysin vihreitä.


Näät mun siinä vasemmalla lehtikasan päällä...

Naapurin Jussikin oli vapaalla. Käväisi kehumassa omien koivujensa hyväkäytöksisyyttä. Ne ovat sonnustautuneet talviasuun jo kokonaan.

Iltapäivän lopulla käväisin parturissa ajattamassa hiukset pois. Operaattoriksi osui taas oman koulun opiskelija. Rauhallisen iltapäivän kunniaksi vääränkoivun kautta tuttu liikkeen omistajakin tuli juttelemaan. Pyysi toimimaan samalla työsuorituksen arvioijana. Oppisopimusopiskelijoilla kun on työpaikkajaksoillaankin arvioitavia työsuorituksia. Mikäs siinä. Vuosia sitten laatikon pohjalle saatu paperi tuo eteen joskus yllättäviä asioita. Viime vuonna olin arvioimassa matkailualan ammattitutkinnon näyttöä. Tänään ei kyseessä ollut näyttö, mutta työsuorituksen laatu asiakkaan toiveisiin verraten oli täydellinen. Toiveena oli, että hiukset pois. Työn valmistuttua hiukset olivat pois.

Päivän vaalilehtikatsaus

Lehtiä riitti haravoinnin jälkeenkin. Pikkukylän kuntavaalilehtien katsauksessa tällä kertaa ovat vuorossa kaksi marjaa Kokoomus ja Vasemmistoliitto.

Kaksi marjaa? Yhteistä on yllättävän paljon, kun ei puututa ideologiseen sisältöön ja painotuksiin. Molemmat keskittyvät kiitettävästi nimenomaan paikallispolitiikkaan. Valtakunnan asiat jäävät kuntavaaleissa sivuseikaksi ja niin pitääkin. Nyt valitaan ihmisiä hoitamaan kunnan eikä valtion asioita.

Lisäksi molemmilla on selkeä fokus. Kokoomuksella se on talouden tasapainottaminen ja Vasemmistoliitolla se on peruspalveluiden turvaaminen. Molemmat ovat tärkeitä. Yhtä lailla kumpaakaan ei suuremmin näytä kiinnostavan se, miten fokuksen ulkopuolelle jäävät, sen kanssa mahdollisesti ristiriitaiset velvoitteet hoidetaan. Molemmat puolueet esittelevät fokustaan ja siihen liittyviä vaatimuksiaan jopa yksityiskohtaisen tarkasti. Hyvä niin, koska silloin vaalikansa tietää, mistä on kyse. Mutta fokuksen ulkopuolisten ongelmien ratkaisumalleihin tarjotaan yleisluonteisia fraaseja. Kokoomusta ei toisasiassa näytä paljonkaan kiinnostavan, miten tiukan kuntatalouden tasapainotuksen yhteydessä peruspalvelut käytännössä hoidetaan. Vasemmistoliitolta taas ei liiemmin heru ideoita kuntatalouden kuntoon saamiseen, kun peruspalvelut olisivat kunnossa.

Luulen, että juuri puolueiden fokusoitumisen takia tarvitaan useamman puolueen järjestelmää, jotta demokratia toimisi. Toisaalta juuri fokusoituminen tavallaan "yhden asian liikkeeksi" vaikeuttaa päätöksentekoa. Päätöksenteon vaikeutta juuri talouden kuntoon saattamisen ja peruspalvelukysymyksen välisen suhteen kaltaisessa kipeässä ongelmassa on kritisoitu paljon niin puoluekentän sisältä kuin ulkoakin käsin. Tietenkin myös puolueiden toiminta-ajatusten takana olevat 1800-luvun yhteiskuntarakenteesta periytyvät ideologiat ovat osaltaan vaikeuttamassa päätöksentekoa 2000-luvun kunnallispolitiikassa. Jos ei muuta, niin ainakin perinteitä kunnioitetaan, ja onhan sekin arvokasta työtä.

Sisällöllisesti Kokoomuksen lehti on lähellä sosialidemokraattien hiljan ilmestynyttä vastaavaa. Täkäläisellä kuntatasolla mainitut suurpuolueet eivät näytä olevan ollenkaan niin lähellä toisiaan kuin valtakunnan tasolla näyttää. Luulen silti, että oleellista päätöksentekoa valmistelevassa lobbauspolitiikassa - oltiin EU-ajan poliittisen kulttuurin mukaisesta toiminnasta sitten mitä mieltä hyvänsä - kaksi suurta ovat useissa asioissa veljet keskenään. Kuten sosialidemokraattienkin, Kokoomuksen esiintyminen on suhteellisen hillittyä, ehkä hieman väritöntäkin. Kuten isolla, laajaan kannatukseen pyrkivällä ryhmällä jo tilastollisista syistä kuuluukin olla.

Vasemmistoliiton lehdessä esiin nousee suhteellisen kärjekkäitäkin mielipiteen ilmaisuja. Asiassa ei muutoin olisi vikaa, mutta jos voimakas kielteinen mielipiteen ilmaisu kohdistuu kovin yksilöityihin tahoihin tai jos artikkelin perusvaikutelma on voimakkaan kielteinen, on vaikea olettaa kirjoittajan olevan kovin halukas tai kyvykäs yhteistyöhön, jota monen poliittisen ryhmän demokraattinen päätöksenteko väistämättä edellyttää. On toki todettava, että samaan syyllistyvät oikeastaan kaikkien poliittisten ryhmien eri tahot, ketkä vaalilehdissä, ketkä muilla foorumeilla. Enkä itsekään - vaikken mikään poliittinen taho olekaan - ole suinkaan viaton.

Parranleikkuupäivä

Linja-autossa oli työmatkalla tilaa, koska oli ammattikoululaisten syysloman ensimmäinen päivä. Aikuisopiskelijat olivat vielä tänään opiskelemassa. Maksamattomana mainoksena todettakoon, että F-Securen Anti-virus client security -sovelluksen palomuurin hallinnasta voisi moni muu ottaa oppia. Jopa itse ison talon SurfManager.

Kotiin palattuani pääsin parranleikkaukseen. Puolisoni on millintarkka taiteilijatar myös tässä lajissa. Kiitos :-)

Illalla kävin dojolla pitkästä aikaa. Väkeä oli vähän, mutta saimme uuden jäsenen porukkaan. Tervetuloa! Perustekniikkaharjoitus osoittautui yllättävän raskaaksi. Tai-otoshi kulki ja ei kulkenut.

Poliittisten lehtien moittimistuokio

Vaalien alla postilaatikkoon kannetut poliittiset lehdykät tulee selattua tavanomaista tarkemmin. Eilen esitteli paikallinen sosialidemokraattinen puolueosasto toimintaansa ja ehdokkaitaan. Itse asiasisältöön minulla ei ole kommentoitavaa. Joihinkin näkemyksiin on helppo yhtyä, toisiin taas ei. Yksi kosketti melko läheltä. Kärkevät kirjoitukset VR:n vesitornin kunnostushanketta vastaan nauttivat arvostusta asiasta ulkopuolisen mielestä kenties yllättävissäkin piireissä. Mutta tästä ei nyt tämän enempää.

Mutta mutta. Pienelläkin asialla voi tiedottamisessa mokata paljon. Punaisen Ristin mainos poliittisessa lehdessä on minusta lähinnä häpeällistä. Niin Ristille kuin sillekin, joka on mainoksen lehteen pyytänyt. Raha politiikkaharrastuksiin pitää kerätä jostakin aivan muualta kuin yleishyödylliseltä järjestöltä. Vaikka rahaa ei olisi liikkunutkaan suuntaan tai toiseen, eiköhän Punaisen Ristin perusperiaatteiden tietämisen tulisi kuulua jokaisen vaikuttamaan tahtovan yleissivistykseen ja näiden aktiivisesti pyrkiä pitämään järjestön tunnukset irrallaan politiikasta.

Tänään kannettiin kotiin Kristillisdemokraattien julkaisu. Siinä eivät ihmetytä mainokset vaan asiasisältö kokonaisuudessaan. Kuntavaalilehdessä esitellään lähes pelkästään valtakunnallisen päätöksenteon alaan liittyviä tavoitteita valtion tulo- ja menoarviosta alkaen. Kauniilla isoilla ajatuksilla voi kerätä sympatiaa kuntatasolla, mutta pakottaako tällainen propaganda mahdolliset KD:n kunnanvaltuutetut ja lautakuntien jäsenet syömään sanansa, koska he eivät jo pelkästään lainsäädännöllisistä syistä voi toteuttaa sitä, mitä lehdessä lupaillaan?

Olenpa poliittisesti kriittisellä tuulella.

Eilen mentiin aikaisin nukkumaan ja se oli hyvä ratkaisu. Pääsisiköhän tänään lähes samaan?

Kuulas syyspäivä

Yö oli kirkas ja viileä, mutta ilta sujui mukavasti takkatulen ääressä. Aamulla puolisoni lähtiessä töihin oli vielä pakkasta. Tienpinta ei kuitenkaan ollut jäässä. Kuusten suojaan pieneen auringonkukkapenkkiin pakkanen ei ollut vielä päässyt tekemään tuhojaan. Isommassa penkissä nurmella kukat ovat kärsineempiä.

Iltapäiväksi ryhdyimme pihatöihin. Puolisoni kaipasi työhaalaria. Sellainen löytyi yhtä läheltä kuin lähin veturitalli. Alkusyksystä käyttöön saatujen uusien haalarien menekki ei ole ollut kovin suurta. Nyt löytyi pienimmälle koolle ottaja.

Ulkotöissä pipo ja hanskat olivat tarpeen. Parempi puolisko haketti risuja kompostin kuorikkeeksi. Minä haravoin lehtiä pihatieltä. Niitäkin riitti useampi kottikärryllinen.

Päivälliseksi laitettu perunamuusi maistui myös Vilmalle.

Matti Tampereelta on tehnyt osuvan havainnon historiankirjoituksesta. Minulla on tuntuma, tosin sen paremmin perustelematon, että jo hyvän aikaa tieteellinen historiantutkimus on keskittynyt nimenomaan kokonaisvaltaisiin kuvauksiin, missä ympäristöhistoria on yksi jatke talous- ja sosiaalihistorian voittokululle. Populaari historia keskittynee suurhenkilöihin ja -tapahtumiin niin kauan kuin ostava yleisö niistä haluaa lukea.

R-pipo

Tänään siis tuli avattua pipoilukausi. Pihatöissä käytän mustaa villapipoa, joka on vanhin edelleen käyttämäni vaatekappale. Ostin sen noin 15-vuotiaana Helsingistä. Olin isän kanssa käymässä kaupungissa. Varsinaista syytä käyntiin en muista, mutta jokin syy varmaankin oli, koska halvasta matkustamisesta huolimatta siellä käytiin harvoin. Kävelimme Hietalahden telakan maisemissa, ja isä näytti Rööperissä paikkoja joissa oli pitänyt kortteeria opiskellessaan Rautatieopistossa.

Jollakin sivukadulla oli liike, joka omien sanojensa mukaan myi Yhdysvaltain armeijan ylijäämätavaraa. Nykyään militariakauppoja on siellä täällä, mutta silloin tuollainen oli harvinaisuus. Kävimme sisällä katsomassa ja poistuimme muutaman markan hintaiset päähineet mukanamme. Silloinkin elettiin vuodenaikaa, jona talvi alkoi ilmoitella lähestymisestään.

Luultavasti käytin pipoa niinä vuosina koulussa. Tuskin kuitenkaan vuoden 1987 alun ankarilla pakkasilla, koska se ei juurikaan suojaa korvia.

Sotaväessä pipo lunastettiin haltijan omalla vastuulla hetkiseksi isänmaan palvelukseen. Muistelen nimittäin, että jollekin loppusyksyn leirille lähdettäessä kantahenkilökunta kehotti malli Cajanderin hengessä - kansantalouden pulskina vuosina - varusmiehiä ottamaan oman pipon mukaan, kunhan se olisi yksivärisen musta tai harmaa. Puolustusvoimien varustukseen toki kuului ns. sissipipo, mutta Panssariprikaatissa niitä ei vielä ollut jakaa kaikille yksiköille. PsPr oli tuolloin maan suurin joukko-osasto, ja luultavasti sekä siitä syystä että eteläisen sijainti-ilmastonsa ja runsaan moottoroinnin ansiosta uusia ankariin oloihin tarkoitettuja varusteita otettiin siellä käyttöön vasta muiden jälkeen. Oma saapumiseräni oli ensimmäinen, joka sai edustusasuunsa kylmän vuodenajan takiksi enstex-maiharitakin. Edellinen saapumiserä käytti 1950-luvun manttelia ja kieltämättä näytti jokseenkin nostalgiselta. Joku väitti saaneensa varustevaihdossa ns. työpuvun takiksi m/1936:n klassikon.

Yhdysvaltain armeijan ylijäämäpipo siis palveli jokusia päiviä jossakin Padasjoen tai Hätilän suunnalla. Tovereilta tämäkin pipo sai jostakin syystä vähemmän mairittelevan nimen, mitä älköön tässä toistettako. Ei se harmaan karvalakinkaan nimitys kaunis ollut.

Vuosia pipo pysyi käyttämättömänä, mutta jossakin vaiheessa viime vuosituhannen viimeisinä vuosina kaivoin sen esiin. Viime talveen asti se suojasi työmatkoillani vaatimattomia aivosolujani.

Ehkä tämä vuodatus päätyy oikeisiin silmiin ja auttaa ymmärtämään, miksi olen kyseiseen vaatekappaleeseen kiintynyt.

Kotilauantai

Aamulla herätti matkapuhelin. Avasin autotallin ovet puolisolleni hänen lähtiessään työhön. Jäin samantein leikkelemään tuulisuojalevyä mehiläispesien talvikatteeksi. Veitsen terä oli aavistuksen liian lyhyt, mutta santapaperi auttoi sivujen suoristamisessa, ja lopputulokselle tuli hyväksyntä.

Iltapäivälenkillä olisi kaivattu hansikkaita. Lopussa Kuopion kiirehtinyt IC 823 pakotti pysähtymään. Ehdimme vielä kylille ostamaan perunoita ja salaattia. Molempia saatiin, mutta ensinmainituista kolme oli vihreitä.

Valmiiksi asemaan ajetut kaivinkone ja pyöräkuormaaja ovat yötä vasten päässeet töihin. Kuuluu koneiden ääntä ja maskuliinista puhetta.

Täällä weblog on edelleen verkkopäiväkirja

Janne Jalkanen on kirjoittanut ansiokkaan perustellun mielipiteen siitä, mistä weblogeissa on kysymys. Jalkasen (samoin kuin taannoin Jari Sedergrenin) aihetta koskevat analyysit ovat olleet perusteellisia ja mielenkiintoisia, kuten tämä uusinkin.

Oma näkemykseni on edelleen se, että weblogeissa ei ole kysymys mistään erityisestä uudesta julkaisumuodosta. Alunperin blogit toki olivat Internet-julkaisemisessa uusi asia. Ne olivat toimitettuja linkkilistoja, joiden yhteydessä loki-termi vaikuttaa hieman oudolta.

Nykyiset ns. täsmäblogit, jotka Jalkasen mielipiteessä saavat aivan ansiosta kunnioitusta, ovat itse asiassa nykyaikaisen tekniikan mahdollistama uusi muoto perinteisten aihekohtaisten web-sivustojen "ajankohtaista"-sivuista (jotka nekin - hyvin laaditut - on aikojen alusta saakka tehty laskevaan kronologiseen järjestykseen siten, että viimeisin asia näkyy ensimmäisenä).

Rajattuun aiheeseen kurinalaisesti keskittymättömät blogit sen sijaan ovat mielestäni verkkopäiväkirjoja. Eivät päiväkirja-sanan lapsenmielisessä juorulehtimerkityksessä, vaan sellaisessa merkityksessä, jossa arkikielessä puhutaan mm. Paasikiven tai Kekkosen päiväkirjoista.

Mielestäni weblog-idean merkittävin konkreettinen piirre on julkaisujärjestelmien kehittyminen. Tässä mielessä Jalkasen esittämä mekanistinen weblog-määritelmä on mielestäni osuva.

Yhteiskunnallisen vallankäytön mahdollisuus blogien kautta kiehtoo ideana monia, erityisesti kun suuresta maailmasta on osoitettavissa esimerkkejä. Väitän kuitenkin, että blogin välityksellä vaikuttamiseen kykenevä ryhmä tai yksilö mitä todennäköisimmin kykenisi samaan myös ilman blogiaan. Tietoyhteiskunnan yhteiskunnallinen vaikuttaja ei merkittävästi eroa muunlaisen rauhanomaisissa oloissa elävän yhteiskunnan vaikuttajasta.

En silti väitä, että weblogit ovat yleiseltä kannalta katsottuna täysin merkityksettömiä. Suurta vaikuttavuutta ja merkityksellisyyttä maalailevien "new order" -visioiden sijasta ainakin minun kaltaiseni yksinkertainen kansanmies arvostaa enemmän Jukka Melarannan konkreettisia pohdintoja esimerkiksi verkkoyhteisöllisyydestä ja sen tuomista yhteiskunnallisista mahdollisuuksista.

Olen takuulla ja mieluusti väärässä, mutta minusta tuntuu kuin pääkaupungin - ainakin Pitkänsillan itäpuolisessa - blogiscenessä olisi jalo tavoite blogi-idean nostamisesta joksikin aivan erityiseksi asiaksi. Se olkoon jokaisen oma asia. Mutta onko siinä samalla aistittavissa hieman Seppo Bruunin ja kumppanien kirjoittamasta "Suomalaisen rockin historiasta" (WSOY, Porvoo 1998) luettavissa olevaa pääkaupungin "oikeiden" rokkarien suhtautumista tamperelaisiin punkkareihin: "Miks ne on niin paskasia?" - verkkojulkaisemisen kyseessä ollen tietenkin ilman maantieteellisiä määritteitä ;-)

Tasa-arvosta

Evankelis-luterilaisen kirkon äänitorvessa Kotimaa-lehdessä on viime viikkoina keskusteltu voimakkain äänenpainoin sukupuolirooleista. Pelin avasi pari viikkoa sitten Charlotta Lindfors, jonka mukaan mies ei sovi hengelliseen virkaan, koska testosteroni aiheuttaa väkivaltaisuutta, reviiriajattelua, alistamista ja voimankäyttöä.

Tänään vastasi yhtä järeällä lausunnolla Hanna-Tuulia Hovila, jonka mukaan estrogeeni aiheuttaa ailahtelevaisuutta ja oikukkuutta, minkä vuoksi nainen ei ole sovelias minkään tason vallankäyttäjäksi.

Jos ihminen halutaan väkisin nähdä pelkkänä biologisena koneena, tai asioiden ensisijaisena kontekstina nähdään sukupuolisuus, päädytään edellä kuvatun kaltaisiin mielestäni epätasa-arvoa kiihdyttäviin näkemyksiin.

Asiaa sivuten Ruotsissa esitetty miesvero on herättänyt melkoista keskustelua. Itse näen ajatuksen kuuluvan samaan sarjaan muista ääriliikkeistä lähtevien vaatimusten kanssa enkä usko sillä olevan mitään toteutumisen mahdollisuuksia tasa-arvoa edellyttävässä eurooppaoikeudellisessa ilmapiirissä.

Sen sijaan Euroopan komission esitys naisten ja miesten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa. Meikäläisessä toimintakulttuurissa asian ongelmakohtana nähdään se, että toteutuessaan direktiivi edellyttäisi naisten ja miesten vakuutusmaksujen asettamista samalle tasolle, vaikka tilastojen mukaan miesten riski on naisia suurempi. Tämän vuoksi mm. Suomen Yrittäjät ry vastustaa direktiiviä taloudellisin perustein.

Luokittelu, päätöksenteosta puhumattakaan, jonkin yksilön todellisuuden kannalta melko toissijaisen ominaisuuden, kuten sukupuolen, mukaan ei ole läheskään ongelmatonta.

Arkikatsaus - joukkovoimaa

Työpäivä sujui Linuxin järjestelmänhallinta-aiheisen kokeen ja sen tarkastamisen merkeissä. Oppi näyttää menneen perille hyvin. Myös erinomaisia ratkaisuja oli tehty. Joskin olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että vakavasti otettavissa opintosuoritusten arvioinneissa arvioijan tulee olla eri taho kuin opetuksen järjestäjän. Yksittäisten opintojaksojen osalta asialla ei liene suurta merkitystä, mutta kokonaisvaltaisten suoritusten osalta on. Tässä ollaan nykyisessä koulutuspolitiikassa oikeilla jäljillä. Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa näytöt arvioidaan työelämän edustajien ja muiden ulkopuolisten toimesta. Nuorisopuolellakin samaan ollaan siirtymässä. Ylioppilaskirjoitusten arvioinnista vastaavat tutkintolautakunnan asettamat sensorit. Entä korkeakoulumaailmassa diplomitöiden, pro gradujen ja vastaavien päättötöiden arviointi? En kyseistä kenttää juurikaan tunne, mutta oletan että samassa linjassa yleisen suuntauksen ja arvioinnin objektiivisuuden kanssa kuljetaan.

Työpäivä päättyi ammattiosaston hallituksen kokoukseen. Itse asiassa en edes muistanut kuuluvani ko. toimielimeen - mikä ei missään tapauksessa tarkoita ammattiyhdistystoiminnan väheksymistä - mutta onneksi puhelinsoitto tavoitti bussipysäkiltä. Keskusliiton paikallisosaston puheenjohtaja kävi esitelmöimässä osaston toiminnasta ja houkutteli saarekettamme mukaan. Ilmeisen positiivisin tuloksin. Liittymisestä päättää tietenkin ammattiosaston yleiskokous.

Illansuussa puolisoni lähti työkeikalle ja minä poikkesin Ilkan luona. Kuten aina, erinomaista kahvia oli tarjolla. Jälkeenpäin manattiin Compaqin muistinirsoilua.

On tunnustettava, että halpaa olutta tuli noudettua naapurikunnassa sijaitsevasta kulutusjuhlan temppelistä. Onko ihmisen alhaisiin haluihin vetoava kaljanmyyntitoiminta nykyajan temppeliprostituutiota?

Kulta soitteli reissun päältä. Kuulemma Sääksmäen kalastajallekin henkilöautokyyti kelpaa. Kuskina lienee juhannuspyhien isäntämme.

Päitä kadulla

Viimeisetkin vaalimainokset ovat ilmestyneet katukuvaan. Mainokset esiintyvät perinteisesti pareittain, ts. jokaisella ryhmällä on vierekkäin kaksi julistetta. En ole vielä sisäistänyt sitä, miksi monien puolueiden toinen juliste esittelee paikallisvaaleissakin puolueen keulakuvaa tai muita valtakunnantason vaikuttajia. Ehkä kyse on yhteenkuuluvuuden tunteen luomisesta. Asiaa on vaikea nähdä pyrkimyksenä luottamuksen herättämiseen. Kuntien itsehallinnollinen asema - ja erityisesti yhä kasvavat velvoitteet - takaa sen, että valtakunnallinen päätöksenteko ja puolueen mahdollinen valta-asema siinä ei automaattisesti johda menestykseen kuntapolitiikan arkipäivän päätöksenteossa.

Paikallislehdet ovat täynnä sitä itseään. Eilisessä täkäläisessä moni vasemmistopuolueen ehdokas oli päässyt kameran ja muistilehtiön eteen. Nuori Vasemmistoliiton mies tarjoili mielestäni asiallisia ja parinkin pohdinnan arvoisia ajatuksia, hieman karujakin. Toivottavasti puoluekuri ei hio särmikkyyttä pois. Sen sijaan ruusupuolueen nuorukainen ei oikein vaikuttanut ymmärtäneen, mistä edustuksellisessa kansanvallassa on kyse, tai sitten hän elää erilaisesta logiikkaa toteuttavassa maailmassa kuin me tavallinen rahvas.

Työpäivän jälkeen väsytti. Maatalousliikkeen pihalla kuuluivat naureskelevan, että ei se ehjänä perille kestä. Tietenkin se kesti, kun oli ammattinaisen kädet ratissa ja ammattimiehen käsi ikkunasta ulkona hillitsemässä aerodynaamisia vastavoimia. Mutta kyllä se osaakin haista autotallissa.


Illaksi riitti paperihommia niin työn kuin harrasteen merkeissä, kotona ja veturitallilla. Sielläkin jo tarkeni.


No huhhuh (ei heikkohermoisille, vaikka kaikkihan te olette jo tämän nähneet). Kaksi niitä enää on.

Tietokone toimii päivityksen jälkeen

Työmaalla pidettiin paloharjoituksen poikanen. Tilannekuvaukseen ei juuri oltu panostettu. Resurssipula? Tässähän alkaa olla jo rutiinia alalle. Julkisissa tiloissa, kuten koulussa, palovaroitinjärjestelmät pitävät yleensä huolen siitä, että hälytys saadaan ajoissa ja poistuminen rakennuksesta voidaan aloittaa riittävän varhain. Rakennuksesta poistumisen kannalta on normaalitilanteessa oikeastaan vain kaksi tärkeää asiaa: (1) toimitaan johdetusti ja rauhallisesti (2) eikä poistuta käsketystä evakuointipaikasta ennen kuin lupa tulee. Viimeksi mainittu on pelastustöiden kannalta erittäin merkittävä sikäli, että järjestäytyneessä yhteiskunnassa pelastusviranomaisella on varsin nopeasti suuntaa antava tieto siitä, keitä palokohteessa oletettavasti on ollut. Kohteesta evakuoitujen kirjaaminen helpottaa huomattavasti pelastusviranomaisen työtä. Mainittua kahta seikkaa pyrin opiskelijoillenikin korostamaan, vaikka uskon, että tämä porukka vakavammassakin tilanteessa toimii hyvin järkevästi.

Olemme viime päivät käsitelleet Linuxin järjestelmänhallinnan perusteita komentopohjaisella tasolla (tutkinnon perusteet edellyttävät tutkinnon perusosassa eli tietokonetekniikassa osattavaksi vähintään yhden graafisen ja yhden komentopohjaisen käyttöympäristön hallinnan, eikä enää vuosiin ole ollut epäilystäkään siitä, etteikö komentopohjainen olisi käytännössä Linux - tai mahdollisesti jokin muu Unix-tyyppinen järjestelmä). Parina viime päivänä opiskelijoilta on tullut hurjan hienoja ja perusteellisesti mietittyjä käytännön toteutuksia käyttäjäryhmien laatimisesta ja kansioiden oikeuksien määrittelyistä ryhmien avulla erilaisissa tapausesimerkeissä.

Työpäivän jälkeen väsytti. Kotiin tultuani sain kuulla, että en ole ainoa. Kullan kanssa lähdimme vastaiskuun leutoon syyssäähän. Kartanontiellä sai varoa kuraa.

Ilta kului poliittisluonteisessa kokouksessa hyvässä pappis- ja upseerisseurassa.

Omana iltapuhteenaan kotitietokone nouti verkosta suomenkielisen Windows XP:n Service Pack 2 -päivityksen ja nyt sitä on asenneltu. Mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu. Oman käyttöni kannalta strategisin sovellus, 10-vuotias veteraani WordPerfect 6.1 for Windows näyttäisi toimivan yhtä hyvin XP SP2:ssa kuin aikanaan 3.11:ssä. Samaten tämä OpenOffice. Microsoftin omien 2000-luvun ohjelmien toimivuutta lienee turha epäillä; eiköhän tämä sen verran testattu tuote ole.

Ei veturin mutta veturitallin lämmitystä

Illalla toimitin parin kirjeen verran jakelupalvelun tehtävää kotikylässä. Samalla käväisin veturitallilla itse asiassa aika pitkästä aikaa. Kirjastona toimivan tallimestarin huoneen ovelta huokui kylmyys. Sama miehistöhuoneessa. Lämpöpatterin olivat kylmät, vaikka termostaatit olivat kohdallaan. Puuttuva palanen löytyi talliosaston sähköpääkeskuksesta kolmen irti kierretyn sulakkeen muodossa. Syykin sulakkeettomuuteen selvisi yhdellä puhelinsoitolla. Nyt on lämpimissä tiloissa taas lämmintä.

Kaupan kassajonossa pääsin esittelemään miehen logiikkaa ja kuullun ymmärtämistä. Sain nuhteita.

Yöpakkasia odotellessa

Monin paikoin vaahtera pitää edelleen lehtensä sitkeästi yllään. Kauniita ovat.

Viime viikon muutamina öinä pakkanen vieraili pihassakin. Mutta auringonkukkia ja kirsikkatomaatteja se ei onnistunut nitistämään. Tomaattiruukut ovat yöpyneet kuistilla. Myöhään yöllä annettu ohut vesiharso suojasi auringonkukkia: kasvi sai jäähunnun, joka suojasi sitä kylmän puremilta. Kuulostaa erikoiselta, mutta toimii. Kaikki korkeat auringonkukat tuskin silti ehtivät kukkimaan. Mennyt kesä ei ollut niille kovin otollista kasvuaikaa.

Pakkasta tuskin on luvassa tänäkään yönä. Iltalenkillä ei hengittäminen tuntunut liiemmin viileältä. Kotiin palattuamme alkoi tehdä mieli vissyä. Kävimme hiljaisessa kotimarketissa. Makuvalinta osui päärynään.

Syyssunnuntai

Käyntiin lähteminen oli tänään hidasta. Eilen ei ollut sen paremmin henkisesti kuin fyysisestikään raskas päivä eikä iltakaan mennyt kohtuuttoman pitkäksi. Jos aamulla oltiinkin kohtuullisen ajoissa pystyssä, niin päivällä nukutti ja nukuttiinkin.

Puolisoni valmistautuessa illan esiintymiseen hoitelin pari harrastepuhelua. Ne sujuivat nopeasti. Heti perään soi oma puhelin. Esko kaipasi apumiestä atk-hommiin. Tukikohta oli perustettu rautatien itäpuolelle, ja pienen maakuntakierroksen ja tarvikkeiden noudon jälkeen aloitettiin yleiset asennustalkoot. Tiedostojen siirtoa verkkosovittimettomasta työasemasta verkkosovittimilliseen harjoitettiin yksityisten sisätilojen kyseessä ollen ei Adidas- vaan Sidoste-verkon välityksellä. Fyysisenä siirtomediana toimi Ilkan ystävällisesti VIP-käyttöön lainaama suurikapasiteettinen Lontoon kaupunginosan tai Jamaikan pääkaupungin mukaan nimetty USB-väylään kytkettävä tallennusväline (en ole käynyt sen paremmin Lontoossa kuin Jamaikallakaan, joten vertailu voidaan ohjata suoraan /dev/nulliin, kuten meille nörteille pitää tehdä).

Puhelinmodeemi puhelinverkkoasetuksineen siirrettiin tietokoneesta toiseen ja asenneltiin tukku freeware-ohjelmia. Jukalle kiitokset kahvista. Nörttihommissa nimittäin kahvi on usein sama asia kuin kevyt polttoöljy dieselmoottorissa.

Puolisoni palasi kotiin vähän jälkeeni. Ruusu sai toivottavasti arvollisensa maljakon :-)

Katastrofilarppi

Olen toisinaan arvostellut historian "elävöittämis"toimintaa, mihin osaltaan liittyvät liveroolipelit. Tänään sellaiseen, siis liveroolipeliin - eikä historian vääristelymielessä - tuli osallistuttua olan takaa.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Hämeen piiri (ko. organisaatio käyttää edelleen vanhojen lääninrajojen mukaisia organisaatiorajoja, koska uudet läänit ovat liian suuria ja ns. maakunnat liian keinotekoisia vapaaehtoisorganisaation käytännön toiminnan kannalta) harjoitteli Tampereella. Paikalle oli saapunut viitisenkymmentä asianharrastajaa vanhan Hämeen läänin alueelta. Piirin perinteisen syysharjoituksen teemana oli tällä kertaa toiminta evakuointitilanteessa. Viime syksynä vastaava teemapäivä pidettiin Hämeenlinnassa taajamaetsinnän merkeissä.

Evakuointitilanteisiin joudutaan mm. tulipalojen yhteydessä, kun palavan talon ja lähiympäristön asukkaita joudutaan turvallisuussyistä siirtämään muualle. Myös sivullisille merkittävään väkivaltauhkaan liittyvät poliisin ns. VATI-tilanteet ovat evakuointitilanteita. Kylmä fakta on se, että hyvinvointivaltiossa viranomaisten resurssit eivät useinkaan riitä välittömän toiminnan (ihmisten nouto palokohteesta tai uhkaavan kohteen piiritys) ulkopuolelle, jossa kärsimään joutunut tarvitsee edelleen apua. Tyypillisiä vapaaehtoisille soveltuvia tehtäviä evakuointitilanteissa ovat erilaiset ensiapu- ja ensihuoltotehtävät, kuljetustehtävät, sihteeritehtävät ja mahdollisesti toiminta-alueen ulkokehän eristäminen asiattomilta. Lain nojalla poliisiviranomainen delegoi tehtävään tarvittavat valtuudet, jotka vastuukysymysten kunnossa pysymiseksi on aina osoitettava henkilökohtaisesti ja tarkkaan rajattua tehtävää varten.

Muutaman aihetta koskeneen luennon jälkeen harjoiteltiin evakuointitilannetta "palavasta" "kerrostalosta". Lainausmerkit ensinnäkin siksi, että tulta ei harjoituksessa käytetty, olihan tämä enemmänkin vapaaehtoisen pelastuspalveluväen kuin palokunnan harjoitus. Toiseksi siksi, että harjoituskohde ei ollut oikea kerrostalo, vaan kuvassa näkyvä rakennus. Kuka paikallistuntija kertoo, mistä kompleksista oli kysymys (kömpelö kuvamanipulaatio on hävittänyt rakennuksesta jotakin viitteitä antavaa)?

Vapaaehtoiset jouduttiin jakamaan kahteen osaan, joista toinen ryhtyi toimijoiksi ja toinen maaliosastoksi. Ikävä kyllä päivän ja mukana olleiden viranomaisten aikataulu eivät antaneet mahdollisuutta vaihtaa osia. Jouduin tai pääsin, miten vain, maaliosastoon.

Meille jaettiin roolit, joita alkukankeuden jälkeen esitettiin kunnialla, kuka hillitymmin, kuka revitellen. Oma diabeetikkohahmoni innostui ajoittain, sopivia viranomaisia ja vapaaehtoisia näköpiiriin saadessaan selittämään kovasti (sehän onnistuu luonnostaan) ja tarjoutumaan "järkeviin" omatoimisiin ratkaisuihin. Mutta shown veivät taloyhtiöhenkiset Ari + naiset, jotka tämän tästä kiusasivat viranomaisia ad hoc -salaliittoteoriallaan palon syystä ja "Pirrestä ja niistä miehistä, mitä sen luona ramppaa", jotka olivat kerran potkaisseet kissaakin, joka sitten oli palossa kadonnut. Pakko myöntää, että pokka petti muutamankin kerran. Enkä ollut ainoa.

Paikalle sattui veturitallin nurkilta tuttu Tampereen YLEn toimittaja. Johtajien ohella hän innostui jututtamaan eetteriin Aria ja minua. Nyt me ollaan melkein julkkiksia.

Sää suosi, Seppo soppatykkeineen oli jälleen kerran ace of spades eli ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja kokonaisuus oli asiallinen.

En minä silti huvikseen pelattavia larppeja ymmärrä. Varsinkaan, jos niissä vääristellään historiaa.

Kuvia on tarjolla kiinnostuneille.